Talouskriisi Euroopassa on nyt saanut ensimmäisen inkarnaationsa, ja se on keskuspankkitoimilla mukamas hoidettu. Tällä kertaa ongelma lie padottu hetkeksi, mutta kun se ei lopu tähän. Länsi-Euroopalla on ristinään Itä-Eurooppa, jossa finanssit ovat jossain määrin vinossa.

Mitä me tiedämme Itä-Euroopan talouksista? Emme oikeastaan mitään. Ensimmäinen tervehtymisen askel alkaa siitä kun olin Baltiassa ja tutkivan journalismin keinoin sain selville, ettei ole mitään Baltiaa. Vaan kolme maata, jotka ovat erilaisempia kuin Suomi, Ruotsi ja Norja. Ja kun tätä laaennetaan Itä-Eurooppaan, en sorru kolossaaliseen rötökseen jos yleistän, että sitäkään ei ole olemassa.

Meillä on sen sijaan kasa valtioita, joilla on pieni pätkä yhteistä historiaa neuvostoimperiumin osana.

Kaikkia näitä maita yhdistää se, että yksityiset ovat velkaantuneet korviaan myöten. Joissain maissa, joista Unkari on tyyppiesimerkki, valtion finanssit ovat myöskin kuralla kun ne rupesivat rakentamaan sosialidemokratiaa ennen kuin moiseen pysähtyneisyyteen oli varaa, ja joutuivat tekemään sen velaksi. Useimmissa maissa sen sijaan julkinen talous on sinänsä sangen hyvällä mallilla, tästä tyyppiesimerkkinä vaikkapa Viro, jossa valtion velanotto on tehty niin hankalaksi, ettei sitä ole hyödynnetty oikeastaan ollenkaan.

Mutta kansantaloudet ovat sietämättömän velkaisia. Kaikilla näillä mailla on kiinteä tai de facto kiinteä valuuttakurssi euroa vastaan, ja tämä on johtanut korkoeroon kansallisen valuutan ja euron välillä. Jokseenkin kaikki yksityisten ja yritysten velka on itse asiassa euromääräistä, koska eurokorot ovat olleet ja ovat edelleen neljäsosa kansallisen valuutan korosta tai jotain.

Holtitonta velanottoa perusteltiin meille kymmenen vuotta sillä, että nämä taloudet ovat mukamas jälkeenjääneitä neuvostomiehityksen jäljiltä, ja jälleenrakennus ja elinkeinorakenteen modernisointi vaativat tuontitavaraa ja pääomaa. Tämä humpuuki nieltiin koukkuineen päivineen ja jotkut tuntuvat uskovan siihen edelleen. Käymällä missä hyvänsä näistä maista huomaa, että rahasta on kulunut tuotantorakenteen modernisoimiseen aivan pähkinöitä ja isoin osa rahasta on hukattu autoihin ja kiinteistökuplan pönkittämiseen. Kun Latvia on BKT-mittarilla EU:n kolmanneksi köyhin maa, asunnot Riikassa ovat kalleimpia Euroopan pääkaupungeista ja kaupassa käydään älyttömällä Hummerilla, ei tarvitse olla suuri Ajatuksien Väinäjoki nähdäkseen yhtälön täydellisen kestämättömyyden.

Joissain maissa kuten vaikkapa Tsekissä rahaa on käytetty myös tuotannon modernisoimiseen ja maan kehittämiseen palveluyhteiskunnaksi. Useimmissa maissa ei ole tehty mitään vaan talouden perusta on jokseenkin samassa kunnossa kuin vuonna 1991. Kulutusjuhlaan ei olisi rahaa tällä perusteella laisinkaan, mutta koska Länsi-Euroopan pankit ovat syytäneet rahaa noihin maihin 15 vuotta, velaksi eläminen on ollut jokaiselle selviö. Pelkästään ruotsalaiset pankit ovat syytäneet vuosia Baltian maihin sata miljoonaa euroa viikossa. Miettikääpä sitä.

