Solidaarisuusvero
12/10/11 19:29
Joku suomalainen viherälykkö on muutaman miljardöörin esimerkin valossa tuomaan Suomeen solidaarisuusveroa “rikkaille”.
Tämä kuulemma tasaa tuloeroja ja rahoittaa peruspalveluja. Ovelasti hän jättää kaikki numerot auki, sillä kun tätä asiaa pengotaan hieman pidemmälle, alkaa kuulua tyhjien tynnyrien kuminaa.
Näissä avauksissa ja tämän sisältöisissä puheenvuoroissa on melkein aina yksi perustavaa laatua oleva puute perusteissa: tuloeroja halutaan pienentää, mutta tarvetta pienentää tuloeroja ei perustella mitenkään. Tuloerojen vahingollisuus on näin aksiooman asemassa. Tämä on mielipiteen esittäjälle helppoa,
sillä hänen ei tarvitse ottaa kantaa asian vaikeimpaan kysymykseen ensinkään ja samalla hän tulee vaientaneeksi valtaosan asiallisesta kritiikistä. Hänen ei tarvitse ottaa sitä huomioon, sillä aksioomasta ei ole tarpeen keskustella, ja valtaosa kritiikistä kohdistuu ainakin osin juuri tämän aksiooman sisältöön ja siihen, miksi se on perustavaa laatua oleva luonnonvakio.
Jos tästä asiasta ollaan valmiita keskustelemaan, asia tulee usein kuitatuksi esimerkillä. Saamme käskyn katsoa Brasiliaan ja verrata Ruotsiin. Tämän jälkeen todetaan, että Ruotsissa on kivaa, Brasiliassa ei ole. Näin on osoitettu aksiooma todeksi.
Tässä ei tietenkään ole suurensuurta todistusvoimaa. Puolesta ja vastaan voi puhua erilaisilla argumenteilla. Erinäköisissä tilastoissa näkyy, että jotkut parametrit kuten elinajanodote ovat Ruotsissa paremmin kuin Brasiliassa, mutta näiden faktojen yhteyttä tuloeroihin ei osoiteta eikä yritetäkään osoittaa. Aksiooma vain siirtyi toiseen paikkaan ja mikään ei muuttunut. Toisaalta voisi aivan hyvin sanoa, että 3000 euroa kuussa tienaavalla menee Brasiliassa huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa, mikä todennäköisesti on aivan totta. Tämäkään ei kuitenkaan liity asiaan kovin vahvasti.
Tuloerojen merkitys ei ole yksinkertainen asia. Absoluuttisen köyhyyden ongelmat on helppoa nähdä, mutta onko sillä niin suurta väliä, että sinänsä toimeen tulevalla ei ole rahaa merkkivaatteisiin? Jonkun mielestä on, toise mielestä ei ole. Entä keiden välillä tuloeroja mitataan? Usein tuloerojen kaventamisen puolestapuhujat katsovat rikkainta desiiliä ja vertaavat köyhimpään ja näkevät huimia tuloeroja, mutta he eivät tule huomanneeksi, että tuloerot ovat näiden desiilien välisiä tuloeroja suurempia kymmenennen desiilin sisällä. Rikkaimmassa kymmenyksessä huonoiten pärjäävä desiili on persköyhää parhaiten pärjäävään desiiliin verrattuna. Rikkaimman desiilin näennäinen karkumatka johtuu hyvin pienestä joukosta suuria pääomatuloja tai satunnaisia myyntivoittoja saavia ihmisiä, valtaosa hyvätuloisimmasta desiilistä on tavallisia palkansaajia, joiden tulot ovat korkeammat kuin keskituloisilla mutteivät merkittävästi korkeammat.
