Verot, massat ja liikkuvuus
21/12/10 15:50
Aasinpäille on taas kuvituksessa käyttöä.
Tänään on julkistettu taas yhden verotyöryhmän raportti. Kaikki kauhistelevat kuorossa. Tyypillisesti elämästä vieraantuneen väen, johon valtaosa poliitikoistakin kuuluu, kauna kohdistuu kahteen asiaan: siihen, että pääomatulojen veroja ei kiristetä ziljoonalla prosentilla
ja siihen, että ehdotetaan asuntolainan korkovähennyksestä luopumista sekä kiristyksiä kulutusveroihin.
On tietysti erilaisia tapoja lähestyä asiaa.
Minä lähestyisin asiaa ajamalla alas niin paljon julkisen sektorin touhuja, ettei kenenkään veroja tarvitsisi kiristää. Jos oikein räyhäkkäiksi heittäydytään, voitaisiin lopettaa vielä enemmän asioita ja alentaa veroja halutuissa kohdissa, mutta tämä lienee realismin ulkopuolella.
Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan miellytä niitä, jotka kaikkein kovimmassa äänessä ovat, mikä on oivallinen osoitus siitä, kuinka sosiaalidemokratia mädättää ihmisen sielun ja siirtää heidät elämän mittaiselle LSD-tripille siemailemaan hassunvärisiä tajusteita toiveiden tynnyristä.
Kaunaisen ja katkeran kansan tuntojen rauhoittamiseksi edustaisi selkeästi absoluuttista hyvää jos sata suurinta pääomatulojen saajaa rahoittaisi kaikki julkiset palvelut, herroja ja riistoporvareita kun ovat. Tästä päästään kuitenkin verotuksen massan käsitteeseen.
Kun Suomen julkinen sektori haaskaa noin 45% Suomen bruttokansantuotteesta, on kenelle hyvänsä ymmärtämistä haluavalle selvää, että tätä rahaa ei voi mitenkään kerätä pääomatulojen saajilta. Suuripalkkaiset ovat myöskin epäilyttäviä herroja ja oikeiden työläisten ja tyhjäntoimittajien vihollisia, joten heitäkin voidaan verottaa surutta, kuten jo nyt tehdäänkin. Silti tulee katetuksi vain pieni osa julkisen sektorin tarvitsemasta rahasta. Vaikka tältä jengiltä voitaisiin kerätä kaikki tulot veroina, mikään ei muuttuisi juuri missään, valtiontalouden vaje olisi edelleen valtava.
Kun vajaa puolet BKT:stä pitää kerätä veroina, on täysin selvää, että verotuksen painopiste on keskiluokassa. Suomessa valtaosa ihmisistä on keskiluokkaa ja suuri massa on tässä, häviävän pienen ökyrikkaiden siivun verottaminen ei tuota rahaa kymmeniä miljardeja. Kun rahaa tarvitaan poskettomia määriä julkisen
sektorin osuuden BKT:stä ollessa yksi maailman suurimmista, on tärkeää pitää keskiluokka täydellisesti kyykyssä ja verottaa heiltä jokainen irti lähtevä ropo ja vielä vähän päälle. Vain näin on mahdollista kerätä riittävästi miljardeja. Tosin tämän hetken tilanteesta huomaamme, ettei edes se riitä vaan valtiontaloudessa vaje on edelleen 20%.
Oleellista on myös ymmärtää, miten liikkuvuus vaikuttaa asiaan.
Erilaiset verotuskohteet ovat eri lailla sidottuja turpeeseen. Kiinteistöveron maksamiselta ei voi välttyä mitenkään, joten on nähtävissä, että sen osuus jatkossa tulee kuntataloudessa näyttelemään merkittävämpää roolia. Tämä edustaa liikkumattomuuden ääripäätä.
Toisaalta on hyvinkin liikkuvaisia verotuskohteita. Jos esimerkiksi Suomi ryhtyisi perimään jotain veroa osakekaupoista ja pääomaliikkeistä, ammattisijoittaja siirtäisi sijoitussalkkunsa markkinatalousmaahan ja veivaisi päivittäisiä kauppojaan siellä. Vero tulisi maksettavaksi vasta, kun tuo sieltä jotakin rahaa Suomeen elämistä varten, jolloin valtaosa kuvitellusta veron tuotosta katoaisi. Osakekauppaveroakin maksaisi vain Pentti Piensijoittaja, jonka kaupat ovat niin pieniä, ettei hän viitsi käydä niitä Sveitsistä käsin.
