Sana uudeksivuodeksi
30/12/11 15:25
Joulun ajan sanoma käsitteli kulutusjuhlaa etuineen ja sitä, mitä kaikkea perinteisissä uskonnollisissa rakenteissa on hieman pielessä. Uuden vuoden sanoma on huomattavasti synkempi.
Lähdemme kuitenkin antiikin aamunkoitosta ja sivuamme uskontojakin.
Ennen uskontoja ja myös niiden rinnalla oli taikuus. Ihmiset pääsääntöisesti uskoivat “yliluonnollisiin” asioihin.
Oli magiaa ja sen käyttäjiä, luonnollisia mutta harvinaisia ilmiöitä pidettiin taikuutena kun kokemusta niistä ei ollut ja sadut, kertomukset ja tarinat täyttyivät unelmista, joissa magialla päästään paremaan elämään. Uskonnot monopolisoivat jossain kohtaa kaiken yliluonnollisen ja ryhtyivät polttamaan noitina vastustajiensa lisäksi myös niitä, jotka tarjosivat kilpailevia yliluonnollisia kanavia esimerkiksi sairaiden parantamiseen tai kuoleman ymmärtämiseen.
Sen jälkeen tapahtui kaikenlaista, joka liittyy tekniikan esiinmarssiin. Jossain kohtaa maailma muuttui sellaiseksi, että (länsimaiden) ihminen ei enää uutta ja outoa nähdessään pitänyt sitä automaattisesti taikuutena tai Jumalan kosketuksena vaan tekniikkana, joka oli hänelle vielä tuntematonta. En tiedä, milloin tämä muutos käytännössä tapahtui, mutta se lienee ollut varsin myöhään, 1800-luvun puolenvälin paikkeilla.
Suunnilleen tuosta ajasta alkoi kulttuurissa scifin esiinmarssi.
Kun tuohon saakka uusi ja tuntematon selitettiin taikuudella ja jumalalla, sen jälkeen alkoi uuden visiointi tekniikan avulla. Keksittiin unelmia ja tarinoita uuden, vielä keksimättömän tekniikan ympärille. Ajateltiin, että tekniikalle kaikki on mahdollista kunhan vain keksitään tarpeeksi. Syntyi uskomattomia tarinoita, joissa oli uskomattomia vekottimia ja keksintöjä.
Toisaalta kun pääsimme 2. maailmansodan jälkeiseen aikaan, scifi alkoi vanhentua varsin rivakasti. Scifin ei tarvitse olla enää kovin vanhaa, että se näyttää varsin hassunkuriselta. Kaikki siinä oleva on keksitty jo, ja vielä sen päälle vähän lisää. Kännykkä visioitiin kyllä, mutta ei sitä, mitä kaikkea sillä voidaan tehdä ja kuinka pieniä niistä kyettiin tekemään. Ainoat keksimättömät asiat liittyvät aikamatkustamiseen ja valon nopeuden reippaaseen ylittämiseen.
Sen sijaan kun katsomme tämän päivän scifiä, huomaamme jotakin varsin pelottavaa: sitä ei enää ole tai jos on, se on degeneroitunut lähinnä piirtämään hassunkurisempia tai pelottavampia monstereita paremman digitaalitekniikan avulla.
Minä päättelen tästä sen, että tekniikka on tullut tiensä päähän ja sen ohella kasa insinööritieteistä. Emme enää osaa edes mielikuvituksessamme keksiä mitään sellaista, jota ei vielä ole keksitty. Tämä ei tarkoita sitä ettei tekniikka kehittyisi. Se kyllä kehittyy, mutta parannukset ovat enempi detaljitason nysväystä. Keksitään enemmän mega-jotakin, tehdään pienempää tai nopeampaa, tehdään halvemmalla, muutetaan hieman käyttöliittymää jne jne.
Se, että emme osaa edes visioida, mitä meiltä teknisesti vielä puuttuu, kertonee siitä, että maailma on tältä osin tullut varsin valmiiksi. Valmiissa maailmassa ei ole mitään vikaa, mutta meidän pitää ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.
Viitteitä maailman teknisestä valmistumisesta olemme nähneet kulttuurin kautta jo jonkun aikaa. Ihmiset tuntuvat kaipaavan
unelmia. Aikanaan niitä tarjosivat tarujen sankarit, jumalat ja velhot. Sen jälkeen tekniikka. Nyt kun tekniikka ei niitä enää tarjoa kun insinööritiede on ihmisten mielikuvituksen tasalla, kirjallisuudessa ja viihteessä on otettu taas askeleita kohti mystiikkaa.