Ostovoiman ja työllisyydenkään vinkkelistä tuloero ei ole mitenkään huono asia. Jos tuloerot ovat kapeat, parempituloisella ei ole varaa ostaa kovin paljoa heikommin pärjäävän työtä, joten yhteiskuntaan syntyy tyhjäkäyntiä, itsepalvelua ja työttömyyttä. Lisäksi kulutus ei ole tasa-arvoista hyödyiltään. Kerrannaisvaikutuksineen vahingollisinta kulutusta lienee tuontitavaran ostaminen ja hyödyllisintä kotimaisen palvelun käyttäminen. Vähän työvoimaa vaativien kotimaisten tuotteiden kuten ruuan ostaminen on jossain siellä välillä, lähempänä haitallista kuin hyödyllistä päätä.
Jos nyt leikataan vääriltä ihmisiltä (=keskiluokka) ostovoimaa ja annetaan sitä väärille ihmisille (=köyhät), työttömyys lisääntyy kun palveluja kuluttavilta ihmisiltä niistetään rahaa ja annetaan sitä ihmisille, jotka ostavat vain ruokaa ja vastaavia perushyödykkeitä.
Iso ongelma on myös määritellä, kuka on köyhä, kuka on pienituloinen, kuka on rikas ja kuka on
suurituloinen ja päättää, keneltä kenelle tulontasauksen pitäisi toimia. Tämä kirjoittaja ei ota kantaa mihinkään näistä kysymyksistä tai määrittelyistä. Hän haluaa kaventaa jotakin ottamalla joiltakin jotakin ja antamalla joillekin jotakin. Jos tulkintani kuulostaa epämääräiseltä, vika ei ole ehkä tulkitsijan lahjoissani.
Kirjoittajan kaunis ajatus on verottaa “rikkaita” ja käyttää rahat peruspalveluihin. Peruspalvelujen ongelmaa hän kuvaa esimerkiksi elinajanodotteen erolla. Terveyserojen kasvu varmastikin pitää ottaa vakavasti, mutta kirjoittaja ei näytä ajatelleen ensinkään, mitä julkisen terveydenhoidon laadun ja tason nostaminen yksityisen tasolle erityisesti seulonta- ja ennaltaehkäisyvaiheen työssä maksaa. Kyse ei ole pikkurahasta vaan sadoista miljoonista, ehkä jopa miljardeista. Joka vuosi.
Jos tarkoitus on solidaarisuusverottaa rikkaita eli ihmisiä, joilla on omaisuutta jonkun rajan ylittävä määrä, huomaamme, ettei näitä rahoja Suomen muutamalla rikkaalla ole, vaikka heidän omaisuutensa verotettaisiin sataprosenttisesti valtiolle. Ja kun rikkaiden rikkaudet on verotettu, niillä tuli maksetuksi vain ensimmäisen vuoden törsäys. Seuraavana vuonna pitäisi keksiä joku uusi tapa niistää jostain tämä miljardi. Ja sitä seuraavana vuonna. Rikkailta sitä ei saada kun heitä ei enää ole, joten mistä raha saadaan?
Ainoa jäljelle jäävä ajatus on se, ettei kirjoittajalla ollut todellisuudessa tarkoituskaan verottaa rikkailta jotain pientä siivua heidän rikkauksistaan vaan hänen tarkoituksensa oli verottaa palkansaajia. Keneltäkään muulta ei tällaisia summia vuosittain saada. Jos palkansaajilta halutaan kerätä miljardi ilman, että heidän veroprosenttinsa nousee lähelle sataa, “hyvätuloisen” raja pitää vetää melko alas ja huomataan, että lisävero kapsahti hieman mediaanipalkan alapuolella majailevalle riistoporvarille.
Tällöin käsissämme on ikiaikainen retorinen temppu Suomessa: kerrotaan, että nyt veroja kiristetään siten, että herroilta otetaan ja köyhille annetaan, mutta lopulta maksumies on pääosin keskiluokka. Kun Suomessa ei ole rikkaiden massoja, ainoat massat ovat keskiluokassa ja jos rahaa tarvitaan paljon, se on otettava juuri massoilta eikä marginaalista. Keskiluokan täydellinen kyykistäminen ei ole ajatuksena erityisen suosittu, joten ajatus maisemoidaan rikkaiden kyykyttämiseksi siinä toivossa, että hölmöt eivät huomaa mitään.