Myyntivoittojen verotus on oma lukunsa. Jos sitä verotetaan kovin raskaalla kädellä mutta naapurimaat noin 25 prosentilla, firmansa parillasadalla miljoonalla myyvän kannattaa muuttaa Suomesta hieman ennen kaupan toteutumista ja hyödyntää 6kk sääntöä asumalla vaikka Ruotsissa, Englannissa tai oikeastaan aivan missä vain tuon ajan. Kunhan kauppa tehdään tänä aikana, veroja ei Suomeen tarvitse maksaa, ja jos hyöty alkaa olla kymmeniä miljoonia, on aivan selvää, että näin myös toimitaan. Lopputuloksena prosentit kasvavat mutta eurot pienenevät, ja kun palveluja tuotetaan euroilla eikä prosenteilla tai roskaväen hyvällä mielellä, uudistuksen kanssa on syytä olla varovainen.
Palkansaaja on melko turpeeseen sidottu. Mitä korkeammalla palkkahaitarissa ollaan, sitä todennäköisempää on mahdollisuus rakentaa kansainvälinen ura jossain maailmalla, mutta pieni- ja keskituloiset ovat täydellinen lypsylehmä, sillä heillä ei suuria vaihtoehtoja ole.
Tästä hieman rönsynä voidaan ajatella, että poliitikkojen into lyhentää opiskeluaikoja erilaisilla keppimenetelmillä ei ole ehkä loppuun saakka harkittu, sillä jos ihmiset valmistuvat 23-vuotiaina ja lähtevät heti valmistuttuaan karkuun työläisten paratiisista vain maailmalle katselemaan, aika moni ei palaa koskaan. Jos valmistuminen venyy kolmekymppiseksi, valtaosa on hankkinut itselleen kiviriipaksi puolison ja lapsia ja tällaisen perheen lähtökitka on merkittävästi suurempi kuin 23-vuotiaan kirkasotsaisen
yksineläjän.
Kerrataanpa tässä kohtaa
Kun veroja pitää kiristää reippaasti vajeen ollessa reippaanpuoleinen, verotuskohteen on oltava keskiluokassa, sillä massa on siellä. Ja verotuskohteiden liikkuvuus asettaa rajoja sille, mitä kaikkea voidaan verottaa ja kuinka paljon, siten, että saadaan myös kerättyä rahaa eikä vain näytettyä korkeita prosentteja.
Asiaa voitaisiin lähestyä aivan hyvin toisellakin tapaa. Sen sijaan,
että annetaan verotyöryhmälle tehtäväksi korjata asia ja sitten urputetaan kun he toimeksiannetun työn tuloksia esittelevät, voitaisiin ryhtyä viimein tekemään niitä tarvittavia arvovalintoja siitä, mitä kaikkea julkisen sektorin kuuluu tehdä ja mitä ei.
Suomalainen vasemmisto, tuo kaikkien pellefanttikerhojen isä ja äiti, on sekä SDP:n että Vasemmistoliiton suulla ollut tämän raportin julkistamisen jälkeen ennen kaikkea huolissaan siitä, että Suomi on nyt siirtymässä kohti tasaveroa.
Kun rahoitusvaje on valtava ja palvelut tuotetaan rahalla, on melko lailla epäoleellista pyöritellä yhtä iskulausetyyppistä mantraa ja peilata kaikkia tehtyjä ehdotuksia sitä vasten. Vasemmisto ei ole veroista puhuttaessa saanut aikaiseksi viime vuosina mitään muuta kuin kannanottoja siitä, miten kukin uudistus suhtautuu peljättyyn tasaveroon (jonka he ymmärtävät kaiken lisäksi tahallaan väärin) ja miten voitaisiin korottaa tämän uhan torjumiseksi prosentteja siellä täällä, euromääräistä verojen tuottoa laskien.
Minä olen melko varma, että nyt esitetyt toimenpiteet verotuksen kiristämiseksi eivät ole ainoita mahdollisuuksia. Nyt kuitenkin pitäisi arvokeskustelua varten ymmärtää, mikä on ongelma, joka tarvitsee korjata:
Tarvitsemme lisää rahaa 12 miljardia euroa. Emme tarvitse yhtään tasaista tai epätasaista prosenttia. Ehdotukset, jotka tuottavat prosentteja mutteivät rahaa, eivät ole kiinnostavia.
