Rautatiebisnes
15/11/09 08:32
Mietin tuossa matkustaessani, miksi ihmeessä rautateitä ei tunnuta saavan kannattamaan oikein missään.
Joukkoliikennevälineistä juna on ainakin minun mielestäni ehdottomasti mukavin. Lentäminen tietysti on pakollista kun matka on tarpeeksi pitkä tai menee meren yli, mutta kaikessa muussa juna olisi parhaimmillaan hyvä valinta.
Siitä huolimatta melkein kaikkialla ajetaan matkustajaliikennettä alas ja peräti puretaan ratoja. Raideliikenne tuntuu kannattavan merkittävämmissä maissa vain Japanissa, Saksassa, Ranskassa ja erinäköisissä itämaissa kuten Kiinassa ja Intiassa. Saksassa ja Ranskassakin raideliikenne pysyy pystyssä vain massiivisten tukiaisten avulla.
Miksi tästä bisneksestä ei saa kannattavaa? Radat rakentaa valtio eikä junayhtiö kuten kuuluukin, sillä rata on infrastruktuuria, jonka toteuttaminen kuuluu valtion tehtäviin.
Bussiliikenne kukoistaa, vaikka bussi on kaikkein iljettävin joukkoliikennevälineistä kenties kiikkerien jollien jälkeen.
Yksi mieleen tullut syy on se, että junabisneksessä yritetään apinan raivolla matkia lentokoneita eikä olla innovatiivisia. Lentämisen ainoa hyvä puoli on sen nopeus, mukavaksi tavaksi sitä ei voi mitenkään kuvata, vaikkakin ykkösluokka tekee siitä siedettävää. Siitä huolimatta junafirmat tuntuvat ottavan esikuvansa juuri tästä bisneksestä, ja tulos on hirvittävän huono.
Lentokoneiden epämukavat penkit ja toivoton ahtaus on siirretty sellaisenaan juniin. Siinä, missä lentokoneessa saa nykyään muutaman tunnin matkalle makuupaikan bisnesluokassa, junassa saa ensimmäisessä luokassa hieman enemmän kallistuvan penkin jos sitäkään, ja kokonaisuus jää naurettavaksi vaarsinkin kun hinta pompsahtaa paljon lentolippua kalliimmaksi.
Eurostarissa on ryhdytty kopioimaan myös lentokenttien idiotiaa lähtöselvityksineen ja minimiaikoineen.
Voisiko joku visioida konseptia hieman uusiksi siitä vinkkelistä, että lentokoneet ovat epämukavia kustannussyistä ja siksi, että niitä rasittaa runsas turvallisuusseikkojen koodisto, ja tästä syystä ne ovat huonoja esikuvia kaikkialle. Nyt raideliikenteessä on uutta ajattelua, mukavuutta ja ylellisyyttä vain muutamassa luksusjunassa, joiden liput maksavat tonneja, mutta voisiko arjen mukavuutta tuoda myös järkevämmällä hinnalla tavallisille reiteille ja saada ihmiset nauttimaan matkastaan ja maksamaan siitä mielellään käyvän hinnan?

blog comments powered by Disqus