Itse asiassa ajatus ei sittenkään ollut ainoa jäljelle jäävä. On olemassa vielä yksi mahdollisuus: kirjoittaja on aivan täydellisen pihalla eikä ymmärrä oikeastaan mitään asiasta, josta niin vuolaasti puhuu.
Tämä kuulemma tasaa tuloeroja ja rahoittaa peruspalveluja. Ovelasti hän jättää kaikki numerot auki, sillä kun tätä asiaa pengotaan hieman pidemmälle, alkaa kuulua tyhjien tynnyrien kuminaa.
Näissä avauksissa ja tämän sisältöisissä puheenvuoroissa on melkein aina yksi perustavaa laatua oleva puute perusteissa: tuloeroja halutaan pienentää, mutta tarvetta pienentää tuloeroja ei perustella mitenkään. Tuloerojen vahingollisuus on näin aksiooman asemassa. Tämä on mielipiteen esittäjälle helppoa,
Jos tästä asiasta ollaan valmiita keskustelemaan, asia tulee usein kuitatuksi esimerkillä. Saamme käskyn katsoa Brasiliaan ja verrata Ruotsiin. Tämän jälkeen todetaan, että Ruotsissa on kivaa, Brasiliassa ei ole. Näin on osoitettu aksiooma todeksi.
Tässä ei tietenkään ole suurensuurta todistusvoimaa. Puolesta ja vastaan voi puhua erilaisilla argumenteilla. Erinäköisissä tilastoissa näkyy, että jotkut parametrit kuten elinajanodote ovat Ruotsissa paremmin kuin Brasiliassa, mutta näiden faktojen yhteyttä tuloeroihin ei osoiteta eikä yritetäkään osoittaa. Aksiooma vain siirtyi toiseen paikkaan ja mikään ei muuttunut. Toisaalta voisi aivan hyvin sanoa, että 3000 euroa kuussa tienaavalla menee Brasiliassa huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa, mikä todennäköisesti on aivan totta. Tämäkään ei kuitenkaan liity asiaan kovin vahvasti.
Tuloerojen merkitys ei ole yksinkertainen asia. Absoluuttisen köyhyyden ongelmat on helppoa nähdä, mutta onko sillä niin suurta väliä, että sinänsä toimeen tulevalla ei ole rahaa merkkivaatteisiin? Jonkun mielestä on, toise mielestä ei ole. Entä keiden välillä tuloeroja mitataan? Usein tuloerojen kaventamisen puolestapuhujat katsovat rikkainta desiiliä ja vertaavat köyhimpään ja näkevät huimia tuloeroja, mutta he eivät tule huomanneeksi, että tuloerot ovat näiden desiilien välisiä tuloeroja suurempia kymmenennen desiilin sisällä. Rikkaimmassa kymmenyksessä huonoiten pärjäävä desiili on persköyhää parhaiten pärjäävään desiiliin verrattuna. Rikkaimman desiilin näennäinen karkumatka johtuu hyvin pienestä joukosta suuria pääomatuloja tai satunnaisia myyntivoittoja saavia ihmisiä, valtaosa hyvätuloisimmasta desiilistä on tavallisia palkansaajia, joiden tulot ovat korkeammat kuin keskituloisilla mutteivät merkittävästi korkeammat.