Tänään on julkistettu taas yhden verotyöryhmän raportti. Kaikki kauhistelevat kuorossa. Tyypillisesti elämästä vieraantuneen väen, johon valtaosa poliitikoistakin kuuluu, kauna kohdistuu kahteen asiaan: siihen, että pääomatulojen veroja ei kiristetä ziljoonalla prosentilla
On tietysti erilaisia tapoja lähestyä asiaa.
Minä lähestyisin asiaa ajamalla alas niin paljon julkisen sektorin touhuja, ettei kenenkään veroja tarvitsisi kiristää. Jos oikein räyhäkkäiksi heittäydytään, voitaisiin lopettaa vielä enemmän asioita ja alentaa veroja halutuissa kohdissa, mutta tämä lienee realismin ulkopuolella.
Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan miellytä niitä, jotka kaikkein kovimmassa äänessä ovat, mikä on oivallinen osoitus siitä, kuinka sosiaalidemokratia mädättää ihmisen sielun ja siirtää heidät elämän mittaiselle LSD-tripille siemailemaan hassunvärisiä tajusteita toiveiden tynnyristä.
Kaunaisen ja katkeran kansan tuntojen rauhoittamiseksi edustaisi selkeästi absoluuttista hyvää jos sata suurinta pääomatulojen saajaa rahoittaisi kaikki julkiset palvelut, herroja ja riistoporvareita kun ovat. Tästä päästään kuitenkin verotuksen massan käsitteeseen.
Kun Suomen julkinen sektori haaskaa noin 45% Suomen bruttokansantuotteesta, on kenelle hyvänsä ymmärtämistä haluavalle selvää, että tätä rahaa ei voi mitenkään kerätä pääomatulojen saajilta. Suuripalkkaiset ovat myöskin epäilyttäviä herroja ja oikeiden työläisten ja tyhjäntoimittajien vihollisia, joten heitäkin voidaan verottaa surutta, kuten jo nyt tehdäänkin. Silti tulee katetuksi vain pieni osa julkisen sektorin tarvitsemasta rahasta. Vaikka tältä jengiltä voitaisiin kerätä kaikki tulot veroina, mikään ei muuttuisi juuri missään, valtiontalouden vaje olisi edelleen valtava.
Kun vajaa puolet BKT:stä pitää kerätä veroina, on täysin selvää, että verotuksen painopiste on keskiluokassa. Suomessa valtaosa ihmisistä on keskiluokkaa ja suuri massa on tässä, häviävän pienen ökyrikkaiden siivun verottaminen ei tuota rahaa kymmeniä miljardeja. Kun rahaa tarvitaan poskettomia määriä julkisen
Oleellista on myös ymmärtää, miten liikkuvuus vaikuttaa asiaan.
Erilaiset verotuskohteet ovat eri lailla sidottuja turpeeseen. Kiinteistöveron maksamiselta ei voi välttyä mitenkään, joten on nähtävissä, että sen osuus jatkossa tulee kuntataloudessa näyttelemään merkittävämpää roolia. Tämä edustaa liikkumattomuuden ääripäätä.
Toisaalta on hyvinkin liikkuvaisia verotuskohteita. Jos esimerkiksi Suomi ryhtyisi perimään jotain veroa osakekaupoista ja pääomaliikkeistä, ammattisijoittaja siirtäisi sijoitussalkkunsa markkinatalousmaahan ja veivaisi päivittäisiä kauppojaan siellä. Vero tulisi maksettavaksi vasta, kun tuo sieltä jotakin rahaa Suomeen elämistä varten, jolloin valtaosa kuvitellusta veron tuotosta katoaisi. Osakekauppaveroakin maksaisi vain Pentti Piensijoittaja, jonka kaupat ovat niin pieniä, ettei hän viitsi käydä niitä Sveitsistä käsin.
