Olen taas ollut vaihteeksi Etelä-Afrikassa. Viidettä kertaa tai jotain.

Sivusta on tullut sitten seurattua, miten maa on kehittynyt vuodesta 1995 tähän päivään. Paljon on tapahtunut, paljon on tekemättä ja paljon on ryssitty.

Maan historiasta olen kirjoittanut toisaalla, joten sitä en käsittele tässä sen tarkemmin kuin että totean senkin olevan hyvin kiistanalainen ja tulkitsijasta riippuvainen juttu varsinkin tässä maassa. Jos katsoo asiaa zulun, xhosan, "värillisen", buurin tai englantia puhuvan valkoisen vinkkelistä, on tuloksena aika erilainen näkemys siitä, mitä tapahtui ja mikä oli tärkeää ja kuka oli konna ja kuka ei. Totuus löytyy jostain sieltä välistä.

Huolimatta siitä, että maassa presidentillä on valtaa ja nykyinen presidentti on, miten sen nyt sanoisin, väärä mies väärään tehtävään, maa on pysynyt kasassa ja se on tällä hetkellä stabiili, todennäköisesti myös nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Kiusaus tehdä Zimbabwen kaltaisia ihmiskokeita on vältetty huolimatta siitä, että niillä saisi kahmittua hemmetisti ääniä. Mutta koska ANC voittaa kaikki vaalit aivan riippumatta siitä, mikä niiden ohjelma on, tympeimpään populismiin ei ole ollut mitään syytä sortua. Poliittinen järjestelmä on toisin kuin valtaosassa Afrikkaa täysin avoin. Oppositioksi saa ryhtyä koska hyvänsä ja oppositiopuolueita on, ja hallitusta vankaksi kätyrlaumaksi haukkuvat eivät katoa maagisesti yön pimeydessä. ANC:n asema on niin vahva, ettei niiden ole ollut mitään syytä ryhtyä moiseen pelleilyyn. Tämä on puolestaan pitänyt ANC:n aseman sangen vahvana, koska sen haastajalta on katkaistu terä vähän kuten Suomessa kolmen suuren vallan haastajalta: saa haastaa aivan rauhassa, mutta mikään ei kuitenkaan muutu.

Tehtävää on sen sijaan paljon vanhojen asenteiden kumoamisessa. Nyt tasa-arvo on olemassa paperilla. Käytännössä julkisiin tehtäviin on tietynmerkkisiä mustia suosivat rotukiintiöt. Tämä ei ole kuitenkaan käytännön ongelma, sillä näihin tehtäviin pääsääntöisesti löydetään nykyään pätevää väkeä. Ongelma on periaatteellinen, mutta siitä ei Suomessa pahemmin puhuta mitään.

Ongelma on sen sijaan se, että maahan on syntynyt hiukan Sveitsin kieliryhmien mallisia "kuplia", joissa ihmiset elävät. Buurit elävät omissa oloissaan ja tekevät kaiken bisneksen toistensa kanssa. Englantia puhuvat tekevät samoin omissa porukoissaan. Zulut omissaan, xhosat omissaan, intialaiset omissaan, malaijit omissaan jne. Näiden kuplien välillä on vuorovaikutusta sangen vähän. Jos buuri haluaa ostaa juttuja, hän soittaa toiselle buurille huolimatta siitä, että naapurikylän mustien paja tekisi saman homman puoleen hintaan ja paremmin. Tämä luo talouteen tyhjäkäyntiä ja epäoptimaalisuutta, koska kaikissa noissa kuplissa ollaan vankan nepotistisia ja muutenkin kotiinpäin vetäviä. Saati että edes oltaisiin kiinnostuneita, mitä naapurikuplassa olisi asiaan tarjota.

Tämä "kuplatalous" on Etelä-Afrikan tapauksessa ongelma toisin kuin Sveitsin. Tässä maassa pitäisi saada jotenkin rauhallista ja järkevää ja kaikkia hyödyttävää tietä siirrettyä valtaosin valkoisten käsissä olevaa omaisuutta mustille. Luonteva tie tähän olisi se, että valkoiset rupeaisivat ostamaan mustilta muutakin kuin käytävän lakaisua ja puutarhanhoitoa. Jos alihankintaketjut ulottuisivat kuplasta toiseen ja bisnes olisi bisnestä eikä ylhäältä määrättyä, sekä ostaja että myyjä hyötyisivät ja rahaa siirtyisi valkoisilta mustille muutenkin kuin minimipalkan verran.

Nyt näin ei tapahdu, joten valtaosa rahasta ja omaisuudesta pyörii edelleen valkoisissa kuplissa, mikä pitkän päälle voi johtaa levottomuuteen. Mustaa äveriästä väkeä on myös, mutta he ovat joko nykyisen presidentin serkkuja, tai sitten he ovat rikastuneet aivan rehellisillä bisneksillä. Sadan minibussin firmaa pyörittävä henkilö on maan mittapuulla kohtuullisen varakas, mutta "ongelma" tässä bisneksessä on se, että raha tulee muutaman kolikon päivässä ansaitsevilta mustilta eikä valkoisilta, joten mustien bisnes vain kasaa mustien rahaa, ei luo sitä lisää.

