Eriarvoisuuden kasvu ja siihen tyytyminen
04/01/12 15:26
Presidentti Halonen muistutti uudenvuodenpuheessaan eriarvoisuuden kasvusta.
Samaa teemaa on sivuttu viime aikoina siellä täällä, esimerkiksi Hesarin melko propagandistisen tuloerokirjoitussarjan viitoittamassa sävyssä. Presidentti Halonenkin lie todellisuudessa tarkoittanut juuri tuloeroja, sillä muunlaisen eriarvoisuuden määrä näyttäisi enemmänkin vähentyneen kun esimerkiksi erilaiset vähemmistöt ovat tulleet lähinnä osaksi valtavirtaa eivätkä enää kiinnosta samalla lailla ketään.
Halosen mukaan meidän ei “tarvitse tyytyä” siihen, että tuloerot kasvavat, mutta minä olen melko varma, että tämä asia meille annetaan ylhäältä emmekä voi vaikuttaa siihen mitenkään. Sallikaa minun selittää. Pitkästi.
Tuloeroja tarkastellaan useimmin desiiliajattelulla. Tässä tarkastelussa näyttää siltä, että parhaiten tienaava kymmenys on karkuteillä, mutta tosiasiassa karkuteillä on vain tuon ryhmän pienenpieni osajoukko, joka saa valtavia, usein kertaluontoisia pääomatuloja. 99% kohdalla ei olla mitenkään merkittävästi karkuteillä, vasta 99,99% tai 99,999%:ssa ollaan. Joku joukko siis on karkuteillä, mutta kyse on Suomen mittapuulla sadoista ihmisistä. Onko sata 5,3 miljoonassa niin merkittävä joukko, että siitä kannattaa puhua koko ajan ja syyttää kaikista ongelmista? Desiilitarkastelijat unohtavat usein tämän ja näkevät kymmenesosan olevan karkuteillä, mikä ei yksinkertaisesti ole totta.
Kun tarkastellaan tuota pientä terävintä kärkeä, huomataan, että siellä käy melko suuri vaihtuvuus. Listalta löytyy Erkko ja pari muuta sankaria, jotka saavat suuria pääomatuloja vuodesta toiseen perintöyhtiöistään. Kaikki muut ovat kertaluontoisia suorittajia. Käytännössä yrittäjiä, jotka ovat myyneet firmansa suurella pinolla rahaa. He eivät tienaa joka vuosi näin paljoa vaan kerran elämässään. He eivät ole kummitelleet hyvätuloisten listassa koskaan tätä aikaisemmin vaan ovat tehneet yrityksensä eteen töitä joko palkatta tai pienellä palkalla.
Se, miksi tämä joukko on karkuteillä, ei johdu siitä, että kukaan olisi erityisen ahne, piittaamaton tai ilkeä köyhille. Se johtuu siitä, että yrityksistä maksetaan nykyisin aivan poskettomia summia verrattuna siihen, mitä niistä maksettiin 20 tai 30 vuotta sitten. Toisaalla mainitsin esimerkkinä Mysql:n, josta joku suomalainen ja ruotsalainen sai satoja miljoonia. Ilmaissoftaa tekevä kioski, joka ei kassavirrallaan maksaisi kauppasummaa tuhannessakaan vuodessa. Tällaisesta firmasta ei olisi vuonna 1990 maksanut kukaan viitta miljardia markkaa, jolla olisi saanut pörssistä puolet Suomen metsäteollisuudesta. Jostain syystä siitä oltiin valmiita maksamaan kovin paljon, mutta se ei ole myyjien vika.