Myyntivoittojen verotus on oma lukunsa. Jos sitä verotetaan kovin raskaalla kädellä mutta naapurimaat noin 25 prosentilla, firmansa parillasadalla miljoonalla myyvän kannattaa muuttaa Suomesta hieman ennen kaupan toteutumista ja hyödyntää 6kk sääntöä asumalla vaikka Ruotsissa, Englannissa tai oikeastaan aivan missä vain tuon ajan. Kunhan kauppa tehdään tänä aikana, veroja ei Suomeen tarvitse maksaa, ja jos hyöty alkaa olla kymmeniä miljoonia, on aivan selvää, että näin myös toimitaan. Lopputuloksena prosentit kasvavat mutta eurot pienenevät, ja kun palveluja tuotetaan euroilla eikä prosenteilla tai roskaväen hyvällä mielellä, uudistuksen kanssa on syytä olla varovainen.
Palkansaaja on melko turpeeseen sidottu. Mitä korkeammalla palkkahaitarissa ollaan, sitä todennäköisempää on mahdollisuus rakentaa kansainvälinen ura jossain maailmalla, mutta pieni- ja keskituloiset ovat täydellinen lypsylehmä, sillä heillä ei suuria vaihtoehtoja ole.
Tästä hieman rönsynä voidaan ajatella, että poliitikkojen into lyhentää opiskeluaikoja erilaisilla keppimenetelmillä ei ole ehkä loppuun saakka harkittu, sillä jos ihmiset valmistuvat 23-vuotiaina ja lähtevät heti valmistuttuaan karkuun työläisten paratiisista vain maailmalle katselemaan, aika moni ei palaa koskaan. Jos valmistuminen venyy kolmekymppiseksi, valtaosa on hankkinut itselleen kiviriipaksi puolison ja lapsia ja tällaisen perheen lähtökitka on merkittävästi suurempi kuin 23-vuotiaan kirkasotsaisen
Kerrataanpa tässä kohtaa
- Valtiontalouden vaje on noin 12 miljardia (+ kuntatalouden vaje päälle), valtiontaloudessa joka viides euro on tarkoitus lainata ensi vuonnakin.
- Kun tarvitaan paljon rahaa, se pitää kerätä suurilta massoilta eikä häviävän pieneltä joukolta, sillä millään tavalla valitulla pienellä joukolla ei tarvittavaa rahaa ole.
- Verotuksen teoreettinen yläraja kussakin verotuskohteessa on melko suoraan verrannollinen siihen, kuinka turpeeseen sidotusta verotuskohteesta on kysymys.
Kun veroja pitää kiristää reippaasti vajeen ollessa reippaanpuoleinen, verotuskohteen on oltava keskiluokassa, sillä massa on siellä. Ja verotuskohteiden liikkuvuus asettaa rajoja sille, mitä kaikkea voidaan verottaa ja kuinka paljon, siten, että saadaan myös kerättyä rahaa eikä vain näytettyä korkeita prosentteja.
Asiaa voitaisiin lähestyä aivan hyvin toisellakin tapaa. Sen sijaan,
Suomalainen vasemmisto, tuo kaikkien pellefanttikerhojen isä ja äiti, on sekä SDP:n että Vasemmistoliiton suulla ollut tämän raportin julkistamisen jälkeen ennen kaikkea huolissaan siitä, että Suomi on nyt siirtymässä kohti tasaveroa.
Kun rahoitusvaje on valtava ja palvelut tuotetaan rahalla, on melko lailla epäoleellista pyöritellä yhtä iskulausetyyppistä mantraa ja peilata kaikkia tehtyjä ehdotuksia sitä vasten. Vasemmisto ei ole veroista puhuttaessa saanut aikaiseksi viime vuosina mitään muuta kuin kannanottoja siitä, miten kukin uudistus suhtautuu peljättyyn tasaveroon (jonka he ymmärtävät kaiken lisäksi tahallaan väärin) ja miten voitaisiin korottaa tämän uhan torjumiseksi prosentteja siellä täällä, euromääräistä verojen tuottoa laskien.
Minä olen melko varma, että nyt esitetyt toimenpiteet verotuksen kiristämiseksi eivät ole ainoita mahdollisuuksia. Nyt kuitenkin pitäisi arvokeskustelua varten ymmärtää, mikä on ongelma, joka tarvitsee korjata:
Tarvitsemme lisää rahaa 12 miljardia euroa. Emme tarvitse yhtään tasaista tai epätasaista prosenttia. Ehdotukset, jotka tuottavat prosentteja mutteivät rahaa, eivät ole kiinnostavia.
blog comments powered by Disqus