Indiana Jones -leffat lienevät olleet tämän muutoksen keihäänkärkeä. Harry Potterin ja Dan Brownin suosio ammentaa juuri tästä ja mitään muuta selitystä en keksi sille, että vampyyrit ovat nykyään läsnä TV:ssä enemmän kuin uutistenlukijat. Kun tekniikka ei enää tarjoa mitään outoa ja vierasta unelmia herättämään, on taas käännytty yliluonnollisen, mystiikan ja taikuuden puoleen.
Uuden vuoden sanoma liittyy kuitenkin näihin vaikutuksiin. Päättäjät, talousmiehet ja yrityspomot istuvat kädet ristissä ja odottavat uutta, käänteentekevää keksintöä, joka kääntää talouden nousuun kuten internet teki 90-luvun puolessavälissä. Internet oli kuitenkin visioitu vuosikymmeniä aikaisemmin. Mikä olisi nyt sellainen asia, joka siintää mielikuvituksekkaan kirjailijan ajatuksissa, mutta jota emme osaisi tehdä, tavoitella vain?
Kun visiotkin puuttuvat, veikkaan, että uutta käänteentekevää keksintöä ei aivan lähivuosina tai -vuosikymmeninä nähdä. On vain saman vanhan tekemistä paremmin ja halvemmalla, kuten on ollut jo vuosikymmenen verran. Ei ole sattumaa sekään, että maailmantalouden painopiste on siirtynyt juuri viime vuosikymmenen aikana uuden visioinnissa loistaneista länsimaista itämaille, joissa osataan kopioida, tehdä paremmin ja halvemmalla.
Tämä asia voidaan laittaa myös yhteiskuntajärjestysten perspektiiviin.
Olemme tottuneet pitämään omaa, ajattelun vapautta enemmän tai vähemmän suosivaa yhteiskuntaamme parhaana maailmassa. Se on ollutkin sitä kun puhutaan uuden keksimisestä, on sitten kyse tekniikasta tai yhteiskunnallisista ajatuksista. Sen olemassaolon oikeutus on ollut viimeiset 200 vuotta nimenomaan se, että se on tuottanut maailmaan melkein kaiken uuden.
Kun nyt näyttää siltä, että keksintöjen runsaudensarvi on ehtynyt, mihin tarvitaan vapaaseen ajatteluun kannustavaa länsimaista yhteiskuntaa? Jo keksittyjen asioiden jalostaminen paremmiksi ja niiden tekeminen halvalla onnistuu selvästi paljon länsimaita paremmin komentotalouksissa, sillä tarvittava lahjakkuus on “monkey see, monkey do” -muotoista eikä rajoja rikkovaa ajattelua.
Minä mielelläni elän ja eläisin tulevaisuudessakin vapaassa länsimaisessa
yhteiskunnassa, mutta on täysin mahdollisuuksien rajoissa, ettei se ole niin kovin kestävä järjestelmä jos se ei enää kykene elättämään itseään. Holhousvaltioiden kassakriisit, työttömyyden nouseminen, 20-40 prosentissa huiteleva nuorisotyöttömyys hieman maasta riippuen ja kutistuva työssäkäyvän ostovoima ovat oireita tästä valmiin maailman syndroomasta.
Nyt myös poliittisia karttoja yritetään piirtää uudelleen. Euroopassa tätä edustaa erinäköisten kansallismielisten puolueiden nousu, mutta meidän pitää ymmärtää, ettei tämä ratkaise mitään.
Eivät nämäkään puolueet osaa keksiä meille mitään uutta kuten eivät osaa scifi-kirjailijatkaan. Kansallismieliset osaavat tuijottaa menneisyyteen ja nähdä parhaat päivämme jossain menneillä vuosikymmenillä. Niin kauan kuin aikakone on suunnilleen yksinään keksimättömien mutta visioitujen asioiden listalla, menneisyyteen tuijottaminen on suunnilleen ainoa asia, mitä meidän ei kannata tehdä, sillä emme voi palata sinne vaikka haluaisimmekin.
