Vasemmistoliiton Annika Lapintie haluaisi Venäjän EU:n jäseneksi. Kuulemma suomalainen vientiteollisuus hyötyisi.

Ajatus on tietenkin monella tapaa järjetön, mutta se on ajatusleikin tasolla hauska.

Venäjähän on raaka-aineilla porskuttava banaanivaltio, jonka erottaa Väli-Amerikan banaanivaltioista lähinnä se, että sinne banaanitkin viedään Suomesta. Venäjä on valtava markkina kaikennäköiselle jalostetulle tavaralle, sillä Venäjän oma bisnes ei tunnu sellaista saavan aikaiseksi tarvittavia määriä ja tarvittavan laatuisena. Rekkajono Vaalimaalla korreloi melko vahvasti öljyn hinnan kanssa.

Tällaisessa tuonnista riippuvaisessa valtiossa on siis markkinoita, mutta niin on tarjontaakin. Suomessa elää joku kummallinen myytti siitä, että naapuristatuksen takia Suomessa jotenkin tunnettaisiin Venäjä ja sen markkinat erityisen hyvin. Suomen Venäjä-tuntemus on umpipolitisoitunutta soopaa, jossa fakta ja fiktio sekoittuu melko vaivatta. Parhaat analyysit Venäjän nykytilasta luetaan paljon kaukaisempien kirjoittajien kynistä, sillä kauempana ei olla ystävällismielinen naapurivaltio - liturgian vankeja.

Suomella ei ole myöskään mitään erityistä idänkaupan osaamista, sillä myyntityö Venäjällä on melko suoraviivaista eikä edellytä mitään suurta salatiedettä. Pitää puhua venäjää, tarvittaessa hieman rasvata rattaita, kaupan koosta riippuen hieman tutustua ihmisiin votkan voimalla tai sitten ei, ja ennen kaikkea tuotteen pitää olla hintalaatusuhteeltaan oikea. Venäjällä arvostetaan laatua siinä kuin muuallakin, ja jos suomalainen tuotanto ei nyt käy kaupaksi Venäjällä, vika ei ole suinkaan EU:n ulkorajassa vaan siinä, että suomalainen tuote vain ei ole kilpailukykyinen mutta saksalainen on.

Ajatuksen tasolla olisi hauskaa syöttää näitä sanoja ihmisille takaisin kun paljastuu, että vika tuotteiden kaupaksikäymättömyyteen onkin ollut suomalaisissa eikä venäläisissä tai EU:ssa.

Prosessin tasolla asia olisi myös mielenkiintoinen. Siellä täällä Suomessa ja Euroopassakin elää kummallisia harhakuvitelmia siitä, että nyt kun kommunismi kaatui, Venäjällä yhteiskunta kehittyy kohti länsimaista kansalaisyhteiskuntaa. Ei se kehity sinne päinkään, se vain muuttaa muotoaan yhdestä dynastiasta toiseen. EU-jäsenyysneuvotteluprosessi olisi sellaisenaan opettavainen kokemus niille, jotka kuvittelevat Venäjän nousevan jonkunnäköiseksi maailman johtotroikan jäseneksi tulevaisuudessa. Totuus on melko toisenlainen.

Tällainen lausunto voidaan tulkita myös kategoriseksi EU:n vastustamiseksi.

EU:ssahan Turkin jäsenyys ei ole mitenkään erityisen suosittu asia, mutta Britannia kannattaa sitä lämpimästi. Ei siksi, että katsottaisiin Turkin olevan jotenkin keskeinen ja mukava osa Eurooppaa vaan siksi, että mitä sekalaisempi kerho mukaan saadaan, sitä todennäköisemmin kerho ei saa koskaan aikaiseksi mitään ja kenties jopa hajoaa omaan mahdottomuuteensa. Näin britit voivat näennäisesti olla EU:ssa mukana sitä rakentamassa, vaikka tosiasiassa sitä hajottavatkin.

Venäjä-kortti voidaan nähdä saman ajatuksen jatkeeksi.