Tämä ei ole kuitenkaan yksinomaan inhottavien valkoisten syy. Valkoiset ovat suorastaan ällistyttävällä prosentilla yrittäjiä eivätkä palkkatyöläisiä, ja he hyödyntävät omia sosiaalisia verkostojaan. Sattuneista syistä tunnen erään paikallisen herrainklubin elämää jonkun verran, ja sitä kautta olen saanut asiasta epäilemättä yksittäistä mutta kiinnostavaa taustatietoa. On kyse sitten jellonaklubista, rotareista tai oikeastaan mistä vain muustakin, niihin kyllä on yritetty kutsua mustia jäseniä vuoden -94 jälkeen, mutta mustat eivät halua liittyä vaan heillä on omat kerhonsa. On näistä kerhoista mitä mieltä tahansa, pienyrittäjävetoisessa taloudessa mustien bisneksille olisi aivan varmasti eduksi, jos mustat bisnesmiehet ja valkoiset bisnesmiehet joisivat kaljaa pari kertaa kuussa pyöreän pöydän ääressä. Vaikka ensimmäinen kerhon musta olisikin saattanut tuntea itsensä hieman kiintiöneekeriksi, vuodesta -94 on nyt 14 vuotta ja yksi olisi varmastikin johtanut toiseen. Kun mustat pysyvät omalla päätöksellään poissa niistä pöydistä, joissa bisnessuhteita luodaan ja keskittyvät luomaan niitä keskenään, yllä mainitusta ongelmasta voi syyttää niin mustaa kuin valkoistakin, ja löytää syyt maan ongelmallisesta historiasta.

Nyt historiaa yritetään kirjoittaa lähinnä uudelleen ja teeskennellä pää pensaasa, että tasa-arvo on totta kun se kerran lukee lakikirjassa. Useamman visiitin pohjalta olen huomannut, että jotain sinänsä on muuttunut paremmaksi, ja tässä ilmapiirissä pidän mustien pois jäämistä "valkoisten" kerhoista hiukan omaan pakkiin kusemisena. Ensimmäisen kerran maassa käydessäni vuonna 1995 apartheidin päättymisestä oli kulunut vuosi. Kun näin kadulla poliisipartion, missä päin hyvänsä, partiossa oli aina musta ja valkoinen poliisi. Valkoinen käveli viisi metriä edellä ja musta perässä. Vuonna 1997 he kulkivat rinnakkain mutteivät puhuneet toisilleen sanaakaan. Vuonna 2008 he juttelevat ja nauravat keskenään kuin kollegat muuallakin aikansa kuluksi töissä tekevät. Tämän pohjalta tekisi mieli sanoa, että ainakin osa valkoisesta ylimielisyydestä ja mustien sisäänrakennetusta huonomman ihmisen asemasta on onnistuttu hävittämään, mikä puolestaan panee miettimään tuota valkoisten ja mustien bisnesmiesten keinotekoista erottelua hiukan hölmössä valossa.

AIDS on maan tämän hetken ongelmista suurin. Sille ei ole kyetty tekemään mitään, koska nykyinen pressa on kieltänyt kaikennäköisen asiaan liittyvän lääketieteen länsimaisena ja epäafrikkalaisena, imperialismia ja kolonialismia edustavana hapatuksena. Nykyennusteen mukaan puolet maan mustista on kuollut tautiin vuoteen 2015 mennessä, joten jakajia on jo sangen läheisessä tulevaisuudessa paljon vähemmän kuin nyt, ja tällä hetkellä syntyvän mustan lapsen odotettu elinikä on alle 30 vuotta kun HIV-positiivisia on jo 35-40% väestöstä. .

Kolmas epäonnistuminen on syy siihen, miksi kirjoitan tätä juttua juuri nyt kannettavalla varastoon julkaistavaksi. Maasta on sähkö loppu, joten kaupungeissa on parin kolmen tunnin sähkökatkoja päivittäin. Nyt on Ceresissä juuri tällainen katko kello kuuden aikaan illalla, ja koska joka paikka on suljettu, voin vain kirjoitella juttuja kannettavalla ja juoda kaljaa jääkaapista, odotellessa sähkön tuloa takaisin joskus myöhemmin illalla. Ulkona on aika absurdin näköistä kun on alkuilta, mutta missään ei näy yhtään valoa. Liikennevaloja myöten kaikki on täysin pimeänä. Mbekin hallinto syyttää tilanteesta valkoisia, mutta tämä selitys ei ole kovin uskottava, sillä valta on nyt ollut 14 vuotta ANC:llä ja jos voimaloista on pulaa, niitä olisi ollut hyvin aikaa rakentaa lisää tai vaihtoehtoisesti korottaa sähkön hintaa niin paljon, että sitä riittää kaikille maksuhaluisille.

Nyt sähköpula on jo iso taloudellinen ongelma, sillä myös tehtaat ja kaivokset seisovat sähkön puutteen takia. Siitä huolimatta asialle ei ole edes suunnitteilla tehdä mitään. Sähköpulaa ja tehtaiden ahdinkoa pahentaa se, että kuparin hinnan noustua pilviin sähköjohdoista on tullut arvotavaraa. Kun jossain on kolmen tunnin sähkökatko ja sähkö tulee takaisin, huomataan, että joku on pöllinyt sillä välin muutaman kilometrin kylmänä ollutta sähköjohtoa tolpista ja sen korvaaminen kestää usein helpostikin vuorokauden.