Demokratiasta päästäänkin seuraavaan yhteiskunnalliseen ajatukseen, joka on valistunut diktatuuri.

Sitä aina väliin kannatetaan siellä täällä ja vedotaan Singaporeen ja kerrotaan, että hyvin toimii, ja kehutaan systeemin erinomaisuutta. Valistunut diktatuuri on kuitenkin käsitteenä hieman köyhä. Presidentistä voimme mielipiteisiimme perustuen sanoa, että presidentti on hyvä tai huono, kuten myös hallituksesta. Ei ole kuitenkaan olemassa huonoa valistunutta diktaattoria, sillä häntä kutsuisimme vain diktaattoriksi. Valistunut diktatuuri siis määrittelee itsensä implisiittisesti hyväksi, ja keskustelussa ei koskaan päästä siihen, miten sitten toimitaan jos vallankahvaan nouseekin hullu. Tämä on epäoleellista, koska valistunut diktaattorihan on hyvä määritelmänsä mukaisesti.

Valistuneen diktatuurin ongelma on jatkuvuus sekä hulluiksi muuttuvien poistaminen jotenkin verettömästi. Tämä ongelma on jokseenkin ylitsepääsemätön, mistä syystä valistunut diktatuuri on huono järjestelmä. Demokratian ongelma on puolestaan se, että päätösten tekeminen on tehty toivottoman vaikeaksi, mikä tuomitsee demokratiaa toteuttavat maat hitaaseen muutokseen ja pysähtyneisyyteen, sekä kyvyttömyyteen päättää epämiellyttävistä asioista vaikka on pakko.

Joskus pyörittelin nukkumaan mennessä ajatusta näiden kahden järjestelmän välimuodosta.

Mitäpä, jos päätöksentekojärjestelmä olisi sellainen, että presidentti, suursmurffi tai mikä pomon titteli nyt sattuu olemaankin, saisi tehdä mitä hyvänsä päätöksiä, ja parlamentin rooli olisi kaataa ne päätökset, jotka eivät miellytä? Megapaavin päätös muuttuu laiksi, jos sitä ei aktiivisesti vastusteta. Eli käännetään asia päälaelleen ja parlamentti ei ole päätöksiä tekevä vaan päätöksiä estävä laitos.

Tämä voisi korjata demokratian pysähtyneisyysongelmaa, sillä asioita päättämässä olisi yksi taho apureineen. Toisaalta se ei tee pomosta diktaattoria, sillä jos parlamentti ei pidä pomon päätöksistä, päätökset vain kaadetaan kaikki ennen kuin ne ehtivät tulla voimaan. Ei tämä nähdäkseni sen epädemokraattisempi systeemi olisi kuin nykyinenkään, mutta tehtävällä politiikalla olisi yhdet kasvot ja yksi vastuuhenkilö, ja parlamentti olisi olemassa jarruna siinä tapauksessa, että päätökset tuntuvat olevan huonoja. Parlamentissa voisi säilyttää samanlaiset määrävähemmistösäädökset kuin nytkin, eli perustuslain muutoksen saa kaadettua 1/6 enemmistö, ja hankkeen saisi lykättyä kolmasosan äänillä.

Menisikö joku perustavalla tavalla rikki? Käytännössä tässä mallissa varmaankin hallituksen pitäisi olla presidentin eikä eduskunnan nimittämä, mutta mitä väliä sillä on? Jos Pomo valittaisiin jotenkin vaalilla erisyklisesti parlamentin kanssa, saataisiin vallankahvasta pois säällisessä ajassa sellainen, jonka päätökset eivät miellytä. Tässä mallissa pysähtyneisyys olisi lähinnä häiriö voimassa, kun taas nykymallissa pysähtyneisyys on sisäänrakennettu ominaisuus.