Ruotsissa kuohuu.

Ruotsi siirtyi efektiivisesti kaksipuoluejärjestelmään viime vaalien alla, ja hallitukset syntyvät ennalta sovittujen puoluekoalitioiden ympärille jos ovat syntyäkseen. Nyt ongelma on kuitenkin se, että kummankin kerhon kannatus näyttäisi olevan suunnilleen tasoissa, ja liittojen ulkopuolella ainoa todennäköinen puolue on Sverigedemokraterna. Puolue, jota hesari kutsuu nimellä “siirtolaisvastainen ja populistinen”.

Isojen liittojen väki on sitä mieltä, että tarvittaessa muodostetaan vaikkapa koalitioiden välinen kansanrintama, kunhan vain tämä sakki pidetään vallankahvan ulkopuolella.

Tässä on monta asiaa poskellaan, aivan riippumatta siitä, mitä mieltä sattuu olemaan tuosta puolueesta tai jostakin muusta. Kun luen niiden vaalimanifestin Google translatella, minun on vaikea ymmärtää, mikä tekee tästä kerhosta siirtolaisvastaisen. Kun klikkaan auki maahanmuutto- kohdan, siellä selitetään meille kolme teemaa: Turvapaikanhakijoiden määrän rajoittaminen naapurimaiden tasolle, assimilaatiopolitiikan käyttöönotto uudelleen ja suuresti lisätty apu YK:n pakolaisjärjestölle.

Minun ymmärtääkseni tämä manifesti ei puhu siirtolaisista yhtään mitään suoraan. Ensimmäinen kohta koskee turvapaikanhakijoita eikä siirtolaisia, joten sen voimme sivuuttaa epärelevanttina.

Toinen kohta sisältää elementin myös siirtolaisia ajatellen. Minä en tiedä, pitäisikö siirtolaisten sopeutua vai pitääkö siirtolaisiin sopeutua, mutta kun puhutaan politiikasta, joka on ollut käytössä ja on edelleen käytössä monissa paikoissa maailmassa, on vaikea kuvitella, mikä tekee tästä siirtolaisia vastustavan näkemyksen. Minäkin olen siirtolainen, enkä ole koskaan ajatellut, että yhteiskunnan ympärilläni pitäisi taipua minun arvoihini. Vapaassa yhteiskunnassa valtaosa asioista kuuluu yksilönvapauden piiriin, ja kun haluan hetkeksi poistua suomalaisen kulttuurin kuplaan, voin mennä vaikkapa kuukausikaljaan juomaan Hartwallin lonkeroa muiden suomalaisten kanssa. Sama koskisi tuon manifestin mukaan myös siirtolaisia Ruotsissa, sillä en löydä paperista mitään sellaista, joka ehdottaisi yksilönvapauksiin ja perusoikeuksiin kajoamista. Miten siirtolaisvastaisuus siis ilmenee?

Kolmas kohta taas käsittelee pakolaisapua, eikä puhu siirtolaisista mitään.

Minun vinkkelistäni näyttää siis siltä, että “siirtolaisvastaisuus” on jotensaksin sama asia kuin Orwellin “rikosajatus”. Ei sitä tarvitse määritellä mitenkään eikä erityisesti tarvitse keskustella mitään ajatuksen sisällöstä, sillä se edustaa kategorista väärää.

Turvapaikanhakija-asiassa on siis Ruotsissa (ja ilmeisesti muissakin maissa) olemassa kaksi linjaa: nykyinen tai enemmän näitä ihmisiä tuottava, ja kaikki muu, joka on populistinen rikosajatus. Sen sijaan, että erotettaisiin siirtolaiset ja turvapaikanhakijat, minkä tuo puolue implisiittisesti tekee vaatimalla toimenpiteitä lähinnä turvapaikanhakuprosessiin, niputetaankin kaikki “siirtolaisvastaisuudeksi” ilman mitään kosketusta tosielämään.

