Palkkaratkaisuista alkaa näemmä keskustelu jälleen velloa.

Ja julkisen sektorin liitot vaativat vaihteeksi lisää liksaa jälkeenjääneisyyden torjumiseksi, aivan kuten viime kerrallakin. Jo viime kierroksella julkinen sektori muistaakseni sai enemmän kuin yksityinen, mutta kyse on ilmeisestä ikiliikkujasta.

Jos julkisella sektorilla ei ole rahaa, sitä on paha ammentaa kenellekään. Palkkasummat tuskin nousevat, koska kunnilla ei ole rahaa eikä valtiolla ole rahaa kuntia enempää tukea, koska valtio velkaantuu jo nyt tolkuttomasti. Tämä ei kuntatyöntekijäliittoja tietysti kiinnosta, vaan siellä vain sönkötetään, että valtiolta pitää nyt saada lisää rahaa, vaikka nykyisiinkään tukiin ei olisi varaa.

Lisäksi näemmä retoriikka on sama kuin aina ennenkin. Palkkaerotkin taas vedettiin pakasta, ja sillä samalla virhetulkinnalla, jonka tämä sakki tekee kerta toisensa jälkeen: heidän mielestään palkkaero on se, jos eri työstä maksetaan eri palkkaa eikä se, että samasta työstä maksetaan eri palkkaa.

Kyllähän vaatia tietysti saa, mutta tässä on aina riskinä se, että kuntatyönantaja yksinkertaisesti rupeaa luomaan säästöjä antamalla väen olla lakossa. Lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on voimassa olevat sopimukset, joten terveydenhoito ei juurikaan kärsi. Muut voivat mennä lakkoon halutessaan, mutta se, että virastot ovat kiinni, ei näy kovinkaan nopeasti oikein mitenkään tavallisen veronmaksajan elämässä.

Tässä tilanteessa ei nähdäkseni ole mitään voitettavaa. Kun kuntasektorin käytössä oleva raha ei kasva vaan vähenee verotulojen vähentyessä ja valtio velkaantuu nopeammin ja rakenteellisemmin kuin koskaan aikaisemmin, on vaikea nähdä, mistä lisäraha kuntasektorin palkkoihin oikein tulisi. Ei se tule mistään. Jos palkkasumma pienenee kuten se esimerkiksi Helsingin tapauksessa tekee, pienikin palkankorotus tarkoittaa suurempia henkilöstövähennyksiä.

Monet kunnat ratkaisevat ongelmaa lomauttamalla koko henkilöstönsä. Kahden viikon lomautus vastaa noin neljää prosenttia vuoden palkkakertymästä, joten palkankorotusprosenteista voi suunnilleen arvioida, minkä suuruisia lomautuksia tai henkilöstövähennyksiä on edessä.

Kun juuri nyt ei ole mitään edellytyksiä saada läpi sellaisia palkankorotuksia, jotka kasvattavat kuntatyöntekijöiden yhteensä käytettävissä olevia tuloja vaan palkankorotukset niistetään pois lomautuksilla tai rahoitetaan väen vähennyksillä, nyt olisi oikea aika puuttua ns. sisältökysymyksiin, jotka ovat olleet kuntasektorilla ongelma pitkään. Väki ei viihdy, pätkätöitä tyrkytetään sellaisellekin väelle, joka oikeasti tekee vakinaista työtä, johtaminen on mitä sattuu, joustavuus vähäistä, urakierto heikkoa jne.

Sisällöllisissä asioissa on paljon sellaista, jonka voisi korjata ilman kustannusvaikutuksia vain miettimällä, miten samoja hommia voisi tehdä fiksummin. Kuntatyönantaja ei ole perinteisesti ollut kovin innostunut näihin asioihin tarttumaan, koska jostain minulle pimentoon jääneestä syystä kuntasektorilla ylläpidetään väkisin asetelmaa, jossa työntekijää nöyryytetään tai lähes nöyryytetään, ja jengin pitää olla kiitollisia erilaisille pikkupomoille siitä, että heillä ylipäätään on työtä.

Sen sijaan, että liitot räksyttävät palkankorotuksista, joita he eivät voi saada, ne voisivat patistaa työnantajan yleisiin viihtyvyystalkoisiin tai vaikkapa pätkätyöläisten vakinaistamiseen. Mutta eipä taida löytyä liitoista lahjoja tällaisten asioiden hoitamiseen, koska suomalaisen ay-toiminnan keskeinen elementti on tapella penneistä eikä periaatteista.