click tracking

Velka on veljenpoika maksettaessa

Hollannin hallitus kaatui säästöihin ja Ranskan presidentinvaalit tuottivat kampanjan ja voittajan, joissa säästöihin kyllästyneet ranskalaiset saavat presidentin, joka taas viittaa kintaallaan kaikennäköisille muiden kanssa sovituille talouskuriasioille. Etelä-Euroopassa rähistään joka toinen viikko jostakin.

Britanniassa hallitus pitää kiinni törsäystä leikkaavasta budjetista, opposition kroonisesta hapannaamaisuudesta kärsivä Ed Miliband vaatii joka keskiviikon lastentunnilla enemmän julkista rahaa kaikkialle talouskasvun käynnistämiseksi. Milibandin linjoille tuntuu kääntyneen Euroopassa varsin moni poliitikko, lehtimies ja b-luokan älykkö.

Minun mielestäni mielenkiintoista on se, miksi meille ei kerrota kovin selväsanaisesti, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys. Kansa on kyllästynyt elintasoa kurjistaviin toimenpiteisiin, mutta kukaan ei kerro heille yksinkertaisesti, miksi ne ovat tarpeellisia. Puhutaan AAA-luokituksista ja muusta sekavasta. Kysymys ei ole ensinkään tästä vaan siitä, että se elintaso, johon Euroopassa on totuttu, on liian korkea, sillä sitä on paisutettu joka vuosi velkarahalla.

Kotitalousmatematiikassa tämä toimii niin, että perheen ainokainen palkansaaja lainaa palkkansa päälle joka kuukausi kaksi tonnia ja tekee näin 20 vuotta putkeen Nämä rahat hän käyttää perheensä asumiseen, menoihin ja muiden perheenjäsenten viikkorahoihin niin tarkasti, että kuun lopussa ei ole kopeekkaakaan jäljellä.
IMG_5557
Nykyiset “säästövaatimukset” ovat tähän esimerkkiin tuotuna suunnilleen sellaisia, että joka kuukausi lainataankin enää 200 euroa kun lainaaja ei ole valmis kahta tonnia lainaksi enää antamaan. Silti elintaso on kovempi kuin mihin palkka riittäisi, mutta ei enää niin pröystäilevä kuin aikaisemmin. Tämä näin sanotusti kyrsii muuta perhettä, sillä heidän viikkorahojaan joudutaan leikkaamaan ja sisäfilee pöydässä vaihtuu vastenmieliseen lenkkimakkaraan.

Säästämisessä siis ei ole kyse siitä, että oltaisiin viekkaudella ja vääryydellä viemässä jotakin kovalla työllä ansaittua vaan siitä, että tarjotaan sitä, mihin on omin voimin ja ulkoisten rahoittajien suostumuksella varaa. Jos yli varojen elämistä ei olisi aloitettu melkein sukupolvi sitten, ongelmaa ei olisikaan, mutta nyt isoin ongelma on fiskaalisen ongelman sijaan henkinen: ihmiset eivät ymmärrä, että he ovat olleet maailman mittapuulla aivan liian äveriäitä iät ajat ja nyt pitäisi palata normaalitilaan.

Tässä kohtaa pitäisi olla kiitollisia rahoittajille, että he eivät vaadi velkojen maksamista vaan ovat edelleen valmiita lainaamaan hiukan. Tämä pehmentää sitä pudotusta, joka väkisin edessä on.

Jos palataan taas kotitalousmatematiikkaan, huomataan, että huuto on eri perheenjäsenissä erilainen. Perheen tytär nimittäin käy osa-aikatöissä ja tienaa itse tonnin kuussa. Tähän päälle hän on saanut 200 euroa viikossa viikkorahaa aivan kuten kaikki muutkin. Kun säästöjä pitää alkaa löytyä, kaikkien viikkorahat puolitetaan sataseen, ja koska perheen pää on kelpo sosiaalidemokraatti ja ymmärtää kaunaista kansaa, hän leikkaa työssä käyvän tyttärensä viikkorahan viiteen kymppiin, sillä se on “sosiaalisesti oikeudenmukaista”.

Huolimatta tästä perheen tytär on tyytyväisin, sillä hänen kokonaisansioissaan perheen sisäinen tulonsiirto on ollut pienessä roolissa, kun taas hänen patalaiska isoveljensä kokee menettäneensä paljon enemmän, vaikka menettikin paljon vähemmän. Lopulta perheessä syntyy kapina ja vaaditaan, että mainittu tytär antaa palkkatuloistaan puolikkaan laiskalle veljelleen ja työssä käymättömälle vanhemmalleen, koska se on “oikeudenmukaista”. Tämän kuultuaan tytär pakkaa kamansa, muuttaa yhteen naapurin Rasvari-Jaskan vanhimman pojan kanssa, ostaa asunnon Korsosta ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka kuuntelematta kitinää, syyllistämistä ja joutavia vaatimuksia enää päivääkään, sen pituinen se.

