Iranin vaaleista on puhuttu viime viikko, joten lienee syytä sanoa asiasta sananen lukijan sivistämiseksi.

Juuri nyt näyttää nimittäin siltä, että oikein missään päin palloa ei ymmärretä tuota maata laisinkaan, ja tämä on muulle maailmalle ja tietysti iranilaisille huono asia. Valtaosa länkkäreistä todennäköisesti kuvittelee iranilaisten olevan arabeja, mitä he eivät ole ja eivät todellakaan edes halua olla.

Iranin kulttuuri on vanha, ja vaikka alueella on käyty monen monta sotaa, maa ei ole tullut täysin jyrätyksi aikoihin, eikä se esimerkiksi ollut koskaan siirtomaa eikä kunnolla edes protektoraatti. Siellä on katkeamaton perinne omaa kulttuuria, jota ei ole korvattu väliin brittihallinnolla toisin kuin aika monta muuta paikkaa sielläkin päin palloa. Britit käväisivät siellä 1900-luvun taitteesta 1. maailmansodan jälkinäytökseen saakka, mutteivät saaneet aikaiseksi mitään eivätkä kunnolla edes yrittäneet. Kun maan oma historia on vanhempi kuin Euroopan historia ja kun varsinkin maan kulttuuri on vanhempi kuin parisataa vuotta sitten perustettujen nousukasvaltioiden kulttuuri, on helppoa nähdä yksi konfliktien syy.

Länsimaissa tunnutaan olettavan, että kaikki maailman ihmiset haluavat olla länsimaisia. Mitä vahvemmin he eivät halua länsimaisia olla, sitä enemmän länsi ja erityisesti USA on helisemässä tällaisten paikkojen kanssa, sillä ymmärrys ei riitä tulemaan hyvin toimeen sellaisten paikkojen kanssa, joissa vastapuolelle ei voikaan sanella asioita, ja vastapuoli saattaa sanoa valtaosasta ehdotettua "ei meitä kiinnosta, vaikuttaa amerikkalaiselta pelleilyltä".

Iranin lähihistoriaa selittää shaahi, joka oli USA:n tukema hirmuhallitsija. Ja vähän samoin kuin Castro kommunismeineen kuubassa, islamilainen vallankumous Iranissa ei sinänsä olisi itsessään kiinnostanut niin montaa, mutta melkein kaikki halusivat tyrannin pois silmistä ja USA:n vaikutuksen vähäisemmäksi. Vaikka monet varsinkin koulutetummat haluavat vapaampia oloja, juuri kukaan ei halua maasta jonkunnäköistä länsimaiden takapihaa Etelä-Amerikan banaanivaltioiden malliin, sillä ihmisten mielestä omassa kulttuurissa ei ole mitään hävettävää eikä sitä ole syytä korvata amerikkalaisella.

Länsimaiset tiedotusvälineet eivät jaksa olla toistamatta loputtomiin aina kun jossain maassa, tällä kertaa puheena olevassa Iranissa, vaikeutetaan toimittajien työtä ja joku klikki vaatii sananvapautta. Tästä saa helposti sellaisen kuvan, että koko maa on noussut kapinaan lehdistövapauden puolesta, mikä on yksinkertaisesti väärä analyysi. Mutta koska toisenlaisia ei länsimaiden lehdistössä pahemmin esitetä, moni uskoo tämän koko totuudeksi.

Itse vaalitulos on monella tapaa poliitikolle kiusallinen. Länsimaat ja länsimaiden media pyörittelevät väärinkäytössyytöksiä ja paisuttelevat niitä ja vaativat sitä, tätä ja tuota. Varmasti vaaleissa on tapahtunut väärinkäytöksiäkin, kuten tapahtuu useimpien maiden vaaleissa, mutta näissä, kuten myös Iranin tapauksessa, on jokseenkin selvää, etteivät ne vaikuta lopputulokseen mitenkään. En jaksa uskoa, että valituksi tullut olisi voittanut kilpailijansa 11 miljoonalla väärennetyllä äänellä. Tämän ymmärtänevät länsimaiset kommentaattoritkin, sillä kukaan ei ole esittänyt minkäännäköistä analyysiä vilpin määrästä, laadusta ja vaikutuksista, vaan lähinnä todetaan ongelmia jonkun verran olleen.

Totuus on se, että enemmistö iranilaisista halusi entisen, lännen vinkkelistä hankalan, presidentin jatkavan.

Tämä tosiasia ei muutu miksikään pyörittelemällä väärinkäytössyytöksiä tai ruokkimalla levottomuuksia. Kansa on puhunut, ja jos emme ole valmiita kuuntelemaan kansan puhetta muualla kuin omassa kotipesässämme, lienee aika turhaa yrittää saarnata muille demokratiasta yhtään mitään. On länsimaista hybristä kuvitella, että vaalit eivät ole olleet rehelliset, jos länttä enemmän miellyttävä kandidaatti ei satu voittamaan.

Pulinat pois.

