Yksi näkemys pankkien bonuksiin
14/09/11 15:54
Kun pankkikriisi alkoi, alkoi huuto siitä, että pankeissa maksetaan liikaa bonuksia.
Eri maissa tartuttiin toimeen eri tavalla. Britannian ratkaisu oli keksiä väliaikainen vero, jolla tehtiin bonusten maksaminen pankissa ei-toivottavaksi puuhaksi. Rahvas taputti känsäisiä käsiään, sillä näin oli annettu herroille oikein isän kädestä.
Bloomberg uutisoi toissapäivänä kolikon kääntöpuolesta ja tarina käy esimerkiksi suomalaisillekin työmarkkinoille.
Perinteisesti pankeissa täälläpäin peruspalkat ovat olleet pieniä (ainakin suhteessa kokonaisansioihin) ja niiden päälle on tullut muikeita bonuksia silloin kun firmalla on mennyt hyvin. Näistä bonuksista tietysti osa on mennyt riistoporvareille, mutta merkittävä osa on valunut läpi koko organisaation kun bonuksia on maksettu kaikille eikä vain ylimmälle johdolle tai investointipankin
muutamalle säätäjälle. Työntekijät ovat saaneet hyvinä vuosina paljon rahaa ja huonoina vuosina työnantaja on saanut tarvitsemansa palkkajouston tekemättä mitään, sillä bonukset ovat olleet hyvinä vuosina reippaasti yli puolet kokonaispalkkasummasta.
Kun bonusten maksaminen tehtiin verolla älyttömäksi, nostettiin investointipankkiirien peruspalkkoja. Ne suunnilleen kaksinkertaistuivat hieman yli 200 tonnista puolen miljoonan paikkeille vuodessa. Vastaavasti bonusten odotettavissa oleva määrä pieneni reippaasti ja aikaisempi 20% peruspalkkaa - 80% bonusta muuttui 80% peruspalkkaa ja 20% bonusta -malliseksi. Näin ongelma ratkesi kun bonusten määrä koko potissa väheni. Mutta ratkesiko ongelma sittenkään vai siirtyikö se toisaalle?
Pankit ovat palkitsemispolitiikassaan lähteneet siitä, että juuri tuo kovapalkkaisin investointipankkijengi ja ylin johto on se, joka halutaan talossa pitää. Heidän palkkansa siis raketoivat kun organisaatiossa muualla olevien peruspalkoille ei tapahtunut yhtään mitään. Se, miksi pankit haluavat pitää kynsin ja hampain talossa väen, joka onnistuu lama toisensa jälkeen turskaamaan koko pankin bisneksen siihen kuntoon, että tarvitaan hätäapua mistä hyvänsä suunnasta ilman minkäännäköistä kykyä varautua tulevaan, on minulle hieman hämärän peitossa. Tämä on kuitenkin työnantajan oikeus, joten emme puutu tässä kirjoituksessa siihen.
Nyt kun edessä ovat huonot ajat, pankit ovat palkkakustannuksineen ongelmissa, sillä sisäänrakennettu jousto alaspäin ei enää toimi kuten ennen. Kun hyväpalkkaisin väki kaksinkertaisti peruspalkkansa, he ovat nyt täysin suojassa laman tuomalta ansioiden laskulta, kun aikaisemmin he ottivat osuman melkein kokonaan itselleen. Kun ylimmän johdon bonukset ovat merkityksetön osa ja merkittävä osa bonuspotista menee suorittavalle portaalle, jonka palkkaa ei kaksinkertaistettu, lama aiheuttaa täysin päinvastaisen efektin kuin se on aina ennen aiheuttanut: lamavuonna herran ja narrin välinen palkkaero kasvaa kun aikaisemmin se kutistui herran ottaessa enemmän osumaa bonuksissaan. Nyt vain narri ottaa osumaa bonuksissaan kun herrat siirsivät bonuksensa kuukausipalkkoihin.