Termimagialla ja liittoutumilla pyritään siis huolehtimaan siitä, että politiikkaan aivan oleellisesti kuuluva asia ei pääse osaksi poliittista prosessia, sillä siitä ei ole olemassa mitään muita sallittuja variantteja kuin nykyinen, kaikki muu on siirtolaisvastaisuutta, vaikkei siirtolaisista puhuttaisi puolta sanaa.

Nähdäkseni puolue ei ainakaan manifestinsa perusteella vastusta siirtolaisia, eli se saa tästä syytöksestä puhtaat paperit. Populismissa siten kuin minä sen ymmärrän, ei saada yhtä hyviä tuloksia, sillä siellä on jotain pedofiilirekisterejä ja tyypillisiä vanhuksille joka kerta luvattavia asioita. Silti tuo kerho ei vaikuta minusta populistisemmalta kuin Vasemmistoliitto Suomessa, ja tämä on ollut hallituspuoluekin ei-niin-kauan-sitten. Itse asiassa Suomessa Kokoomus edustaa suunnilleen saman tason populismia höpöttämällä kerjäämiskiellosta ja kannattamalla melkein samaa vanhustenasialitaniaa.

Poliittisesti asetelma “aivan sama kuinka ison äänisaaliin saatte, me hautaamme kaikki erimielisyytenne, jotta te ette saa valtaa” on mielenkiintoinen. Tässä tilanteessa oikeastaan toivoisin tuon puolueen niin suurta menestystä, että se pelätyn vaa’ankieliaseman saisi. En ole aivan varma assimilaatiopolitiikan järkevyydestä kun en tiedä ehdotettuja detaljeja, ja jos äänestäisin Ruotsissa, en todennäköisesti tuota sakkia äänestäisi itse.

Siitä huolimatta haluaisin nähdä sen parlamentarismin irvikuvan, jossa on 330 kansanedustajan hallitusrintama ja yhden puolueen muodostama noin 20-paikkainen oppositio. Tämä “kuka pelkää mustaa miestä” -asetelma olisi pikkupuolueen kannalta herkullinen, sillä siitä tulisi opposition johtaja, ja sen saama palstatila kasvaisi nykyisestä räjähdysmäisesti. Tosiasiallisesti se saisi myös valtaa, sillä valmistelevassa työssä on tapana päästää valiokuntiin ja muihin kerhoihin myös opposition edustajia, ja jos tämä on ainut oppositiopuolule, sieltähän ponnahdetaan vaikka mihin.

Tällaisessa etukäteensyrjinnässä on aina myös riski.

Kun valmiiksi sanotaan, että noiden kanssa ei edes suostuta aloittamaan keskustelua ohjelma- ja sisältökysymyksistä, tämä tekee puolueesta automaattisesti protestikanavan. Sitä ei katsota vakavasti otettavaksi puolueeksi, joten sympatiaääniä voi sataa vähän sieltä sun täältä.

Tästähän on kuitenkin puolueille aivan kunniallisia teitä ulos. Vaalitulos voi olla sellainen, että joku liittouma saa kuitenkin niukan enemmistön ja pystyy muodostamaan hallituksen. SD voi myös jäädä äänikynnyksen alle huolimatta gallup-suosiosta. Lisäksi voi kolauksen saada tuo muutama vuosi sitten keksitty rintama-ajattelu. Jos suurempi liittouma tekeekin diilin jonkun toisen liittouman pikkupuolueen kanssa ja hajottaa koko liittouman, ongelma poistuu.

Ainut ongelma, joka ei poistu mihinkään pelkällä vaalituloksella, on se, että riviruotsalaisella alkaa olla virallisesta opista poikkeavia käsityksiä turvapaikanhakijapolitiikasta. Tämä oli hyvin tyypillinen keskustelunaihe kaljalla ruotsalaisten kollegoiden kanssa jo viisi vuotta sitten, ja nykymenoa ylistäviä kommentteja ei esitetty. Poliittisilla liittoumilla voidaan tietysti jonkun aikaa pitää matoja purkissa ja teeskennellä, ettei näitä ihmisiä olekaan, tai jos on, he ovat “populisteja”, mikä antaa jonkunnäköisen itsekeksityn oikeuden olla välittämättä heistä mitään.