Vaikkei kunnallisvaaleista pitäisi valtakunnallisia johtopäätöksiä tehdä, niitä ovat kaikki tehneet, joten teen sitten minäkin tämän yhden artikkelin verran.

Demarit kutsuivat rökäletappiotaan torjuntavoitoksi kun taas Kepu kehtasi rehellisesti tunnustaa saaneensa köniinsä, mikä panee miettimään, onko SDP siirtymässä uuden puheenjohtajansa johdolla jonkunnäköiseen kepulismin aikakauteen, jossa valehtelu ja huijaus ovat päivän teemoja.

Valtakunnallisesti näiden vaalien torjuntavoittaja ei ollut SDP vaan Kokoomus, joka tosin kutsuu itseään voittajaksi.

Vaalien voittajia ovat selkeästi uudet yrittäjät eli Vihreät ja Perussuomalaiset. Nämä puolueet etenivät joka paikassa haalien kannatusta nimenomaan suurilta puolueilta. Se, että Kokoomus onnistui hieman kannatustaan tässä tilanteessa lisäämään, on puolueen kannalta huojentava uutinen, mutta mihinkään suureen henkselien paukutteluun murskavoiton takia ei ole aihetta. Murskavoitto valui mainituille kahdelle puolueelle.

Kepulla on ongelma, ja se on kaupungistuminen. Kun aikaisemmin kepulaisuus tuntui periytyvän äidinmaidossa ainakin yhden sukupolven verran, nyt näyttäisi siltä, että kaupunkeihin muuttaneiden kepulaisten lapset äänestävät jokseenkin samalla tavoin kuin paljasjalkaiset naapurinsa. Kepu otti kunnolla takapakkia kaikissa suurissa kaupungeissa. Tällä on vaikutusta valtakunnanpoliittisesti, sillä väen vähentyessä maaseudulla kussakin vaalipiirissä kaupungin painoarvo kasvaa, ja kun myös perinteisillä Kepun vankoilla alueilla tuli turpiin eikä vain etelän suurissa kaupungeissa, puolue on täydellisessä nollapisteessä kymmenen vuotta sitten aloittamansa “kepu valloittaa kaupungit” -projektin suhteen tai oikeastaan ottanut takapakkia, koska puolue ei ole enää edes maaseudun kasvukeskuksissa suvereeni ykkönen ja voittaja kerrasta toiseen vaan kannatus laskee niissäkin.

Jotain uutta pitäisi keksiä, ja se joku uusi lienee koko johdon vaihtaminen. Vanhasen veto ei riitä, mutta asian tekee kiusalliseksi se, että hän on pääministeri. Pääministerin vaihtaminen juuri ennen eduskuntavaaleja puoluejohtajan paikalta pois sekoittaa pakkaa ehkä hieman liikaa. Pohjanmaalaiselta kirvesmurhaajalta ulosannillisesti ja ruumiinkieleltään vaikuttava Jarmo Korhonen saanee mennä, mutta riittääkö se?

SDP:llä on myöskin ongelma, jota selittely torjuntavoitosta ei riitä hälventämään. Tämä ongelma on ukkoutuminen. Suuret ikäluokat kaappasivat SDP:ssä vallan jo 35 vuotta sitten ja ovat roikkuneet vallankahvassa kiinni viime vuoteen saakka. Tuloksena oli urakierrossa epäjatkuvuuskohta ja henkisesti liian iso kuilu 80-luvun lopulla syntyneisiin. Olen kirjoittanut SDP:n ideologisesta ongelmasta täällä ja täällä enkä viitsi kirjoittaa asiaa uudelleen vaan totean ongelman olevan edelleenkin olemassa. SDP-nuoret eivät tarvitse hirveän montaa taksia liikkuakseen paikasta toiseen ja kunniapuheenjohtajakseen he voivat valita Erkki Tuomiojan. SDP:n korporaatiovalta-ajattelu ei enää vetoa nuorempiin, koska maailma on muuttunut.

Suuret puolueet nukkuivat ruususen untaan viimeiset 15 vuotta ja kuvittelivat, että ne selviävät tekemättä mitään. Minun mielestäni kolmesta suuresta yönsä voi nukkua rauhassa vain Kokoomus, jolla nuorennusleikkaus on tehty ja joka on edelleen valovoimainen puolue nuorisogallupeissa. Kepu ja SDP joutuvat joko toteamaan kannatuksen laskun jatkuvan tai keksimään jotakin uutta.

Vihreiden ja Perussuomalaisten taas ei tarvinne tehdä paljon mitään. Sanoma on mennyt perille ja kannattajakunta on mukavan nuorta. Ennustan Vihreiden nousevan kolmen suuren puolueen joukkoon kymmenen vuoden kuluttua eli tästä hetkestä kolmansissa eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset ovat enemmän arpalippu, mutta jos ulkomaalaispolitiikka jatkaa tuuliajolla ja turvapaikanhakijoita ei kyetä lähettämään takaisin, tuleva lama ja sen seurauksena lisääntynyt työttömyys ja turhautuminen tehnevät puolueesta vaalivoittajan kahden vuoden kuluttuakin.