Eikä tässä kaikki. Kun kiinteät palkkakulut ovat pompsahtaneet, bonukset leikkautuvat laman takia paljon jyrkemmin kuin olisivat leikkautuneet ennen lamaa. Aikaisemmin saattoi riittää, että 2/3 bonuksista häipyy, mutta siitä huolimatta jokaiselle riittää jotakin pienen peruspalkan päälle. Nyt samanlaisen säästöefektin aikaansaamiseksi bonukset häipyvät kokonaan, mikä vaikuttaa normaalia lamaa syvemmin siihen valtaosaan, joka ei ole aiheuttanut mitään talousongelmia kenellekään.
Eikä vielä tässäkään kaikki. On päivänselvää, että kun työvoimakulut ovat ongelma, palkankorotuksia ei heru. Huolimatta siitä, että inflaatio laukkaa viiden prosentin paikkeilla. Niihin ei yksinkertaisesti ole rahaa.
Ja ei tämä vielä tähänkään jää. Uutisen mukaan pankit ovat väen vähentämisen edessä, sillä bonusten nollaaminen ja palkankorotusten poistaminen eivät silti riitä aikaansaamaan niitä säästöjä, jotka vanha bonusmalli tuotti tekemättä mitään tällaisia toimenpiteitä, sillä
pankin palkkasummasta tuo kaikkein hyväpalkkaisimpien ja palkkansa tuplanneiden potti on melko suuri.
Mitä tästä jää käteen opetukseksi?
Valtio sai juuri sitä, mitä se mittasi. Bonusten määrä väheni. Tietysti valtio oikeasti tavoitteli sitä, että pankkien kovapalkkaisimmalle väelle ei maksettaisi aivan niin paljon toistaitoisuudesta, mutta koska tätä ei mitattu vaan bonusten määrää, oikeaa tavoitetta ei saavutettu. Projekti tuotti kuitenkin sivutuloksen, jossa ainakin lamavuosina pienipalkkaisten pankin työntekijöiden bonukset siirtyivät ylimmän johdon kuukausipalkkoihin. Toinen sivutuote oli työttömyyden lisääntyminen aikana, jolloin jokainen työpaikka on melko arvokas.
Jos minä edustaisin täällä Labouria, minua ehkä hieman saattaisi nolottaa.
Näyttäisi siltä, että valtiovallan kannattaisi pitää näppinsä erossa tämäntyyppisistä asioista ja uskoa, että yritykset osaavat keksiä itselleen niille parhaiten sopivat palkitsemismallit. Poliitikot tekivät virhearvion kun kuvittelivat, että kovapalkkaisimmalle jengille maksetaan kovia palkkoja vain ja ainoastaan vahingossa ja kun tähän puututaan, tapahtuu jotakin toivottavia asioita. Ei tietenkään firma maksa sattumalta kenellekään miljoonia vaan kyseessä on huolellisen harkinnan tulos. Se, onko harkinnan tulos mielestämme oikea vai väärä, on sivuseikka, sillä asia ei kuulu meille. Kun tarkoitus oli maksaa tietylle jengille miljoonia, muutettiin vain maksatusperusteita, sillä tarkoitukselle ei tapahtunut tässä puliveivauksessa mitään.
Suomalaisille työmarkkinaneuvottelijoille tämä voisi myös antaa miettimisen eväitä. Selvästi näyttää siltä, että palkkajouston toteuttaminen niin, että hyvänä vuonna taivas on kattona ja huonona vuonna saa vaatimatonta peruspalkkaa, on ainakin yrityksen kannalta toimiva ratkaisu eivätkä työntekijätkään ole pahemmin kitisseet bonuspussiensa äärellä. Joihinkin yrityksiin tai toimialoille tällaisen mallin käyttöönotto sen sijaan, että aiheutetaan kilpailukykyongelma peruspalkkoja nostamalla, saattaisi hyvinkin olla toimiva ratkaisu jos sen säännöt voidaan sopia kaikkia tyydyttävällä tavalla. Lamavuonna firma saa palkkajouston ja hyvänä vuonna työntekijät paljon rahaa, joka on silloin suoraan pois kapitalistin osingoista.
