Tänään meille on kerrottu, että palkansaajien reaaliansiot kasvoivat viime vuonna 3,1%. Aika hyvin, kun kansantalous sukelsi kahdeksan prosenttia, joskin osan osumasta on tietysti ottanut työnsä menettänyt jengi.

Sen sijaan meille kerrotaan myös, että palkat ovat nousseet rivakimmin kuntasektorilla, toiseksi rivakimmin valtiolla ja vähiten yksityisellä sektorilla.

Tämän pitäisi pistää miettimään. Kun kunnan verotulot muodostuvat pääasiassa kunnallisverosta, sen kertymässä yksityisen sektorin väki on avainasemassa, vaikka kunnassa kolmasosa olisikin töissä julkisella sektorilla. Jos yksityisen sektorin palkankorotukset ovat jääneet pieniksi ja kunta-ala repii moninkertaiset palkankorotukset “jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi”, syntyy tietysti vajetta, sillä palkankorotuksia ei pystytä maksamaan lisääntyneestä kunnallisverokertymästä, vaikka työttömyys ei olisikaan noussut.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen vai mikä ihme siellä onkaan työnantajaa edustamassa, sietäisi harrastaa syvää itsetutkiskelua. Miten on mahdollista, että kunnissa on päästetty lamavuonna palkat laukalle, vaikka tuloja ei ole tullut lisää mistään vaan tulot ovat itse asiassa vähentyneet?

Tuntuu siltä, että työnantajan uhoaminen viime aikoina Suomessa on painottunut aivan väärään paikkaan. Yksityisellä sektorilla näyttäisi siltä, että ainakin valtaosassa SAK:n liittoja lama- ja kriisitietoisuus on ollut sangen hyvää, ja nekin sopimukset, joiden synnyttämiseen ei ole liittynyt yhtään lakkoa, työsulkua tai mitään muutakaan, ovat olleet sangen kohtuullisia kustannusten kasvussaan. Julkinen sektori taas räksyttää palkkojensa jälkeenjääneisyydestä kaikkina aikoina, ja on näemmä onnistunut nyt eriyttämään oman ansiokehityksensä asiakkaan maksukyvystä, mikä johtaa julkisten palvelujen heikkenemiseen kun suurempi osa rahaa käytetään vähemmän väen palkkoihin.

Ehkäpä kannattaisi yrittää palauttaa jöö nimenomaan kuntapuolelle, jossa ainakin sairaanhoitajat ovat taas pistämässä jotain rähinää pystyyn.