Palataan satumaailmasta takaisin absurdistaniin.

Myös aivan vakavasti otettavat poliitikot ovat alkaneet kallistua sille kannalle, että tuo velkarahalla luotu elintason illuusio on säilyttämisen arvoinen asia. He eivät edes ymmärrä, että velanotolla vain ylläpidetään kuplaa. Säästötoimilla yritetään sopeuttaa ja päästää pikku hiljaa ilmaa pallosta siinä toivossa, että pallo ei puhkea.

Säästöistä luopumista puolustellaan kahdella asialla. Ensimmäinen on se, että köyhät kärsivät. Toinen on se, että lisärahan pumppaaminen yhteiskuntaan mukamas käynnistäisi talouskasvun ja johtaisi kukoistavaan paratiisiin, jossa Joku Muu sitten maksaisi velat pois, aivan kuten
IMG_1921
ei ole tehty yhdenkään aikaisemman nousukauden aikana. Ranskalaisilla on lisäksi kolmas argumentti eli se, että ranskalaiset ovat maailman napa ja on väärin, jos ne eivät siellä saa tehdä mitä vain, mutta tälle ei tarvitse panna kovin paljon painoa.

Kuten kotitalousesimerkkini yritti valaista, julkisiin menoihin tehtävät säästöt todennäköisesti osuvat eri ihmisiin eri lailla. Suomessa olisi mahdollista säästää paljonkin purkamalla yritystukiaisia ja aluepolitiikkaa, ilman, että juuri kukaan huomaisi mitään. Mutta jos tähän ei kyetä ja on pakko leikata palveluista tai tulonsiirroista, sellaiset ihmiset, jotka eivät saa näitä tulonsiirtoja nytkään tai jotka eivät käytä julkisia palveluja, eivät huomaa elämässään suurensuuria.

Vasemmisto hellii ajatusta siitä, että mitään ei leikata ja mistään ei säästetä, mutta palkansaajilta kerättäisiin lisää veroja vajeiden kattamiseksi. Tätä tietä ei voi kovin pitkälle kulkea, sillä vaikka palkansaajan lähtökitka on korkea, se ei ole ääretön, ja jos opetetaan ihmiset siihen, että koulun penkiltä kannattaa lähteä suoraan ulkomaille, menetämme parhaimmiston muihin maihin aivan kuten esimerkkini tytär teki. Kun joka puolelta kuuluu vain vaatimuksia ja syyttelyä ja lopulta viedään vielä rahat, voi olla paljon helpompaa muuttaa vain majaa ja jättää kitisijät nuolemaan näppejään.

Hassua on se, että mainittu vasemmisto ei ole hiirihaukan lailla käymässä yritystukien, aluepolitiikan, puuhastelumäärärahojen ja sensellaisten kimppuun. Tämä kielii todellisuuden kieltämisestä. Minä ymmärrän sen, että halutaan puolustaa peruspalveluja ja perusturvaa, mutta en sitä, ettei olla valmiita tekemään mitään sopeuttavia toimenpiteitä sellaisissakaan kohteissa, jotka eivät liity näihin edes etäisesti. Oikeistokaan ei näitä aja, sillä heidän suurimmat rahoittajansa ovat saamapuolella, mutta veikkaan, että aivan tarpeeksi saamapuolella ollaan myös SDP/SAK -akselilla, joten syvä hiljaisuus vallitsee.

Lisärahan käynnistäminen taas ei käynnistä talouskasvua. Miksi se käynnistäisi juuri nyt, kun ei se ole siihen kyennyt aiemminkaan? Tämä metodi toimi suljetun talouden aikaan, mutta nyt yhteiskuntaan pumpattu raha vain päätyy kauppataseen alijäämänä kiinalaisille. Ei rahalla osteta suomalaista työtä ja suomalaista tavaraa, sillä se on kallista. Lisärahan kierto Suomen rajojen sisäpuolella on lyhyt kuin kanan lento eikä se enää taloutta siivitä kiitolaukalle.

Näen asian niin, että edessä on pitkä matalan tai negatiivisen talouskasvun aika. Elintasomme sopeutuu siihen, mitä työllämme ansaitsemme eikä siihen, että olemme maailman napa, ja siksi voimme tehdä mitä vain. Länsimaat eivät sitä enää ole. Tästä ei kuitenkaan seuraa mitään suurensuurta katastrofia. Talouskasvu ja BKT eivät ole mitään kaikenkattavia mittareita, joita kuuluu palvoa.

Tämän todennäköisesti useamman vuoden tai vuosikymmenen mittaiseksi ajanjaksoksi venyvän ajan jälkeen meillä on toivottavasti viimein käsillämme yhteiskunta, jossa ei enää palvota kokopäiväistä ja vakituista työsuhdetta tehtaassa tai valtion virastossa ja jossa ei enää ole yhtä, ainoaa ja oikeaa tapaa elää.
blog comments powered by Disqus