Luin tämän uutisen.

Minähän en tiedä viestinnästä enkä mainonnasta mitään. Ja jos aivan rehellisiä ollaan, en edes halua tietää, sillä sen verran vieraalta koko bisnes minunkin vinkkelistäni tuntuu. Artikkelissa kerrotaan jostakin teinistä, joka on päässyt kertomaan käsityksensä viestinnästä ja nuorison rahankäytöstä. Tässä viestissä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä samanlainen suhde viestintään on kaltaisellani vanhemmallakin väellä. Ihmeellistä oli se, että viesti on kuunneltu.

Rahankäytön osalta nuorison näkemys on murhaavaa luettavaa mediamafialle. Nuoriso on siirtynyt ajat sitten palveluyhteiskunnasta elämysyhteiskuntaan ja rahankäyttö kuvastaa tätä. Rutiineista ja palveluista ei olla valmiita maksamaan mitään eikä mielellään arkisesta tavarastakaan, mutta konserttilipun kaltaisista asioista kyllä voidaan maksaa Ja jonkun verran viihteestä. Koska analyysi oli amerikkalainen, on Suomen ja muun sivistyneen maailman tapauksessa vielä lisättävä nuorison rahankäyttölistaan sinne keskeisesti kuuluva elementti, eli nallelimsa, mutta sekin tavallaan menee elämyskulutuksen piikkiin, sillä kännissä pönöttäminen on kivaa.

Tämän kuluttajasukupolven kanssa esimerkiksi kännykkäyhtiöt ovat helisemässä. Tämähän nähtiin Suomessa jo vajaat kymmenen vuotta sitten kun operaattorit ryhtyivät hintakilpailemaan toisiaan hengiltä ilmaisella puheajalla ja ilmaisilla viesteillä uusille asiakkaille. Kaikki kuvittelivat koukuttavansa nuorison parhaalla ilmaistarjouksella, mutta lopputulos ei ollut aivan toivottu, sillä jengi vain vaihtoi toiseen operaattoriin kun ilmaisaika oli käytetty loppuun, ja nuoriso lakkasi maksamasta tykkänään. Myynninedistämisvirheen seurauksena heidät opetettiin siihen, että puhelupalveluista ei kuulu maksaa mitään ja teleoperaattorilta voi käydä kuittaamassa kolmen kuukauden välein skeittilaudan, pipon ja tilahousut uuden asiakkaan bonuspalkkiona.

Medialle viesti on vielä ankarampi. Nuoriso ei ole valmis maksamaan muusta kuin megaviihteestä, ja siitäkin rajoitetusti. Muut kuin ilmaiset verkkopalvelut eivät kiinnosta ollenkaan, ja jos mainonnasta verkkopalvelussa tehdään vähäistä suurempaa, se vain alkaa ärsyttää ja väki asentaa mainostentorjuntaohjelmia selaimiinsa, aivan kuten minäkin olen tehnyt. Tietysti on lupa ajatella, että väki vanhetessaan muuttuu hieman konservatiivisemmiksi, mutta kun väki on totutettu ilmaispalveluihin, on aika vaikea yrittää 15 vuoden kuluttua heitä rahastaa siitä, minkä he ovat tottuneet saamaan ilmaiseksi.

Nettimainonta on mennyt niin mahdottomaksi, että ainoa järkevä keino on blokata se. Esimerkiksi Suomessa iltalehden sivulla oli pari kolme viikkoa sitten joku idioottimainen popup-mainos, joka hyppäsi esille aina kun sivua vaihtoi, ja sen sulkeutumisessa oli noin kymmenen sekunnin viive. Tällaisen mainoksen laittaminen esille oli joltakulta aivan katastrofaalinen virhearvio, sillä ei väki ole valmis odottelemaan kymmentä sekuntia per sivunlataus, että jonkun häiritsevän pörisijän saa suljettua pois tieltä. Tuon seurauksena aika moni asensi mainostentorjuntaohjelmiston ja nyt eivät näe valtaosaa verkkomainonnasta.

Iltalehden tapaus oli tyypillinen esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun menneen maailman väki suunnittelee menneen maailman prosesseilla menneen maailman mittareihin perustuvaa mainontaa. Todennäköisesti tuon kampanjan suunnittelijat ovat mitanneet mainoksen klikkauksien määrää. Kun pieni “sulje”-nappula on jossain ja kaikki muu on mainosta, virheklikkausten määrä nousee, mutta mittari ei erottele näitä. Kun häirikkö pörrää joka sivulla, virheen tekemisen mahdollisuus kasvaa. Mainostaja saa vahinkoklikkauksia, joiden ei voi katsoa suuresti myyntiä edistävän, sillä mielikuva asiakkaalla ei ole positiivinen vaan “painu pois siitä pörisemästä”. Liian päällekäyvällä mainonnalla taas vähennettiin yleistä mainosten katselua, koska torjuntaohjelmia asennettiin runsaasti.

Älytön mainoskampanja todennäköisesti tuotti tekijöilleen bonuksia, sillä klikkauksia tuli paljon ja sitä mitattiin. Samalla rikottiin lisää sitä ainoaa pientäkin mahdollisuutta ansaita nykyisillä verkkopalveluilla, eli oikeasti tuon kampanjan suunnittelijoille olisi pitänyt laittaa painot jalkaan ja kipata heidät Geneve-järveen.

Varmaa on se, että internetillä voi ansaita. Sekin näyttää aivan varmalta, että nykyiset mediatalot meillä ja muualla eivät ymmärrä, miten se oikein tehdään, koska heidän ajatusmaailmansa ei taivu ajatukseen kanavasta, jossa mediatalo ei ole viestinnän napa. Nuorison puheenvuoro kannattaa tästä syystä kuunnella ja miettiä, kuinka kauan muinaismedialla on aikaa keksiä, miten ne oikein voivat ansaita. Ajatus siitä, että otetaan sanomalehti ja pistetään se verkkoon ja lisätään pari sensuroitua keskustelusivustoa ja kuvitellaan, että tämä elättää sanomalehden laajuisen henkilökunnan, on hassunkurinen.

Jos mediamafialla on hukassa ajatus siitä, miten se voisi jatkossa tienata rahaa, vielä enemmän hukassa on ajatus siitä, mikä on tämän mafian asema maailmankartalla. Perinteiset, 150-vuotiaat, sanomalehtipohjaiset mediatalot ovat olleet historiallisesti kuninkaantekijöitä. Ne ovat nostaneet ja kaataneet poliitikkoja ja yrityksiä, vaikuttaneet ihmisten mielipiteisiin omistajiensa tahdon mukaisesti ja olleet monellakin tapaa voimakas vaikuttaja ilman poliittista vastuuta. Tulevaisuudessa tätä asemaa ei ole. Näimme esimakua kunnallisvaaleissa kun lehtien lyttäämät ehdokkaat nousivat ääniharaviksi oman nettikirjoittelunsa perusteella.

Uskooko joku, että nykyiset mediatalot kykenevät samanaikaisesti sekä luopumaan yhteiskunnallisen vaikuttajan asemastaan että uudistamaan täysin ajatuksensa siitä, miten uudessa maailmassa viestinnällä ansaitaan?

Minä en ainakaan usko, enkä sijoittaisi itse äyriäkään nykyiseen mediabisnekseen.