Suomalainen myyjä kummitteli yhden vuoden verotilaston kärjessä, mutta mitä sitten? Oleellisesti tässä ei ollut kyseessä mikään luokkavihatilannekaan. Kyseessä ei ollut asetelma, jossa vaikkapa yrityksen pienipalkkaisten työntekijöiden selkänahasta olisi riistetty jotakin. Valtaosa heistä lie ollut osakkeenomistajia ja sai kaupassa siivunsa. Ne, jotka eivät olleet, eivät olisi missään tapauksessa saaneet mitään. Vaikka amerikkalainen ostaja olisi maksanut vain puolet tuosta kauppasummasta, siitä ei olisi herunut äyriäkään lisää kenellekään Suomessa, Amerikassakin tuo raha olisi maksettu osinkoina osakkeenomistajille jos sillä ei olisi ostettu jotain muuta yritystä.
Minä en ole aivan vakuuttunut, että yrityksistä kannattaa maksaa niitä summia, mitä niistä nykyään maksetaan, mutta jos ostaja haluaa äyskäröidä rahojaan sinne tänne, mikäpä siinä. Presidentti Halonen tuskin haluaa kieltää suomalaisia myymästä yrityksiään muuten kuin polkuhintaan, joten eriarvoisuuden kasvua ei varmastikaan taiteta hallinnollisella päätöksellä tällä tavoin.
Verotuksen keinoin asiaan ei myöskään voida puuttua. Verot maksetaan asuinmaahan, ja jos Suomi
olisi verottanut näitä mainittuja yrityskauppatuloja vaikkapa 80-prosenttisesti, olisi ollut täysin selvää, että myyjä olisi muuttanut kaupan toteuttamisen ajaksi Viroon, Ruotsiin, Sveitsiin, Britanniaan, Saksaan tai mihin tahansa muualle, ja tullut takaisin vasta verovuoden vaihduttua tulottomana mutta onnellisena miehenä. Verotuksella voidaan riistoverottaa palkkatuloja ja haluttaessa osinkoja, sillä niiden saaja on sidoksissa turpeeseen. Kertaluontoisen tulon saajat eivät ole, sillä he voivat sopia myyjän kanssa kauppasumman maksamisen ehdot siten, että ehtivät Suomen verottajaa karkuun. Halonen ei siis voi lähestyä asiaa tätäkään kautta.
Tarkastellaan hetkeksi toista ääripäätä, täysin tulottomia ja tukiaisten varassa eläviä. He eivät vaikuta asiaan nollaa pienemmällä luvulla vaan jokainen tienaa vähintään ei-mitään, valtaosa tämän päälle myös perusturvaa. Perusturvaa voidaan toki korottaa, jolloin pienin desiili tienaa enemmän (ja aiheuttaa tuloloukku, sillä silloin he tienaavat paremmin kuin pienipalkkaiset), mutta jos samalla yrityksistä maksettava hinta nousee entisestään, mitään todellista tuloerojen pienenemistä ei tapahdu. Kymmenes desiili on edelleen kovasti karkuteillä, vaikka muut pikkuisen nousivatkin ylöspäin.
Jos poltetaan miljardi vuodessa, saadaan jokaiselle suomalaiselle annetuksi noin 180 euroa. Vaikka oletettaisiin, että näin ihmisten elintaso paranee, tuloero 300 miljoonaa tienaavaan on edelleen huikea eikä se muuttunut miksikään. Tosiasiassa ihmisten elintaso ei edes parane näin, kuten voimme huomata kansantaloustieteen perusoppimäärästä Aku Ankka: kun taivaalta satoi rahaa. Valtaosa maksaisi vain enemmän kun ruuan ja asumisen hinta nousisi.
Kun haitarin alapäässä pienetkin muutokset maksavat miljardeja ja haitarin yläpäässä ollaan laukalla siksi, että yrityskauppojen loppusummat ovat kasvaneet, joudumme todellakin hyväksymään tuloerojen kasvun. Voi olla, että tuloerot pienenevät reippaasti, mutta se johtuu silloin siitä, että yrityskauppoihin palaa realismi ja firmoista aletaan maksaa vähemmän. Onko se hyvä vai paha juttu, siitä en osaa sanoa mitään. Mikään, mitä poliittinen koneisto tekee, ei vaikuta tähän asiaan kuinkaan.