Ensi vuonna tai ainakin lähivuosina muuttuu paljon. Nähtäväksi jää, tapahtuuko se rauhanomaisesti vai sotimalla. Sekin jää nähtäväksi, kestävätkö länsimaiset yhteiskunnat sen, että valtaosalla ei ole niissä mitään tekemistä. Kauempana jää nähtäväksi, miten kopioimisvaltioille käy muutaman vuoden kuluttua kun kosmeettiset megapikseliparannukset eivät enää kiinnosta ketään ja niiden avulla on vaikeaa myydä mitään.
Kiinnostavaa positiivisessa mielessä on sen sijaan se, mihin ihmisten unelmat kanavoituvat nyt kun niille ei enää näytä olevan tilaa laajentua. Tekniikka on nähty, uskonnollisuus on nähty, taikuus on nähty. Unelmatkin pyörivät toistasataa vuotta sitten keksityn vampyyritarun ympärillä.
Jatkossa pärjää varsin mukavasti se, joka pystyy keksimään meille uuden unelman.
Lähdemme kuitenkin antiikin aamunkoitosta ja sivuamme uskontojakin.
Ennen uskontoja ja myös niiden rinnalla oli taikuus. Ihmiset pääsääntöisesti uskoivat “yliluonnollisiin” asioihin.
Sen jälkeen tapahtui kaikenlaista, joka liittyy tekniikan esiinmarssiin. Jossain kohtaa maailma muuttui sellaiseksi, että (länsimaiden) ihminen ei enää uutta ja outoa nähdessään pitänyt sitä automaattisesti taikuutena tai Jumalan kosketuksena vaan tekniikkana, joka oli hänelle vielä tuntematonta. En tiedä, milloin tämä muutos käytännössä tapahtui, mutta se lienee ollut varsin myöhään, 1800-luvun puolenvälin paikkeilla.
Suunnilleen tuosta ajasta alkoi kulttuurissa scifin esiinmarssi.
Kun tuohon saakka uusi ja tuntematon selitettiin taikuudella ja jumalalla, sen jälkeen alkoi uuden visiointi tekniikan avulla. Keksittiin unelmia ja tarinoita uuden, vielä keksimättömän tekniikan ympärille. Ajateltiin, että tekniikalle kaikki on mahdollista kunhan vain keksitään tarpeeksi. Syntyi uskomattomia tarinoita, joissa oli uskomattomia vekottimia ja keksintöjä.
Toisaalta kun pääsimme 2. maailmansodan jälkeiseen aikaan, scifi alkoi vanhentua varsin rivakasti. Scifin ei tarvitse olla enää kovin vanhaa, että se näyttää varsin hassunkuriselta. Kaikki siinä oleva on keksitty jo, ja vielä sen päälle vähän lisää. Kännykkä visioitiin kyllä, mutta ei sitä, mitä kaikkea sillä voidaan tehdä ja kuinka pieniä niistä kyettiin tekemään. Ainoat keksimättömät asiat liittyvät aikamatkustamiseen ja valon nopeuden reippaaseen ylittämiseen.
Sen sijaan kun katsomme tämän päivän scifiä, huomaamme jotakin varsin pelottavaa: sitä ei enää ole tai jos on, se on degeneroitunut lähinnä piirtämään hassunkurisempia tai pelottavampia monstereita paremman digitaalitekniikan avulla.
Minä päättelen tästä sen, että tekniikka on tullut tiensä päähän ja sen ohella kasa insinööritieteistä. Emme enää osaa edes mielikuvituksessamme keksiä mitään sellaista, jota ei vielä ole keksitty. Tämä ei tarkoita sitä ettei tekniikka kehittyisi. Se kyllä kehittyy, mutta parannukset ovat enempi detaljitason nysväystä. Keksitään enemmän mega-jotakin, tehdään pienempää tai nopeampaa, tehdään halvemmalla, muutetaan hieman käyttöliittymää jne jne.
Se, että emme osaa edes visioida, mitä meiltä teknisesti vielä puuttuu, kertonee siitä, että maailma on tältä osin tullut varsin valmiiksi. Valmiissa maailmassa ei ole mitään vikaa, mutta meidän pitää ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa.
Viitteitä maailman teknisestä valmistumisesta olemme nähneet kulttuurin kautta jo jonkun aikaa. Ihmiset tuntuvat kaipaavan
Indiana Jones -leffat lienevät olleet tämän muutoksen keihäänkärkeä. Harry Potterin ja Dan Brownin suosio ammentaa juuri tästä ja mitään muuta selitystä en keksi sille, että vampyyrit ovat nykyään läsnä TV:ssä enemmän kuin uutistenlukijat. Kun tekniikka ei enää tarjoa mitään outoa ja vierasta unelmia herättämään, on taas käännytty yliluonnollisen, mystiikan ja taikuuden puoleen.
