Vasemmistossa on käynnissä sinänsä terve itseruoskintaprosessi. Vasemmistoliiton Korhonen ja SDP:n Tuomioja ovat sitä mieltä, että vasemmisto on epäonnistunut kaikkein heikoimpien ihmisten aseman parantamisessa.

En ole herrojen kanssa täysin samaa mieltä vaan pidän vasemmiston nykyistä murheen alhoa enemmänkin retorisena ongelmana ja karismaattisten poliitikkojen puutteena. Minun nähdäkseni kaikkein heikoimmilla menee paremmin kuin kaikkein heikoimmilla on koskaan mennyt, absoluuttisesti. Rahalla saa enemmän kuin ennen. Keskeiset julkiset palvelut eli koulutus ja terveydenhoito eivät ole missään erityisen syvässä kriisissä, vaikka terveydenhoidossa olisikin tehostamisen varaa. Perusturva ei ole rahallisesti realistisella tasolla, mutta yritykset nostaa sitä kaatuivat nimenomaan vasemmistoa lähellä olevan AY-liikkeen vastustukseen.

Suhteellisesti köyhien asema ei ole ainakaan parantunut, mutta meillä ei vallitse mitään universaalia yksimielisyyttä siitä, että juuri suhteellinen köyhyys on se ongelma. Jos nimittäin suhteellinen köyhyys otetaan ainoaksi määritelmäksi, määritelmän veivaajat saavat olla kekseliäitä ja yhteiskunnassa pitää toteuttaa melko epäsuosittu tasajakokommunismi, ennen kuin suhteellinen köyhyys on ylipäätään mahdollista poistaa. Vaikka suhteellisesti köyhille annettaisiin lisää rahaa, joku olisi taas suhteessa köyhin.

Mielestäni vasemmisto voisi olla sangen tyytyväinen niihin saavutuksiin, joita sen mukana ollessa on tehty 1900-luvun puolivälistä alkaen. Oikeastaan keskeisin saavutus vasemmistolle on se, että Suomen politiikassa ei ole ketään, joka ei kannattaisi jonkun sortin sosiaalidemokratiaa. Minun on patamustana porvarina vaikea löytää Suomen puolueista kannatettavaa, sillä ne ovat kaikki liian vasemmalle vinksallaan. Kun edes oikeistopuolueena pidetty Kokoomus ei tosiasiallisesti ole juurikaan koskemassa peruspalveluihin, voisi vasemmisto aivan yhtä hyvin olla retoriikassa toisella laidalla ja itseruoskimisen sijaan todeta, että koko Suomi on rakennettu heidän oppiensa mukaan.

Vasemmisto on kuitenkin muinaisen retoriikkansa vanki kuten olen kirjoitellut viime vuoden aikana useammankin kerran. Kun ideologia rakentuu vihollisen olemassaoloon (työnantajat/rikkaat/porvarit), on retoriikka ennen vaaleja sitä, että luvataan antaa vihollisille oikein isän kädestä ja vaalikauden jälkeen itseruoskitaan kun ei tapahtunut juuri mitään. Rikkaiden kyykyttämisellä on Suomen vasemmistopuolueille ideologinen arvo, kun sillä aivan hyvin voisi olla pelkästään välinearvo: kerätä rikkailta rahaa tärkeinä pidettyjen asioiden rahoittamiseen.

Jos retoriikasta poistuisi ajatus vihollisen nujertamisesta ja se korvattaisiin positiivisilla tavoitteilla (parempaa sitä, tätä ja tuota), olisi saavutuksista helpompi nauttia, joskus jopa ansaitusti. Nykyinen, 60-luvun juoksuhautoihin jämähtänyt vasemmistolainen retoriikka ei ole erityisen modernia eikä enää vetoa juuri kehenkään, varsinkin kun vähän pintaa raaputtamalla on nähtävissä, että hyvinvointivaltion kovaa ydintä ei uhkaa yksikään puolue. Vaikka tavoitteet on oikeasti saavutettu, väärällä retoriikalla saadaan näyttämään siltä, että melkein kaikessa tärkeässä on epäonnistuttu, mikä ei ole totta.

SDP:n veto näyttää olevan täysin lopussa, sillä se ei kykene tekemään pesäeroa SAK:hon tai uudistamaan oikeastaan mitään. SDP:ssä eletään totaalisen valheen keskellä, sillä jokaisten hävittyjen vaalien jälkeen selitetään, että oli liian hyvä tai huono sää ja SDP:n imaginääriset kannattajat eivät nyt tällä kertaa lähteneet liikkeelle. Minä en näe mitään arvoa kuviteltujen äänien laskemiselle, vain annetut lasketaan. jos SDP:n propagandassa esiintyvät suuret kannattajajoukot eivät lähde koskaan liikkeelle, voiko tämän joukon olemassaoloon vedota? Minusta ei voi vaan syytä tappioihin on haettava jostain muualta.

Vasemmistoliitto olisi periaatteessa voinut uudistaa vasemmistoa ja on sitä jonkun verran tehnytkin, nyt kun puolue on käytännössä nuorten eikä vanhojen stalinistien komennossa. Siitä huolimatta mitään tiikerinloikkaa ei ole tapahtunut. Jos SDP:n retoriikka on 60-luvulta, Vasemmistoliitto näyttää olevan Vietnamin sodan juoksuhaudoissa 70-luvulla syyttämässä amerikkalaisia milloin mistäkin. Kovin vähän uutta on tästäkään suunnasta tarjolla.

