Kauppojen simputus
22/07/08 11:25
Kauppojen aukioloaikakeskustelu velloo jälleen. Asia olisi saatu Lipposen kaudella kuntoon, elleivät Kokoomuksen kansanedustajat kymmenen vuotta sitten olisi olleet mieluummin kännäämässä ilmaista glögiä jossain eduskunnan pönötystilaisuudessa kuin äänestämässä. Ottaen huomioon, kuinka moneen kertaan asiaa on sen jälkeen vatvottu ja kuinka paljon sitä todennäköisesti vatvotaan vastedeskin, nuo ilmaiset glögit lienevät maksaneet tähän mennessä jo miljoonia per juoja.
Nyt asiaa valmistelemaan on pantu vihervetoinen työryhmä. Vihreiden riveissä on ainakin tähän saakka vallinnut käsitys, että sunnuntaiaukiolo riistää naisia ja sitä pitää vastustaa, joten tuskin tuosta ajatusmyllystä mitään kovin vapauttavaa mietintöä valmistuu. Katainen oli tänään oikeassa sanoessaan, että ala on muuttunut. Ammattiliitoille voi jättää sen asian valvomisen ja neuvottelemisen, että jokaisella on kaksi peräkkäistä vapaapäivää, mutta ei niiden ole mikään pakko lauantai ja sunnuntai olla. Ja kun sunnuntaityöstä maksetaan paremmin, vuorot täyttyvät vapaaehtoisilla eikä töihin pakotetuilla.
Alkoholin myynti on toinen kestopuheenaihe. Ei muu maailma ole ajautunut juoppouteen vaikka viinaa saa koska hyvänsä mistä hyvänsä, mutta Suomi on epäilemättä poikkeus kylmän ilmaston ja pitkien etäisyyksien takia, kuten kaikissa muissakin asioissa. Erityisesti kepun vastaanharaamista tässä asiassa ihmettelen, sillä kyläkauppoja maaseudulla ei tapa marketti vaan marketin vieressä oleva alko. Kun viinaostosten takia pitää ajaa marketin viereen kuitenkin, miksi siitä ei samalla ostettaisi ruokaa kun valikoimakin on parempi ja hinnat halvemmat? Jos marketin viereen ei tarvitsisi mennä ollenkaan, tilanne muuttuisi ainakin joidenkin osalta.
Katainen väläytti myös, että viinan ja käsikauppalääkkeiden myyntikielto marketeissa pitää ulkomaiset kilpailijat poissa Suomesta. Tämä tietysti käy hyvin suomalaiselle keskusliikemafialle, joka pääsee myymään meille kanaa hunajamarinadissa ja muita suomalaisen elintarviketuotantoketjun inhottavuuksia kolminkertaiseen hintaan. En ollut itse asiaa ajatellut näin, mutta kun rupesin miettimään niin saattaisi siinä jotain perää olla. Täällä lääkehyllyt ovat metrimitallisesti pidempiä kuin lihahyllyt ja jotkut ovat jalostaneet bisnestä pidemmällekin hommaamalla paikalle toisinaan lääkärin kirjoittelemaan reseptejä niitä juttuja varten, joita ei suoraan saa.
Onkohan tässä sittenkään tarkoitus suojella suomalaisia juoppouden kiroilta ja välttää buranan liikakäytöstä seuraavat lukuisat kuolemantapaukset? Vai olisiko perimmäinen tarkoitus suojella suomalaista, poliitikkoihin perinteisesti hyvät suhteet pitävää keskusliikemafiaa rönsyineen turhanaikaiselta kilpailulta?

blog comments powered by Disqus