Uuden vuoden sanoma liittyy kuitenkin näihin vaikutuksiin. Päättäjät, talousmiehet ja yrityspomot istuvat kädet ristissä ja odottavat uutta, käänteentekevää keksintöä, joka kääntää talouden nousuun kuten internet teki 90-luvun puolessavälissä. Internet oli kuitenkin visioitu vuosikymmeniä aikaisemmin. Mikä olisi nyt sellainen asia, joka siintää mielikuvituksekkaan kirjailijan ajatuksissa, mutta jota emme osaisi tehdä, tavoitella vain?
Kun visiotkin puuttuvat, veikkaan, että uutta käänteentekevää keksintöä ei aivan lähivuosina tai -vuosikymmeninä nähdä. On vain saman vanhan tekemistä paremmin ja halvemmalla, kuten on ollut jo vuosikymmenen verran. Ei ole sattumaa sekään, että maailmantalouden painopiste on siirtynyt juuri viime vuosikymmenen aikana uuden visioinnissa loistaneista länsimaista itämaille, joissa osataan kopioida, tehdä paremmin ja halvemmalla.
Tämä asia voidaan laittaa myös yhteiskuntajärjestysten perspektiiviin.
Olemme tottuneet pitämään omaa, ajattelun vapautta enemmän tai vähemmän suosivaa yhteiskuntaamme parhaana maailmassa. Se on ollutkin sitä kun puhutaan uuden keksimisestä, on sitten kyse tekniikasta tai yhteiskunnallisista ajatuksista. Sen olemassaolon oikeutus on ollut viimeiset 200 vuotta nimenomaan se, että se on tuottanut maailmaan melkein kaiken uuden.
Kun nyt näyttää siltä, että keksintöjen runsaudensarvi on ehtynyt, mihin tarvitaan vapaaseen ajatteluun kannustavaa länsimaista yhteiskuntaa? Jo keksittyjen asioiden jalostaminen paremmiksi ja niiden tekeminen halvalla onnistuu selvästi paljon länsimaita paremmin komentotalouksissa, sillä tarvittava lahjakkuus on “monkey see, monkey do” -muotoista eikä rajoja rikkovaa ajattelua.
Minä mielelläni elän ja eläisin tulevaisuudessakin vapaassa länsimaisessa
Nyt myös poliittisia karttoja yritetään piirtää uudelleen. Euroopassa tätä edustaa erinäköisten kansallismielisten puolueiden nousu, mutta meidän pitää ymmärtää, ettei tämä ratkaise mitään.
Eivät nämäkään puolueet osaa keksiä meille mitään uutta kuten eivät osaa scifi-kirjailijatkaan. Kansallismieliset osaavat tuijottaa menneisyyteen ja nähdä parhaat päivämme jossain menneillä vuosikymmenillä. Niin kauan kuin aikakone on suunnilleen yksinään keksimättömien mutta visioitujen asioiden listalla, menneisyyteen tuijottaminen on suunnilleen ainoa asia, mitä meidän ei kannata tehdä, sillä emme voi palata sinne vaikka haluaisimmekin.
Ensi vuonna tai ainakin lähivuosina muuttuu paljon. Nähtäväksi jää, tapahtuuko se rauhanomaisesti vai sotimalla. Sekin jää nähtäväksi, kestävätkö länsimaiset yhteiskunnat sen, että valtaosalla ei ole niissä mitään tekemistä. Kauempana jää nähtäväksi, miten kopioimisvaltioille käy muutaman vuoden kuluttua kun kosmeettiset megapikseliparannukset eivät enää kiinnosta ketään ja niiden avulla on vaikeaa myydä mitään.
Kiinnostavaa positiivisessa mielessä on sen sijaan se, mihin ihmisten unelmat kanavoituvat nyt kun niille ei enää näytä olevan tilaa laajentua. Tekniikka on nähty, uskonnollisuus on nähty, taikuus on nähty. Unelmatkin pyörivät toistasataa vuotta sitten keksityn vampyyritarun ympärillä.
Jatkossa pärjää varsin mukavasti se, joka pystyy keksimään meille uuden unelman.
blog comments powered by Disqus