Melkeinpä jokainen maa Ruotsista USA:an on pelastamassa jättiläismäisellä tukiaispaketilla autotehtaansa, koska ne alihankintaketjuineen työllistävät valtavia määriä. Ruotsissakin työvoimasta viitisen prosenttia on tässä bisneksessä, mikä on aika paljon.

Suhdannepoliittisesti on tietysti ymmärrettävää, että mikään maa ei halua niskoilleen massatyöttömyyttä alalta, josta pois potkitut eivät helposti työllisty palvelusektorille.

Ongelma on kuitenkin se, että autoteollisuudessa oli käynnissä pudotuspeli jo ennen lamaakin. Muutos, jolla ihmiset ryhtyivät vaatimaan vähän kuluttavia autoja jättiläismäisten bensasyöppöjen sijaan, on ollut hämmästyttävän nopea. Eikä vain Euroopassa vaan myös USA:ssa.

Ei ole mikään salaisuus, että osa autotehtaista oli ajautumassa kohti konkurssia ilman lamaakin, koska ne myivät vääränlaisia autoja. Ja autotehtaita tuntui muutenkin olevan aivan liikaa, joten pudotuspeli olisi ollut edessä joka tapauksessa.

Nyt kuitenkin jokainen länsimaa pelastaa autotehtaansa tukiaisilla. Yksikään iso autokombinaatti ei päätyne nurin, vaikka olisi ilmeistä, ettei niiden tuotteilla olisi kysyntää laman loputtuakaan. Jos asiaa ajattelee ympäristövinkkelistä, liikenteen päästöt ovat sangen keskeisessä asemassa ja autokannan uudistuminen nykyisten ja tulevien vielä vähäpäästöisempien autojen suuntaan on tärkeää. Markkinatalous oli hoitamassa asiaa kuntoon kun turhimmat tehtaat olivat varsinkin USA:ssa kaatumassa. Nyt kuitenkin markkinamekanismi rikottiin, joten meillä on laman jälkeenkin käsissämme autotehtaita, jotka tekevät tukiaisilla vanhanaikaisia autoja.

Tällä lienee myös tuotekehitystä jarruttava vaikutus. Jos autotehtaat pidetään pystyssä väkisin, ne voivat aivan mainiosti lopettaa rahan käyttämisen tuotekehitykseen ja keskittyä peesaamiseen, sillä vaikka kauppa ei käy, konkurssi ei siltikään kolkuttele ovella. Miksi turhaan haaskata rahaa riskaabeliin tuotekehitykseen kun sen voi jättää muille ja nostaa tukiaisia aina kun tarvitaan?