Vielä hyvitysmaksusta
29/11/11 16:39
Arhinmäki selittelee tänään avustajansa välityksellä. Selittelyssä kiinnostava kohta on tämä: Arhinmäki haluaa hätäratkaisuna laajentaa maksua siksi, että hyvitysmaksun tuotto on viime vuosina romahtanut.
Tässä on oikeastaan kiteytettynä koko asian ongelma.
Hyvitysmaksun peruste on ylimääräinen korvaus kopioinnista omaan käyttöön. Tekijänoikeusväen näkökulmasta siitä näyttää kuitenkin tulleen maksu, jonka pitää tuottaa joka vuosi enemmän tai yhtä paljon. Jos kuitenkin palataan maksun alkujuurille, tämä tulkinta on kestämätön. Maksun pitäisi olla suhteessa tällaisen laillisen omaan käyttöön kopioinnin määrään.
Tässä astuu kuvaan ns. itunes-aspekti. Hyvitysmaksu on alun alkaen hyvitystä siitä, että laki on sallinut kopioiden tekemisen yksityiskäyttöön huolimatta siitä, että tekijänoikeuksien haltija ei ole tällaista oikeutta antanut. Hyvitystä on oleellisesti maksettu siitä, että laki antaa kuluttajallekin jotain oikeuksia rahojensa vastineeksi. Se, miksi tästä asiasta pitää maksaa kenellekään mitään, on hieman hataralla pohjalla, sillä oikeusjärjestelmän kautta joidenkin oikeuksien loukkaaminen aiheuttaa korvausvelvollisuuden lähinnä pakkolunastusten tapauksessa. Esimerkiksi maanomistajille ei anneta mitään hyvitystä siitä, että jokamiehenoikeus sallii muiden kulkea maanomistajan plantaasilla.
Bisnes on kuitenkin eri asennossa nyt kuin ennen. Musiikin tapauksessa myynti on jo enemmälti bittimuotoista kuin levymuotoista. En tiedä, mikä on Itunesin markkinaosuus musiikkikaupassa, mutta se lienee varsin korkea. Itunesissa puolestaan tekijänoikeuksien haltija antaa jo valmiiksi oikeuden tehdä kopioita omiin tietokoneisiin ja kannettaviin laitteisiin. Tällainen toiminta ei siis ole hyvitysmaksun perusteiden piirissä ensinkään. Kun tiedämme, että bittimuotoinen ostaminen on suurempaa kuin savikiekkojen ostaminen ja toisaalta tiedämme, että Itunes antaa luvan tehdä kopioita, on perusteltua olettaa, että hyvitysmaksun alainen kopiointi on vähentynyt eikä lisääntynyt.
Jos se on lisääntynyt, se pitää näyttää jotenkin, ja tässä asiassa näyttövelvollisuus on maksun puolustajalla. Jos kopiointi ei ole lisääntynyt vaan vähentynyt, lienee päivänselvää, että hyvitysmaksun tuotto vähenee. Jos tämä ei ole päivänselvää vaan hyvitysmaksun pitää tuottaa joka vuosi sama summa, tämäkin pitää perustella jotenkin. Nyt tätä perustelua ei tehdä vaan venkoillaan asian ympäri puhumalla miljoonista piraattikopioista.
Piraattikopiot taas eivät kuulu hyvitysmaksun perusteisiin ensinkään, sillä kyse on rikollisesta toiminnasta. Usein kuulee hyvitysmaksun vastustajien väittävän, että hyvitysmaksun vastineeksi pitäisi sitten saada oikeus warettaa niin paljon kuin huvittaa, mikä kertoo meille siitä, etteivät hekään ymmärrä, mistä tuossa maksussa on oikeastaan kysymys. Ei se ole korvausta rikollisesta toiminnasta vaan laillisesta toiminnasta. Ja laillisen toiminnan määrä on vähentynyt, sillä sen tarve on vähentynyt kun kerran nettiostokset sisältävät jo kaikki tarvittavat kopiot ostohinnassa, ja tämä seisoo käyttöehdoissa.
Toinen täysin käsittelemättä jatkuvasti jäävä probleema liittyy siihen, että laki edellyttää hyvitysmaksun piirissä olevien laitteiden käyttämistä “merkittävästi” hyvitysmaksun alaisten kopioiden tekemiseen. C-kasetin ja CD-levyn tapauksessa voidaan vedota yleiseen elämänkokemukseen, sillä näille medioille ei tosiasiassa voi tallentaa paljon mitään muuta. Sen sijaan kahden teran kovalevyn tapauksessa tilanne on täysin toinen. Kun audiotiedoston koko ei ole kasvanut samaa tahtia kuin levykapasiteetti on kasvanut, on melko outoa olettaa, että tällaista suurta levyä käytetään “merkittävästi” hyvitysmaksun alaiseen toimintaan. Merkittävää ei ole missään sen kummemmin määritelty, mutta määritellä se pitäisi.
Minulla on mielestäni melko paljon musiikkia ja musiikkikirjaston koko on noin 300 gigaa. Tästä osa selittyy sillä, että talletan musiikin lossless-formaatissa. Jos se olisi mp3-muotoista, koko olisi noin 60 gigaa. Nyt se on tallennettu 2 teran levylle ja muodostaa kolme prosenttia levyn kapasiteetista. Onko tämä merkittävää käyttöä? Ei taida olla.
Kun odotamme muutaman vuoden, kaikki ostamamme musiikki ja elokuvat tulevat jollain sellaisella lisenssillä, joka sallii niiden soittamisen kotisoittimissa ja kuljettamisen laitteesta toiseen. Aivan kaikki. Millä hyvitysmaksua aiotaan perustella tämän jälkeen?