Onko suomalainen vasemmisto todella niin surkeaa joukkoa, että liikkeen merkittävimmäksi saavutukseksi jäi oman ylioppilastalon valtaaminen sen jälkeen, kun oli ensin käyty kysymässä Kekkoselta tähän lupa? Siltä välillä tuntuu, sillä tuon ajan retoriikka on pienin muutoksin siirretty tähän päivään molemmissa vasemmistopuolueissa, vaikka toisessa niistä on tehty nuorennusleikkauskin. Eikö tämä aatesuunta tarjoa enää mitään uutta? Jos ei, silloin se joutaa mennä ja Vihreät ottaa vasemmiston paikan hieman pöyhityllä vasemmistolaisella ohjelmalla.

Jos jotain uutta olisi tarjolla, se pitäisi markkinoida huomattavasti nykyistä paremmin. Urpilainen on toivoton, Arhinmäessä ei ole esiintyjänä mitään vikaa, joten SDP:ssä ollaan henkilökysymysten äärellä.

Toinen retorinen ongelma liittyy maahanmuuttokysymykseen. Onko vasemmisto suomalaisen edunvalvoja vai onko politiikalla joku laajempi ulottuvuus, jossa suomalaisten rahoilla elätetään muutakin maailmaa? Minä en osaa neuvoa mikä kannattaa, mutta tiedän, että valitsemalla jälkimmäisen tien tulee karkottaneeksi persuihin työväestöä, sillä heidän etunsa on tämän tavoitteen kanssa ristiriitainen.

Kolmas retorinen ongelma on uuden sanoman puute. Karrikoiden ja yksinkertaistaen vasemmiston sanoma on “herroille isän kädestä ja muille runsaasti julkisia palveluja”. Tätä grammaria veivataan vuosikymmenestä toiseen, joten ei tarvitse ihmisiä syyttää, jos he pitävät sanomaa sisällöttömänä. Ei vasemmisto tai mikään muukaan puolue menesty nykymaailmassa vaaleissa sillä tavoin, että se ottaa ohjelmansa keskeiseksi kysymykseksi jonkun sosiaalitukiaisen pienen korotuksen. Vaikka ihmiset kannattaisivat tuon tukiaisen korottamista, he eivät välttämättä silti äänestäisi puoluetta, jolta tuntuu puuttuvan visio, missio ja strategia.

Perussuomalaiset ovat vahvassa vedossa agendalla, joka on pääosin typerä. Sen ydinajatus on siinä, että kunhan Suomi eroaa EU:sta, kaikki ongelmat poistuvat. Vasemmistopuolueet ovat vastanneet persujen uhkaan lähinnä perussuomalaisia vähättelevillä lausunnoilla. Runsaasti paukkuja käytetään sen todistamiseen, että perussuomalaisten kannattaja on tyhmä. Tilastotietojakin tarjotaan, ja kun yliopiston kuppilassa vihreiden ja vasemmistoliiton kannatus on kovaa ja persujen vähäistä, tästä voidaan päätellä, että näitä puolueita kannattavat fiksut ja persuja tyhmät.

Joskus kun tästä ideologian bunkkerista uskalletaan katsoa kaukaisuuteen, huomataan, että puolueet eivät menesty Suomessa eikä maailmalla vain omahyväisyydellä. Perussuomalaiset on vasemmistossa kukoistavan omahyväisyyden ja ylimielisyyden täydellinen vastakohtapuolue, mutta sillä on sanoma ja agenda. Kun hyvin esitetyllä sanomalla saa runsaasti kannatusta vaikka sanoma on typerä ja ristiriitainen, vasemmiston pitäisi miettiä, mikä sen tavassa esittää oma sanomansa on vikana.

Jotta kenenkään ei tarvitse tuossa leirissä vaivata päätään, minä kerron, mikä tuo vika on.

Vasemmisto on ajat sitten lakannut tekemästä politiikkaa, joka miellyttää ihmisiä. Jos ihmiset eivät rakasta politiikan linjauksia, se on osoitus siitä, että ihmisissä on jotain vikaa. Sanoma on määritelmän mukaisesti täydellinen, joten vian on oltava ihmisissä. Yksilökeskeisemmäksi muuttuneessa maailmassa ei pötkitä pitkälle sillä, että pidetään äänestäjiä tomppeleina, jolta tieltä ainoa pelastus on opetella puolueen syöttämä liturgia ulkoa ja ryhtyä toistamaan sitä.

SDP:n politiikka tulee muinaisesta arvomaailmasta. Vasemmistoliitto vetoaa populismillaan pienehköön punkkariklikkiin muttei kansan syviin riveihin. Löytyykö kummastakaan kerhosta halua kuunnella, mitä suomalainen keskiluokkainen valtaväestö sanoo? Vai piperretäänkö köyhien ja vähemmistöjen kimpussa eikä tarjota keskiluokalle mitään muuta kuin lisää veroja ja ruikutetaan ihmisten olevan tyhmiä, kun tämä nerokas sanoma ei saavuta kannatusta?

Vasemmiston voi siirtää tälle vuosituhannelle, mutta se vaatii muutoksia niin henkilöissä, arvoissa kuin retoriikassakin. Tämä toteutuu joka tapauksessa. Joko sen toteuttavat perinteiset vasemmistopuolueet tai sitten Vihreät syrjäyttää perinteisen vasemmiston ja kaappaa maltillisen vasemmiston paikan marginalisoiden SDP:n ja Vasemmistoliiton apupuolueekseen jos sellaisia tarvitaan.