Kun pääsin alkuun dinosauruksia ruotiessa, jatketaanpa hieman tätä asiaa sivuten.

Jos katsotaan esimerkkejä lännestä, vaaleja ei niinkään käydä puolueiden ja niiden teemojen ympärillä vaan henkilöiden. Tätä kutsutaan Suomessa politiikan viihteellistymiseksi. Tämä on oikeastaan Suomessa jo, mutta vielä teeskennellään, ettei näin ole. Jos ennustaa pitää ja miksipä ei pitäisi, tulevaisuudessa henkilökysymykset vain muuttuvat keskeisemmiksi.

Menneestä maailmasta löytyy jo esimerkkikin tästä: Kepun vaalivoitto Jäätteenmäen avulla. Jäätteenmäkeä ei voi mitenkään pitää karismaattisena mediapersoonana, mutta hän onnistui sukupuolellaan houkuttelemaan kaupungeista kepulle sellaisia ääniä, jotka olisivat taatusti jääneet tulematta, jos äänestäjät olisivat viitsineet lukea Kepun "kaupungit kyykkyyn" -ohjelmajulistuksen. Tätä ei kuitenkaan viitsitty lukea, mutta kun Jäätteenmäki sanoi "nyt nainen pääministeriksi", naiset singahtivat uurnille äänestämään itseään päähän potkivaa puoluetta.

Se taustoista.

Jos kuvitellaan, että jatkossa Suomessa eduskuntavaalit käydään henkilöiden ympärillä eikä niinkään puolueohjelmien, mitä se oikein tarkoittaa puolueiden kannalta?

Se tarkoittaa sitä, että puolueista ainoastaan Kokoomuksella ja Persuilla asia on kunnossa. Persutkin ovat täysin yhden Soinin varassa. Kataisen julkisuuskuva on ok vaikkei erityisen säkenöivä. Puolueesta löytyy kuitenkin sekä Niinistö että Stubb, ja vaikka kumpaakin tietysti inhotaankin, kummankin suosioluvut yllättävät, sillä heistä pidetään myös oman puolueen ulkopuolella. Niinistö on kestosuosikki, mutta Stubb on nouseva tähti. Stubbin pepsodent-hymyn, EU- ja Nato-myönteisyyden pitäisi olla asioita, jotka eivät ole suomalaisessa virkamiespolitiikassa meriittejä, mutta siitä huolimatta hänkin on pidetty myös puolueensa ulkopuolella.

SDP yritti julkisuuskuvan parantamista Urpilaisen avulla. Vettä on nyt Vantaassa virrannut sen verran, että jos Urpilainen olisi tähän pystynyt, siitä olisi jo jotain merkkejä. Niitä ei kuitenkaan ole eikä tule, joten SDP joutuu vaihtamaan puheenjohtajansa uutta maailmankuvaa vastaamaan. Mutta kehen? Missä ovat karismaattiset nuoret demarit? Eivät missään, sillä nuoret demarit istuvat tuoppi kädessä Vanhan kellarissa muistelemassa sitä, kuinka hyvin kaikki oli silloin kun he pääsivät otsikoihin valtaamalla oman ylioppilastalonsa presidentin luvalla.

Kepu on aivan yhtä toivottomassa suossa. Vanhanen lähtee, mutta tilalle ehdotetut kakkosrivin poliitikot ovat virkamiehiä eivätkä mediapersoonia. Kyllä Paula Lehtomäki varmasti parempi on kuin Matti Vanhanen, mutta ei riittävän paljon parempi. Sama koskee Olli Rehniä ja oikeastaan kaikkia muitakin kepuleita, jotka tiedän. Parhaat mahdollisuudet olisi todennäköisesti Tanja Karpela-Saarela-mikäliellä, mutta hän on ottanut ihmeellisen kanaemoasenteen ja lässyttää tätimäisellä äänellä jotakin pehmeistä arvoista aina kun hänelle lyödään mikrofoni kouraan. Tätä ei jaksa kuunnella kukaan, joten silikonien mitalla hankittu etumatka hupenee korvissa.

Vihreät ovat vähän siitä väliltä. Siellä on kyllä valovoimaista väkeä, mutta tuo valo loistaa lähinnä omiin päin. Sitä en osaa ennustaa, ovatko nykyiset Vihreät eturivin poliitikot 10-15 vuoden kuluttua konservatiivisia yleispoliitikkoja, jotka vetoavat samanikäisten vihreiden sijaan muihinkin, ja radikaalimpi nuoriso löytää jonkun uuden kerhon itselleen. Näin voi käydä tai sitten olla käymättä. Jos näin käy, Vihreät ottanee SDP:n paikan maltillisena yleisvasemmistopuolueena. Jos ei käy, Vihreät jämähtää kannatuksessa suunnilleen nykylukemiin kun se on lähinnä nuorison läpikulkupaikka.

RKP:n riveissä lienee valovoimaistakin väkeä, mutta Elisabeth Rehnin jälkeen he ovat olleet hieman paitsiossa, ja en suoraan sanoen pystyisi nimeämään yhtäkään RKP:n poliitikkoa jossain määrin epäsuositun Astrid Thorsin lisäksi.

Kun katsoo kokonaiskuvaa, huomataan, että vain yhdellä puolueella julkisuuskuva on hyvällä mallilla kuten myös jatkuvuus. Tämä tarkoittaa sitä, että esiintymistaitoisille ja kameran edessä viihtyville on suuri tilaus suomalaisessa politiikassa. Tullemme näkemään ihmeellisiä rakettinousuja puoluejohtoon ja etulinjaan täydellisestä tuntemattomuudesta politiikan ulkopuolelta. Kyseessä tulee olemaan eräänlainen myyntimiehen homma, johon palkataan hyviä myyntimiehiä. Eivät he jaksa aloittaa nuoriso-osastosta ja sen jälkeen kiipiä ja pyrkyröidä kohti päivänpaistetta, sillä heidän lahjoilleen on käyttöä myös yksityisellä sektorilla.

Samalla tullaan näkemään politiikan ykkösketjun vaihtuminen. Se, vaihtuuko se parempaan vai huonompaan, jää nähtäväksi. Selvää on ainoastaan, että Kokoomus, Vihreät ja Persut jatkavat jotenkin nykymiehityksellä ja Persutkin vain, kunnes Soini kyllästyy tai houkutellaan SDP:n puheenjohtajaksi, mikä olisi SDP:n kannatuslukuja ja oletettua “kadonnutta” kannattajakuntaa ajatellen yllättävänkin järkevä veto.