Tai no, voidaan asia tietysti maisemoida. Kiristämällä pääomatulojen verotus äärimmilleen, saadaan näitä pääomatuloja saavat muuttamaan muihin maihin. Tällöin Suomessa tuloerot kaventuvat, sillä näitä myyntivoittoja ei enää tule Suomeen eivätkä ne näy numeroissa. Rahaa toki tulee veroina sisään paljon vähemmän, mutta se saattaa hyvin olla monelle aivan tyydyttävä lopputulos kunhan herroille annetaan oikein isän kädestä.
Jos unohdetaan rikkaat ja desiilit ja keskitytään muihin asioihin, löydetään kyllä tuloeroja, joiden kaventamiseksi voitaisiin tehdä töitä.
Pienituloisuuden ja keskiluokkaisuuden välillä on elämisen laadussa suuri ero. Voisimme ryhtyä miettimään keinoja, joilla Suomesta saataisiin parempi paikka yrityksille, jotta saisimme suomalaisille lisää töitä, jotka keskiluokkaistaisivat osan köyhistä.
Nämä keinot eivät ole poliittisesti kovin suosittuja. Koko sosiaalidemokraattinen yhteiskuntajärjestys perustuu siihen, että keskusjohtoisesti tehdään töitä mielellään suurissa yrityksissä ja neuvotellaan yleissitovat työehtosopimukset suurten konglomeraattien työntekijöille. Osa on liian tyhmiä tai taitamattomia pärjätäkseen tässä, ja heitä elätetään sosiaaliturvalla ja muilla almuilla. Tämän passivoivasta vaikutuksesta on kirjoitettu paljon. Se, onko parempi tehdä töitä pienellä palkalla vai saada pieniä tukiaisia, on ideologinen valinta, ja kun Suomi menettää yksityisen sektorin työpaikkoja eikä haali niitä naapurimaista, se kertoo meille siitä, että korjattavaa on paljon.
Tämä kävelee kuitenkin liian monille varpaille, joten meille syötetään mielikuvia rikkaiden ja köyhien välisestä vastakkainasettelusta, joka ei näiden yrityskauppamiljonäärien tapauksessa ole yksinkertaisesti totta. Se on kuitenkin vahva mielikuva ja sitä ylläpidetään aktiivisesti. Kansa haluaa kuulla, että herrat heitä riistävät, ja siksi tätä tarinaa kerrotaan kansalle, sillä se myy hyvin.
Taloudellisen eriarvoisuuden kasvua joudumme sietämään, mutta se mitä meidän ei tarvitse sietää, on valehtelu ja propaganda.
Samaa teemaa on sivuttu viime aikoina siellä täällä, esimerkiksi Hesarin melko propagandistisen tuloerokirjoitussarjan viitoittamassa sävyssä. Presidentti Halonenkin lie todellisuudessa tarkoittanut juuri tuloeroja, sillä muunlaisen eriarvoisuuden määrä näyttäisi enemmänkin vähentyneen kun esimerkiksi erilaiset vähemmistöt ovat tulleet lähinnä osaksi valtavirtaa eivätkä enää kiinnosta samalla lailla ketään.
Halosen mukaan meidän ei “tarvitse tyytyä” siihen, että tuloerot kasvavat, mutta minä olen melko varma, että tämä asia meille annetaan ylhäältä emmekä voi vaikuttaa siihen mitenkään. Sallikaa minun selittää. Pitkästi.
Tuloeroja tarkastellaan useimmin desiiliajattelulla. Tässä tarkastelussa näyttää siltä, että parhaiten tienaava kymmenys on karkuteillä, mutta tosiasiassa karkuteillä on vain tuon ryhmän pienenpieni osajoukko, joka saa valtavia, usein kertaluontoisia pääomatuloja. 99% kohdalla ei olla mitenkään merkittävästi karkuteillä, vasta 99,99% tai 99,999%:ssa ollaan. Joku joukko siis on karkuteillä, mutta kyse on Suomen mittapuulla sadoista ihmisistä. Onko sata 5,3 miljoonassa niin merkittävä joukko, että siitä kannattaa puhua koko ajan ja syyttää kaikista ongelmista? Desiilitarkastelijat unohtavat usein tämän ja näkevät kymmenesosan olevan karkuteillä, mikä ei yksinkertaisesti ole totta.