Eri maissa tartuttiin toimeen eri tavalla. Britannian ratkaisu oli keksiä väliaikainen vero, jolla tehtiin bonusten maksaminen pankissa ei-toivottavaksi puuhaksi. Rahvas taputti känsäisiä käsiään, sillä näin oli annettu herroille oikein isän kädestä.
Bloomberg uutisoi toissapäivänä kolikon kääntöpuolesta ja tarina käy esimerkiksi suomalaisillekin työmarkkinoille.
Perinteisesti pankeissa täälläpäin peruspalkat ovat olleet pieniä (ainakin suhteessa kokonaisansioihin) ja niiden päälle on tullut muikeita bonuksia silloin kun firmalla on mennyt hyvin. Näistä bonuksista tietysti osa on mennyt riistoporvareille, mutta merkittävä osa on valunut läpi koko organisaation kun bonuksia on maksettu kaikille eikä vain ylimmälle johdolle tai investointipankin
Kun bonusten maksaminen tehtiin verolla älyttömäksi, nostettiin investointipankkiirien peruspalkkoja. Ne suunnilleen kaksinkertaistuivat hieman yli 200 tonnista puolen miljoonan paikkeille vuodessa. Vastaavasti bonusten odotettavissa oleva määrä pieneni reippaasti ja aikaisempi 20% peruspalkkaa - 80% bonusta muuttui 80% peruspalkkaa ja 20% bonusta -malliseksi. Näin ongelma ratkesi kun bonusten määrä koko potissa väheni. Mutta ratkesiko ongelma sittenkään vai siirtyikö se toisaalle?
Pankit ovat palkitsemispolitiikassaan lähteneet siitä, että juuri tuo kovapalkkaisin investointipankkijengi ja ylin johto on se, joka halutaan talossa pitää. Heidän palkkansa siis raketoivat kun organisaatiossa muualla olevien peruspalkoille ei tapahtunut yhtään mitään. Se, miksi pankit haluavat pitää kynsin ja hampain talossa väen, joka onnistuu lama toisensa jälkeen turskaamaan koko pankin bisneksen siihen kuntoon, että tarvitaan hätäapua mistä hyvänsä suunnasta ilman minkäännäköistä kykyä varautua tulevaan, on minulle hieman hämärän peitossa. Tämä on kuitenkin työnantajan oikeus, joten emme puutu tässä kirjoituksessa siihen.
Nyt kun edessä ovat huonot ajat, pankit ovat palkkakustannuksineen ongelmissa, sillä sisäänrakennettu jousto alaspäin ei enää toimi kuten ennen. Kun hyväpalkkaisin väki kaksinkertaisti peruspalkkansa, he ovat nyt täysin suojassa laman tuomalta ansioiden laskulta, kun aikaisemmin he ottivat osuman melkein kokonaan itselleen. Kun ylimmän johdon bonukset ovat merkityksetön osa ja merkittävä osa bonuspotista menee suorittavalle portaalle, jonka palkkaa ei kaksinkertaistettu, lama aiheuttaa täysin päinvastaisen efektin kuin se on aina ennen aiheuttanut: lamavuonna herran ja narrin välinen palkkaero kasvaa kun aikaisemmin se kutistui herran ottaessa enemmän osumaa bonuksissaan. Nyt vain narri ottaa osumaa bonuksissaan kun herrat siirsivät bonuksensa kuukausipalkkoihin.