Nyt pää on kovaa vauhtia jäämässä vetävän käteen. Unkarin keskuspankki sai jo pari päivää sitten hätärahoitusta EKP:ltä, koska niiltä olisivat loppuneet valuutat ensi viikolla kun kukaan ei enää halua ostaa forintteja millään hinnalla. Latvian latia vastaan on hyökätty parin vuoden aikana jo useamman kerran, mutta se on toistaiseksi kestänyt 20 prosentin korollaan.

En usko olevani kummoinenkaan auguuri kun ennustan, että ennen vuodenvaihdetta tuolla tapahtuu jotain. Joku maa joutuu valuuttapulassa devalvoimaan ja sen jälkeen koko Itä-Eurooppa tulee perässä. Aivan kuten kaikki reunamaat devalvoivat 90-luvun alussa sen jälkeen kun Suomessa siihen ajauduttiin. Nyt kun ongelma on Unkarin kautta näytetty, epäluulo muita maita ja niiden valuuttoja kohtaan kasvaa. Slovakia on hiukan eri asemassa, koska se on sopinut siirtyvänsä euroon vuodenvaihteessa, mutta nähtäväksi jää jos kaikki ympärillä devalvoivat 42%.

Siitä tulee iso rysäys sekä idässä että lännessä. Idässä tilanne muuttuu kestämättömäksi, koska kaikki ovat korviaan myöten veloissa euroiksi, mutta palkaksi tulee jotain kuponkeja, joita ei joko saa vaihdettua enää valuutoiksi ollenkaan tai kurssi on puolet entisestä tai alle. Näin kansantalouksista häipyy koko ostovoima velanmaksuun pysäyttäen kotimarkkinakysynnän kuin seinään. Työttömyys pompsahtaa. Viennillä on kissanpäivät, mutta koska Tsekkiä ja Slovakiaa lukuunottamatta nämä maat eivät vie paljon mitään, hyöty jää pääosin saamatta.

Lännessä taas seuraa pankkikriisin kakkosaalto. Ruotsissa Swedbank on käytännössä konkurssissa heti kun ne joutuvat alaskirjaamaan taseissaan olevat Baltiaan lainatut miljardit. SEB todennäköisesti joutuu hakemaan apua samasta syystä, mutta kestää pystyssä. Eteläisemmän Itä-Euroopan rahoitus taas on tullut Saksasta, Hollannista, Ranskasta ja Sveitsistä. Kun pankit siellä ovat muutenkin konkurssin partaalla, Itä-Euroopan saatavien muuttuminen arvottomaksi romauttaa nekin, jotka vielä yrittävät hiukan sinnitellä pinnalla.

Lännessä kriisi olisi kestetty jotenkin jos samalla ei olisi pankkikriisiä. Pankit olisivat voineet paikata taseitaan osakeanneilla, mutta nyt pankkiosakkeita ei ostaisi kukaan. En viitsi harrastaa tutkivaa journalismia sen vertaa, että selvittäisin Euroopan isojen pankkien saatavat Itä-Euroopasta, mutta kun tiedämme Swedbankilla niiden olevan kolmasosa taseesta ja SEB:llä 25%, voimme kenties arvata samanlaisia lukuja löytyvän suurempienkin maiden pankeista.

Joten edessä voi hyvinkin olla vielä uusi rysähdys, jota ei voi paikata enää pelkillä luottotakuilla, koska pankit tarvitsevat uutta pääomaa. Ennustan Eurooppaan syntyvän vielä useita roskapankkeja, joihin paketoidaan Itä-Euroopan bisnekset.

Suomessa ei sinänsä ole suurensuurta ongelmaa, koska entisistä suomalaispankeista bisnestä Itä-Euroopassa on vain Nordealla ja Sammolla, mutta nämä on myyty ruotsalaisille ja juuteille. Ja nämä ovat Baltiassa markkinoiden kolmos- tai nelospankkeja alle 10% markkinaosuudellaan eivätkä muodosta taseen ja tuloksen keskeistä elementtiä.