Kun tarkastellaan tuota pientä terävintä kärkeä, huomataan, että siellä käy melko suuri vaihtuvuus. Listalta löytyy Erkko ja pari muuta sankaria, jotka saavat suuria pääomatuloja vuodesta toiseen perintöyhtiöistään. Kaikki muut ovat kertaluontoisia suorittajia. Käytännössä yrittäjiä, jotka ovat myyneet firmansa suurella pinolla rahaa. He eivät tienaa joka vuosi näin paljoa vaan kerran elämässään. He eivät ole kummitelleet hyvätuloisten listassa koskaan tätä aikaisemmin vaan ovat tehneet yrityksensä eteen töitä joko palkatta tai pienellä palkalla.
Se, miksi tämä joukko on karkuteillä, ei johdu siitä, että kukaan olisi erityisen ahne, piittaamaton tai ilkeä köyhille. Se johtuu siitä, että yrityksistä maksetaan nykyisin aivan poskettomia summia verrattuna siihen, mitä niistä maksettiin 20 tai 30 vuotta sitten. Toisaalla mainitsin esimerkkinä Mysql:n, josta joku suomalainen ja ruotsalainen sai satoja miljoonia. Ilmaissoftaa tekevä kioski, joka ei kassavirrallaan maksaisi kauppasummaa tuhannessakaan vuodessa. Tällaisesta firmasta ei olisi vuonna 1990 maksanut kukaan viitta miljardia markkaa, jolla olisi saanut pörssistä puolet Suomen metsäteollisuudesta. Jostain syystä siitä oltiin valmiita maksamaan kovin paljon, mutta se ei ole myyjien vika.
Suomalainen myyjä kummitteli yhden vuoden verotilaston kärjessä, mutta mitä sitten? Oleellisesti tässä ei ollut kyseessä mikään luokkavihatilannekaan. Kyseessä ei ollut asetelma, jossa vaikkapa yrityksen pienipalkkaisten työntekijöiden selkänahasta olisi riistetty jotakin. Valtaosa heistä lie ollut osakkeenomistajia ja sai kaupassa siivunsa. Ne, jotka eivät olleet, eivät olisi missään tapauksessa saaneet mitään. Vaikka amerikkalainen ostaja olisi maksanut vain puolet tuosta kauppasummasta, siitä ei olisi herunut äyriäkään lisää kenellekään Suomessa, Amerikassakin tuo raha olisi maksettu osinkoina osakkeenomistajille jos sillä ei olisi ostettu jotain muuta yritystä.
Minä en ole aivan vakuuttunut, että yrityksistä kannattaa maksaa niitä summia, mitä niistä nykyään maksetaan, mutta jos ostaja haluaa äyskäröidä rahojaan sinne tänne, mikäpä siinä. Presidentti Halonen tuskin haluaa kieltää suomalaisia myymästä yrityksiään muuten kuin polkuhintaan, joten eriarvoisuuden kasvua ei varmastikaan taiteta hallinnollisella päätöksellä tällä tavoin.
Verotuksen keinoin asiaan ei myöskään voida puuttua. Verot maksetaan asuinmaahan, ja jos Suomi
Tarkastellaan hetkeksi toista ääripäätä, täysin tulottomia ja tukiaisten varassa eläviä. He eivät vaikuta asiaan nollaa pienemmällä luvulla vaan jokainen tienaa vähintään ei-mitään, valtaosa tämän päälle myös perusturvaa. Perusturvaa voidaan toki korottaa, jolloin pienin desiili tienaa enemmän (ja aiheuttaa tuloloukku, sillä silloin he tienaavat paremmin kuin pienipalkkaiset), mutta jos samalla yrityksistä maksettava hinta nousee entisestään, mitään todellista tuloerojen pienenemistä ei tapahdu. Kymmenes desiili on edelleen kovasti karkuteillä, vaikka muut pikkuisen nousivatkin ylöspäin.