Eikä tässä kaikki. Kun kiinteät palkkakulut ovat pompsahtaneet, bonukset leikkautuvat laman takia paljon jyrkemmin kuin olisivat leikkautuneet ennen lamaa. Aikaisemmin saattoi riittää, että 2/3 bonuksista häipyy, mutta siitä huolimatta jokaiselle riittää jotakin pienen peruspalkan päälle. Nyt samanlaisen säästöefektin aikaansaamiseksi bonukset häipyvät kokonaan, mikä vaikuttaa normaalia lamaa syvemmin siihen valtaosaan, joka ei ole aiheuttanut mitään talousongelmia kenellekään.
Eikä vielä tässäkään kaikki. On päivänselvää, että kun työvoimakulut ovat ongelma, palkankorotuksia ei heru. Huolimatta siitä, että inflaatio laukkaa viiden prosentin paikkeilla. Niihin ei yksinkertaisesti ole rahaa.
Ja ei tämä vielä tähänkään jää. Uutisen mukaan pankit ovat väen vähentämisen edessä, sillä bonusten nollaaminen ja palkankorotusten poistaminen eivät silti riitä aikaansaamaan niitä säästöjä, jotka vanha bonusmalli tuotti tekemättä mitään tällaisia toimenpiteitä, sillä
Mitä tästä jää käteen opetukseksi?
Valtio sai juuri sitä, mitä se mittasi. Bonusten määrä väheni. Tietysti valtio oikeasti tavoitteli sitä, että pankkien kovapalkkaisimmalle väelle ei maksettaisi aivan niin paljon toistaitoisuudesta, mutta koska tätä ei mitattu vaan bonusten määrää, oikeaa tavoitetta ei saavutettu. Projekti tuotti kuitenkin sivutuloksen, jossa ainakin lamavuosina pienipalkkaisten pankin työntekijöiden bonukset siirtyivät ylimmän johdon kuukausipalkkoihin. Toinen sivutuote oli työttömyyden lisääntyminen aikana, jolloin jokainen työpaikka on melko arvokas.
Jos minä edustaisin täällä Labouria, minua ehkä hieman saattaisi nolottaa.
Näyttäisi siltä, että valtiovallan kannattaisi pitää näppinsä erossa tämäntyyppisistä asioista ja uskoa, että yritykset osaavat keksiä itselleen niille parhaiten sopivat palkitsemismallit. Poliitikot tekivät virhearvion kun kuvittelivat, että kovapalkkaisimmalle jengille maksetaan kovia palkkoja vain ja ainoastaan vahingossa ja kun tähän puututaan, tapahtuu jotakin toivottavia asioita. Ei tietenkään firma maksa sattumalta kenellekään miljoonia vaan kyseessä on huolellisen harkinnan tulos. Se, onko harkinnan tulos mielestämme oikea vai väärä, on sivuseikka, sillä asia ei kuulu meille. Kun tarkoitus oli maksaa tietylle jengille miljoonia, muutettiin vain maksatusperusteita, sillä tarkoitukselle ei tapahtunut tässä puliveivauksessa mitään.
Suomalaisille työmarkkinaneuvottelijoille tämä voisi myös antaa miettimisen eväitä. Selvästi näyttää siltä, että palkkajouston toteuttaminen niin, että hyvänä vuonna taivas on kattona ja huonona vuonna saa vaatimatonta peruspalkkaa, on ainakin yrityksen kannalta toimiva ratkaisu eivätkä työntekijätkään ole pahemmin kitisseet bonuspussiensa äärellä. Joihinkin yrityksiin tai toimialoille tällaisen mallin käyttöönotto sen sijaan, että aiheutetaan kilpailukykyongelma peruspalkkoja nostamalla, saattaisi hyvinkin olla toimiva ratkaisu jos sen säännöt voidaan sopia kaikkia tyydyttävällä tavalla. Lamavuonna firma saa palkkajouston ja hyvänä vuonna työntekijät paljon rahaa, joka on silloin suoraan pois kapitalistin osingoista.
blog comments powered by Disqus