Ostovoiman ja työllisyydenkään vinkkelistä tuloero ei ole mitenkään huono asia. Jos tuloerot ovat kapeat, parempituloisella ei ole varaa ostaa kovin paljoa heikommin pärjäävän työtä, joten yhteiskuntaan syntyy tyhjäkäyntiä, itsepalvelua ja työttömyyttä. Lisäksi kulutus ei ole tasa-arvoista hyödyiltään. Kerrannaisvaikutuksineen vahingollisinta kulutusta lienee tuontitavaran ostaminen ja hyödyllisintä kotimaisen palvelun käyttäminen. Vähän työvoimaa vaativien kotimaisten tuotteiden kuten ruuan ostaminen on jossain siellä välillä, lähempänä haitallista kuin hyödyllistä päätä.
Jos nyt leikataan vääriltä ihmisiltä (=keskiluokka) ostovoimaa ja annetaan sitä väärille ihmisille (=köyhät), työttömyys lisääntyy kun palveluja kuluttavilta ihmisiltä niistetään rahaa ja annetaan sitä ihmisille, jotka ostavat vain ruokaa ja vastaavia perushyödykkeitä.
Iso ongelma on myös määritellä, kuka on köyhä, kuka on pienituloinen, kuka on rikas ja kuka on
Kirjoittajan kaunis ajatus on verottaa “rikkaita” ja käyttää rahat peruspalveluihin. Peruspalvelujen ongelmaa hän kuvaa esimerkiksi elinajanodotteen erolla. Terveyserojen kasvu varmastikin pitää ottaa vakavasti, mutta kirjoittaja ei näytä ajatelleen ensinkään, mitä julkisen terveydenhoidon laadun ja tason nostaminen yksityisen tasolle erityisesti seulonta- ja ennaltaehkäisyvaiheen työssä maksaa. Kyse ei ole pikkurahasta vaan sadoista miljoonista, ehkä jopa miljardeista. Joka vuosi.
Jos tarkoitus on solidaarisuusverottaa rikkaita eli ihmisiä, joilla on omaisuutta jonkun rajan ylittävä määrä, huomaamme, ettei näitä rahoja Suomen muutamalla rikkaalla ole, vaikka heidän omaisuutensa verotettaisiin sataprosenttisesti valtiolle. Ja kun rikkaiden rikkaudet on verotettu, niillä tuli maksetuksi vain ensimmäisen vuoden törsäys. Seuraavana vuonna pitäisi keksiä joku uusi tapa niistää jostain tämä miljardi. Ja sitä seuraavana vuonna. Rikkailta sitä ei saada kun heitä ei enää ole, joten mistä raha saadaan?
Ainoa jäljelle jäävä ajatus on se, ettei kirjoittajalla ollut todellisuudessa tarkoituskaan verottaa rikkailta jotain pientä siivua heidän rikkauksistaan vaan hänen tarkoituksensa oli verottaa palkansaajia. Keneltäkään muulta ei tällaisia summia vuosittain saada. Jos palkansaajilta halutaan kerätä miljardi ilman, että heidän veroprosenttinsa nousee lähelle sataa, “hyvätuloisen” raja pitää vetää melko alas ja huomataan, että lisävero kapsahti hieman mediaanipalkan alapuolella majailevalle riistoporvarille.
Tällöin käsissämme on ikiaikainen retorinen temppu Suomessa: kerrotaan, että nyt veroja kiristetään siten, että herroilta otetaan ja köyhille annetaan, mutta lopulta maksumies on pääosin keskiluokka. Kun Suomessa ei ole rikkaiden massoja, ainoat massat ovat keskiluokassa ja jos rahaa tarvitaan paljon, se on otettava juuri massoilta eikä marginaalista. Keskiluokan täydellinen kyykistäminen ei ole ajatuksena erityisen suosittu, joten ajatus maisemoidaan rikkaiden kyykyttämiseksi siinä toivossa, että hölmöt eivät huomaa mitään.
Itse asiassa ajatus ei sittenkään ollut ainoa jäljelle jäävä. On olemassa vielä yksi mahdollisuus: kirjoittaja on aivan täydellisen pihalla eikä ymmärrä oikeastaan mitään asiasta, josta niin vuolaasti puhuu.
blog comments powered by Disqus