Lehdessä kerrotaan, että alkoholin myynti on suomalaisissa baareissa laskenut varsin reippaasti.

Tämä ei ole kaksinenkaan yllätys.

Kun kauppa ei käy, syytä haetaan tietysti siitä, tästä ja tuosta, mutta karvas totuus on se, että alkoholi on suomalaisissa baareissa sietämättömän kallista. Seitsemän euron kaljatuoppi on nyt vain yksinkertaisesti monelle liikaa, ja varsinainen surkeus alkaa jos sattuu pitämään viinistä. Kun viinissä ei ole euromääräistä katetta per pullo vaan kate on prosenttimääräinen ja noin kolme kertaa sisäänostohinnan suuruinen, kaikki muu paitsi halvin litku maksaa naurettavan paljon.

Vaikka kyse ei olisi köyhyydestäkään, useimmat ovat sitä mieltä, että toistasataa euroa Alkossa 25 euroa maksavasta pullosta on liikaa. Minäkin olen.

Suomalaiset ravintolat ovat lisäksi hieman hukassa konseptinsa kanssa. Pubityyppisiä kaljabaareja on paljon, mutta niiden hintataso ei ole pubimainen vaan varsin riistävä. Viinibaareja on vähän ja niiden valikoima vähän mitä sattuu, joten viininmaistelijan kannattaa pysyä kotonaan ja käydä Alkossa. Drinkkibaarejakin vaivaa hintaongelma, sillä jokainen tilkka jotain lantrinkia on kilohinnaltaan lähellä ranskalaisia hajuvesiä.

Tanssipaikkatyyppisissä mestoissa taas ongelmana on kattaa kulut iltaseitsemän ja puolen yön välillä, sillä paikat ovat nykyään ennen puolta yötä melko tyhjillään. Ravintola-ala on itse ahneuksissaan lähtenyt jatkoaikojen tielle ja saa nyt kärsiä seuraukset. Ala itse on vaatinut minun täysi-ikäisyyteni ajalta sulkemisajan yhdestä kahden ja kolmen kautta neljään. Jotain pulinaa täysin vapaista aukioloista kuuluu vieläkin.

Kun itse rupesin käymään baarissa, paikan menomesta meni kiinni yhdeltä. Sinne oli jo kahdeksalta illalla hirveä jono, joten sinne mentiin joskus seitsemän jälkeen. Epäilemättä auttamattoman metsäläistä ja takapajuista, sillä Oikeissa Bilemestoissa baariin mennään kolmelta yöllä ja lähdetään sieltä joskus aamuseitsemältä tai jotain. Siitä huolimatta asiakkaat olivat tuossa paikassa 5-6 tuntia. Kun baari on auki neljään, useimmat meistä ymmärtävät, että jos järjestää kello kolmen teehetken, kuten joskus on tullut tehtyä, ja huitaisee juuri ennen valomerkkiä pari Pitkänsaaren jääteetä, olo on seuraavana päivänä sellainen, että käytännössä koko päivä menee pelastusarmeijalle.

Useimmat eivät viitsi haaskata vapaapäiviään toivottomiin kankkusiin, joten kotona otetaan pohjia kaunistautuessa viinipullo pari joskus yhdeksästä eteenpäin, menomestaan mennään puolilta öin ja mestassa itsessään ei varsinkaan loppuiltaa kohti juoda mitään vettä vahvempaa.

Kun konsepti on hukassa monella tapaa ja hinnoittelu poskellaan, on melko selvää, ettei Suomeen synny mitään pubikulttuuria, ja muuntyyppisetkin juottolat ovat ongelmissa. Huolimatta riistohinnoittelusta baareja kuitenkin kaatuu vähän väliä, eli mikään kultakaivos tuo bisnes ei siis ole. Kulurakenteessa on joku syvästi vinksallaan, mutten tiedä missä kohtaa.

Suomalaiseen ravintolabisneslogiikkaan verrattuna nurinkurisesti brittiläisen pubin elinehto on se, että se menee kiinni yhdeltätoista tai vähän sen jälkeen. Jos pubit olisivat auki aamuun saakka kuten jotkut ovatkin, kulurakenne karkaa helposti käsistä. Toisaalta asiakkaat eivät tule tällaisiin paikkoihin kovin sankoin joukoin arkisin. Minä en liene ainoa, jolle tulee muutaman kaljan jälkeen “no vielä yhdet” -ajatus, ja jos pubi olisi auki kolmeen, sinne ei tulisi todennäköisesti mentyä ollenkaan arkisin. Kun mesta menee kiinni yhdeltätoista, siinä kohtaa on hyvä aika lähteä kotiin ja seuraavana aamuna pääsee mainiosti töihin.

Hinnoittelu- ja kustannustaso-ongelman todellista syytä en tiedä. Tiedän kuitenkin, että Helsingissä Hartwallin lonkero maksaa yli seitsemän euroa tölkki jos sitä ylipäätään jostain saa. Brightonin suomalaisbaarin pitäjä tuo erityistilauksena lonkeroa itse maahan ja maksaa kaikennäköisiä rahteja ja pientoimituslisiä. Tölkki maksaa £3,30 tai £3,40, ja bisnes on kuulemma ihan kohtuuhyvää tuollakin hinnalla. Joku siis vetää välistä tai kustannustasossa on joku perustavaa laatua oleva ero. Alkoholiveron erolla tuo ero ei selity, sillä litrassa oluen vahvuista juomaa hintaero on per tölkki joitain kolikoita.

Jos Suomessa haluttaisiin kokeilla jotain uutta, jonkun pitäisi keksiä sekä kulmapubi, jossa ihmiset viitsisivät käydä parilla arkisin. Toinen hukassa oleva keksintö on drinkki- ja tanssibaari, joka olisi olemukseltaan, sisustukseltaan ja tyyliltään sellainen paikka, että myös heteromies haluaisi mennä sinne vapaaehtoisesti.