Jos poltetaan miljardi vuodessa, saadaan jokaiselle suomalaiselle annetuksi noin 180 euroa. Vaikka oletettaisiin, että näin ihmisten elintaso paranee, tuloero 300 miljoonaa tienaavaan on edelleen huikea eikä se muuttunut miksikään. Tosiasiassa ihmisten elintaso ei edes parane näin, kuten voimme huomata kansantaloustieteen perusoppimäärästä Aku Ankka: kun taivaalta satoi rahaa. Valtaosa maksaisi vain enemmän kun ruuan ja asumisen hinta nousisi.
Kun haitarin alapäässä pienetkin muutokset maksavat miljardeja ja haitarin yläpäässä ollaan laukalla siksi, että yrityskauppojen loppusummat ovat kasvaneet, joudumme todellakin hyväksymään tuloerojen kasvun. Voi olla, että tuloerot pienenevät reippaasti, mutta se johtuu silloin siitä, että yrityskauppoihin palaa realismi ja firmoista aletaan maksaa vähemmän. Onko se hyvä vai paha juttu, siitä en osaa sanoa mitään. Mikään, mitä poliittinen koneisto tekee, ei vaikuta tähän asiaan kuinkaan.
Tai no, voidaan asia tietysti maisemoida. Kiristämällä pääomatulojen verotus äärimmilleen, saadaan näitä pääomatuloja saavat muuttamaan muihin maihin. Tällöin Suomessa tuloerot kaventuvat, sillä näitä myyntivoittoja ei enää tule Suomeen eivätkä ne näy numeroissa. Rahaa toki tulee veroina sisään paljon vähemmän, mutta se saattaa hyvin olla monelle aivan tyydyttävä lopputulos kunhan herroille annetaan oikein isän kädestä.
Jos unohdetaan rikkaat ja desiilit ja keskitytään muihin asioihin, löydetään kyllä tuloeroja, joiden kaventamiseksi voitaisiin tehdä töitä.
Pienituloisuuden ja keskiluokkaisuuden välillä on elämisen laadussa suuri ero. Voisimme ryhtyä miettimään keinoja, joilla Suomesta saataisiin parempi paikka yrityksille, jotta saisimme suomalaisille lisää töitä, jotka keskiluokkaistaisivat osan köyhistä.
Nämä keinot eivät ole poliittisesti kovin suosittuja. Koko sosiaalidemokraattinen yhteiskuntajärjestys perustuu siihen, että keskusjohtoisesti tehdään töitä mielellään suurissa yrityksissä ja neuvotellaan yleissitovat työehtosopimukset suurten konglomeraattien työntekijöille. Osa on liian tyhmiä tai taitamattomia pärjätäkseen tässä, ja heitä elätetään sosiaaliturvalla ja muilla almuilla. Tämän passivoivasta vaikutuksesta on kirjoitettu paljon. Se, onko parempi tehdä töitä pienellä palkalla vai saada pieniä tukiaisia, on ideologinen valinta, ja kun Suomi menettää yksityisen sektorin työpaikkoja eikä haali niitä naapurimaista, se kertoo meille siitä, että korjattavaa on paljon.
Tämä kävelee kuitenkin liian monille varpaille, joten meille syötetään mielikuvia rikkaiden ja köyhien välisestä vastakkainasettelusta, joka ei näiden yrityskauppamiljonäärien tapauksessa ole yksinkertaisesti totta. Se on kuitenkin vahva mielikuva ja sitä ylläpidetään aktiivisesti. Kansa haluaa kuulla, että herrat heitä riistävät, ja siksi tätä tarinaa kerrotaan kansalle, sillä se myy hyvin.
Taloudellisen eriarvoisuuden kasvua joudumme sietämään, mutta se mitä meidän ei tarvitse sietää, on valehtelu ja propaganda.
blog comments powered by Disqus