Olemme taas tässä vaiheessa vuotta.

Kestopuheenaiheista koirankakat käsiteltiin keväällä, bensan hinta kesälomakauden alla ja epäilemättä talvi yllättää autoilijat tänäkin vuonna joulukuussa.

Nyt on taas palkkaerovertailun aika. Ei siinä mitään, vertaillaan vain, mutta soisin, että tästä päästäisiin viimeinkin hieman eteenpäin. Nyt on menty samalla hieman eteen- ja taaksepäin jättämällä julkinen sektori tarkastelusta pois. Eteenpäin menoa on siinä, että monoliittia on saatu viimein hieman pilkottua. Takapakkia otetaan siinä, että tilasto on tehty epäilemättä populismi mielessä, sillä jättämällä palkkaluokkapohjaisen julkisen sektorin pois tilastoja tasoittamasta, huomataan vieläkin räikeämpiä "palkkaeroja" kuin huomattaisiin, jos kaikki olisivat samassa nipussa.

Tämä esitetty luku ei valitettavasti ole kovin informatiivinen, sillä se vain kertoo meille, että on naisten ja miesten aloja, ja niillä maksetaan erilaista palkkaa. Tämä tieto ei ole juurikaan hyödyksi, sillä se ei pureudu tarkemmin asiaan. Suomessa palkoista perinteisesti sovitaan varsin keskitetysti liittotasolla, joten palkkaerot eivät ole niinkään sukupuolikeskeisiä vaan alakeskeisiä.

Jotta tästä kestopuheenaiheesta päästäisiin eteenpäin, pitäisi jakaa koko palkkaerokeskustelu useampaan osaan.

Ensinnäkin, pitäisi katsoa, millä aloilla vallitsee palkkakuoppa, jotta näiden alojen liitot tietäisivät yrittää terävöittää edunvalvontaansa tai luutia pois nykyiset lahjattomat ay-smurffit. Joissain tapauksissa lienee tosiasia se, että neuvotteluvoimaa ei yksinkertaisesti ole, koska alan lakko ei kiinnosta ketään kovin pian. Tällöin asia pitää vain hyväksyä ja todeta palkan olevan jokseenkin markkina-arvoa vastaavassa kohdassa eikä kyse ole mistään ongelmasta. Joillain aloilla huomioon pitää ottaa puolestaan se, että työnantajilla ei ole juurikaan varaa maksaa nykyistä enempää, koska ala on kovin kilpailtu. Tällöin johtopäätös on sama. Jäljelle jää käsitellyllä yksityisellä sektorilla kuitenkin todennäköisesti jotakin aloja, joilla ei vain perinteisesti ole vaadittu kovin paljon.

Toisekseen, pitäisi katsoa, kuinka paljon saman alan sisällä selittyy palkkaero erilaisilla työnantajilla ja toimenkuvilla ja katsoa, löytyykö näistä sukupuolieroja. Jos samalla "alalla" katsotaan olevan sekä kioskin myyjän että paperikoneiden myyjän, todennäköisesti jälkimmäiselle heilahtaa muikea bonus kun saa yhden miljardin arvoisen värkin kaupaksi, ja kioskin myyjä saa myydä aika monta ässäarpaa ollakseen työnantajan vinkkelistä yhtä tuottava. Tällöin palkkaero sinänsä on perusteltu, ja pitää tutkia, onko toimenkuvien erilaisuus ns. lasikatto-ongelma vai johtuuko se työntekijän omasta tahdosta ja uravalinnasta.

Kolmanneksi jää jäljelle joku selvittämätön palkkaero. Se ei ole 800 euroa kuussa, joten tuota lukua on aivan turhaa pyöritellä. Vaikka se olisi kahdeksan kymppiä, siihen pitäisi silti puuttua. Tämä puuttuminen on hankalaa muttei aivan mahdotonta. Asia pitäisi jotenkin saada firman henkilöstöhallinnon vastuulle, sillä siellä on tieto sekä kaikkien palkoista että ihmisten oikeista toimenkuvista. Nyt palkkaeroista luimitaan sillä, että kutsutaan yhtä myyntineuvottelijaksi ja toista myyntijohtajaksi vaikka molemmat trokaavat spiidiä samassa kadunkulmassa.

Asiaa voisi ehkä valvoa pistokokeilla, joissa viranomainen tulee firmaan, ottaa tietyssä työssä olevien tiedot, haastattelee jokaisen työn ja toimenkuvan selvittämiseksi ja sen jälkeen miettii, onko palkkatoteumassa havaituille eroille perustetta. Jos on, asia on kunnossa. Jos ei ole ja rötös vaikuttaa vähäiseltä, firmalle annetaan mahdollisuus korjata asia ja maksaa takautuvasti kaltoin kohdelluille kaksinkertaisesti puuttumaan jäänyt summa. Jos kyse on selkeästä kulttuuriongelmasta, on oikeudellinen tie paras tapa.

Tällaisten tarkastusten pelotevaikute riittäisi todennäköisesti firmoissa korjaamaan sen osan ongelmaa, joka nyt perustuu siihen, että ihmiset eivät tiedä toistensa palkkoja, varsinkaan kokonaispalkkoja erilaisten bonusten jälkeen, ja asian korjaaminen ei yksinkertaisesti kiinnosta a-prioriteetin hommana, mutta sille ei ole mitään periaatteellista tai taloudellista estettä. Asenneongelmaisissa firmoissa ei tapahdu mitään ennen kuin pamputetaan, mutta asiaa saataisiin korjattua edes osaksi.

Itse olen ollut töissä firmoissa, joissa on ollut palkkaeroja, mutta kun asiasta on huomautettu ja asiaan kiinnitetty firman johdon ja HR:n huomio, asiat ovat tulleet rivakasti kuntoon. Tällä perusteella tekisi mieli sanoa, että pelkkä motivaation antaminen asian korjaamiselle voisi auttaa itsessään jo paljon.