Vaalitulos on ainakin minun mielestäni selvä, ja mellastaminen ei auta mitään. Seuraavat kisat ovat neljän vuoden kuluttua, ja siellä sitten tavataan jos vain joukkueeseen valitaan. Minulla on sellainen tuntuma, että joillain ulkovalloilla on näppinsä pelissä Iranin tämänhetkisissä protesteissa, sillä meillä on maita, jotka näkevät mieluummin heikon ja sisäisesti hajanaisen Iranin kuin vahvan.

Tämäkin analyysi on koko lailla hölmö, ja perustuu enemmän tietämättömyyteen ja asenteellisuuteen kuin tosiasioihin. Iran voisi olla länsimaille erinomainen liittolainen tuolla kulmalla, mutta maa ei ole valmis nykyiseen käsitykseen "liittolaisuudesta", jossa liittolaisen kuuluu olla nöyrä ja säyseä ja tehdä kuten ulkoa käsketään. Tällainen kumppanuus ei Irania kiinnosta, mutta luottamuksen, kaupan, opiskelijavaihdon jne. ilmapiiri olisi helposti saavutettavissa.

Iran on sijainniltaan sellaisessa paikassa, että lännen etu ei ole tuon valtion heikkous vaan vahvuus, myös sotilaallisesti. Toisella puolella ovat jokseenkin toivottomat ja itsevaltaiset arabimaat, ja toisella puolella täysin toivottomat, häiriköivät ja rettelöivät Afganistan ja Pakistan. Pohjoisessa on *staneja, joissa niissäkään ei mene kauhean vahvasti. Iran näiden alueiden keskellä on, niin hullulta kuin se kuulostaakin, aluetta ja lännen öljyhuoltoa vakauttava elementti. Alueella on yksinkertaistettuna se tilanne, että siellä kaikki haluaisivat käydä kaikkien kimppuun ennemmin tai myöhemmin, mutta ne eivät voi nyt niin tehdä, koska niiden pitäisi jotenkin päästä Iranista yli tai alitse. Iranin suhteet kaikissa suunnissa oleviin naapureihinsa taas ovat parhaimmillaankin muodollisen kohteliaat, joten ei ole nähtävissä sitä skenaarioa, että Iran liittoutuisi vaikkapa Afganistanin kanssa, jotta sieltä voitaisiin hyökätä arabimaihin.

Iran on tuon kulman tämänhetkinen sotilasmahti. Sen sijaan, että se ärsyttää länttä, jota tuo mahti ei mitenkään uhkaa, se pitäisi nähdä enemmänkin jöön pitäjänä tuolla alueella. Kukaan ei ole siellä tällä hetkellä niin hullu, että hyökkäisi Iranin kimppuun, ja toisaalta Iran pitää riitelevät osapuolet erillään. Toisaalta kaikki joutuvat kyräilemään, mitä Iranissa tapahtuu, joten se pitää jengin siellä varpaillaan ja poissa länsimaiden kimpusta.

Iraniin pitäisi suhtautua kumppanina samalla tavalla kuin Kiinaan tai Intiaan ja sen sijaan, että sanellaan yksipuolisesti ehtoja, annetaan menon olla siellä sellaista kuin on, mutta yritetään tehdä yhteistyötä, sillä yhteisiä tavoitteita, kuten vaikkapa tuon kulmakunnan sotilaallinen vakaus, on aivan kaikilla.

Länsimaissa on vikaa, mutta on vikaa tämän päivän Iranissakin. Juuri tänään siellä paikallinen suur-ajatolla räyhäsi tiedotusvälineille, että Britannian hallitus on suurin saatana maailmassa. Tämä näkemys on jokseenkin täydellisesti mieltä vailla, sillä Hänen Majesteettinsa hallitus ei ole nytkään kommentoinut Iranin vaaleja mitenkään erityisen kärkevästi, kommentit ovat olleet muotoa "jos vaaleissa on ollut väärinkäytöksiä, ne tulisi selvittää, mutta asia on Iranin ja iranilaisten oma". Kyllähän britit tuollakin yrittivät protektoraattia perustaa sata vuotta sitten, mutta siinä mitenkään onnistumatta, joten historiallisten vääryyksien ammentaminen tästä ajasta tuntuu jotenkin oudolta.

Jos Iranissa halutaan vastustaa USA:ta, siinähän vastustavat. Kulttuurillisesti iranilaisilla on sen sijaan ollut ennenkin siteitä Eurooppaan, ja tuntuu hassunkuriselta, että nyt vieraannutetaan myös eurooppalaisia valtioita, jotka eivät ole ylipäätään yrittäneet maan asioihin puuttua. Iran ei ole niin itseriittoinen valtio, että se pärjäisi maailmassa ilman ystäviä. Ainoastaan Kiinan kanssa kaveeraaminen tulee maalle poliittisesti ja taloudellisesti kalliiksi, ja Euroopassa olisi tarjolla valtioita, jotka eivät halua puuttua maan sisäpolitiikkaan millään tavoin.