Ei varmaan mitenkään, sillä sitä ei perustella nytkään juuri mitenkään.
Tässä on oikeastaan kiteytettynä koko asian ongelma.
Hyvitysmaksun peruste on ylimääräinen korvaus kopioinnista omaan käyttöön. Tekijänoikeusväen näkökulmasta siitä näyttää kuitenkin tulleen maksu, jonka pitää tuottaa joka vuosi enemmän tai yhtä paljon. Jos kuitenkin palataan maksun alkujuurille, tämä tulkinta on kestämätön. Maksun pitäisi olla suhteessa tällaisen laillisen omaan käyttöön kopioinnin määrään.
Tässä astuu kuvaan ns. itunes-aspekti. Hyvitysmaksu on alun alkaen hyvitystä siitä, että laki on sallinut kopioiden tekemisen yksityiskäyttöön huolimatta siitä, että tekijänoikeuksien haltija ei ole tällaista oikeutta antanut. Hyvitystä on oleellisesti maksettu siitä, että laki antaa kuluttajallekin jotain oikeuksia rahojensa vastineeksi. Se, miksi tästä asiasta pitää maksaa kenellekään mitään, on hieman hataralla pohjalla, sillä oikeusjärjestelmän kautta joidenkin oikeuksien loukkaaminen aiheuttaa korvausvelvollisuuden lähinnä pakkolunastusten tapauksessa. Esimerkiksi maanomistajille ei anneta mitään hyvitystä siitä, että jokamiehenoikeus sallii muiden kulkea maanomistajan plantaasilla.
Bisnes on kuitenkin eri asennossa nyt kuin ennen. Musiikin tapauksessa myynti on jo enemmälti bittimuotoista kuin levymuotoista. En tiedä, mikä on Itunesin markkinaosuus musiikkikaupassa, mutta se lienee varsin korkea. Itunesissa puolestaan tekijänoikeuksien haltija antaa jo valmiiksi oikeuden tehdä kopioita omiin tietokoneisiin ja kannettaviin laitteisiin. Tällainen toiminta ei siis ole hyvitysmaksun perusteiden piirissä ensinkään. Kun tiedämme, että bittimuotoinen ostaminen on suurempaa kuin savikiekkojen ostaminen ja toisaalta tiedämme, että Itunes antaa luvan tehdä kopioita, on perusteltua olettaa, että hyvitysmaksun alainen kopiointi on vähentynyt eikä lisääntynyt.
Jos se on lisääntynyt, se pitää näyttää jotenkin, ja tässä asiassa näyttövelvollisuus on maksun puolustajalla. Jos kopiointi ei ole lisääntynyt vaan vähentynyt, lienee päivänselvää, että hyvitysmaksun tuotto vähenee. Jos tämä ei ole päivänselvää vaan hyvitysmaksun pitää tuottaa joka vuosi sama summa, tämäkin pitää perustella jotenkin. Nyt tätä perustelua ei tehdä vaan venkoillaan asian ympäri puhumalla miljoonista piraattikopioista.
Piraattikopiot taas eivät kuulu hyvitysmaksun perusteisiin ensinkään, sillä kyse on rikollisesta toiminnasta. Usein kuulee hyvitysmaksun vastustajien väittävän, että hyvitysmaksun vastineeksi pitäisi sitten saada oikeus warettaa niin paljon kuin huvittaa, mikä kertoo meille siitä, etteivät hekään ymmärrä, mistä tuossa maksussa on oikeastaan kysymys. Ei se ole korvausta rikollisesta toiminnasta vaan laillisesta toiminnasta. Ja laillisen toiminnan määrä on vähentynyt, sillä sen tarve on vähentynyt kun kerran nettiostokset sisältävät jo kaikki tarvittavat kopiot ostohinnassa, ja tämä seisoo käyttöehdoissa.
Toinen täysin käsittelemättä jatkuvasti jäävä probleema liittyy siihen, että laki edellyttää hyvitysmaksun piirissä olevien laitteiden käyttämistä “merkittävästi” hyvitysmaksun alaisten kopioiden tekemiseen. C-kasetin ja CD-levyn tapauksessa voidaan vedota yleiseen elämänkokemukseen, sillä näille medioille ei tosiasiassa voi tallentaa paljon mitään muuta. Sen sijaan kahden teran kovalevyn tapauksessa tilanne on täysin toinen. Kun audiotiedoston koko ei ole kasvanut samaa tahtia kuin levykapasiteetti on kasvanut, on melko outoa olettaa, että tällaista suurta levyä käytetään “merkittävästi” hyvitysmaksun alaiseen toimintaan. Merkittävää ei ole missään sen kummemmin määritelty, mutta määritellä se pitäisi.
Minulla on mielestäni melko paljon musiikkia ja musiikkikirjaston koko on noin 300 gigaa. Tästä osa selittyy sillä, että talletan musiikin lossless-formaatissa. Jos se olisi mp3-muotoista, koko olisi noin 60 gigaa. Nyt se on tallennettu 2 teran levylle ja muodostaa kolme prosenttia levyn kapasiteetista. Onko tämä merkittävää käyttöä? Ei taida olla.
Kun odotamme muutaman vuoden, kaikki ostamamme musiikki ja elokuvat tulevat jollain sellaisella lisenssillä, joka sallii niiden soittamisen kotisoittimissa ja kuljettamisen laitteesta toiseen. Aivan kaikki. Millä hyvitysmaksua aiotaan perustella tämän jälkeen?
Ei varmaan mitenkään, sillä sitä ei perustella nytkään juuri mitenkään.
blog comments powered by Disqus