Joka paikka tuntuu olevan täynnä ns. Lex Nokiaa, eli lakia, joka antaisi yritykselle oikeuden katsella sähköpostiliikenteestä, kuka lähettää mailia kenellekin.

Minua on tässä koko spektaakkelissa hämmästyttänyt kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, mitä tällä lailla oikein yritetään saavuttaa. Kun käytäntö on julkinen, miksi yksikään rosvo lähettäisi suuria salaisuuksia firman sähköpostin kautta sen sijaan, että polttaisi ne cd:lle ja kiikuttaisi kotiin ja lähettäisi sieltä? Lisäksi suuren yrityksen sähköpostilokit ovat jättiläismäisiä, joten niistä on vaikeaa löytää mitään muuta kuin todistusaineistoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten. Mitään aikaista puuttumista tms. vahinkoja minimoivaa ei tätä kautta voida saavuttaa.

Toinen on se, miksi lakia vastustetaan. Oleellisestihan tämä käytäntö ei eroa mitenkään julkisen sektorin ja joidenkin yksityistenkin yritysten postikeskuksista, joissa kirjataan jokaisen kirjeen lähettäjä ja vastaanottaja listaan, jotta voidaan esimerkiksi lakifirman tapauksessa tarvittaessa olla varmoja siitä, että paperit on todella lähetetty asiakkaalle tai oikeuteen, ja julkisella sektorilla se, että viranomaispäätökset ovat lähteneet sinne minne pitääkin. Tämä käytäntö on ollut vallalla varmaan niin kauan kuin on ollut postipalveluja, ja ainakaan viimeiseen sataan vuoteen kukaan ei ole älähtänyt asiasta. Mutta nyt kun asia haluttaisiin toteuttaa internetissä, jotkut huutavat kuin hinaajat.

Minusta nyt ovat etupäässä vastustusmielessä liikkeellä ns. usual suspects. Samat naamat ja järjestöt, jotka vastustavat kaikkia asioita, jotka liittyvät internetiin. Minusta on alkanut näyttää hieman siltä, että jotkut ovat juuttuneet 90-luvun alun internet-ideologiaansa. On yksinkertaisesti omaksuttu ajatus, että koska joku asia on internetissä, siihen ei saa puuttua työnantaja, lainsäätäjä, poliisi, paavi tai kukaan muukaan, koska määritelmän mukaisesti internetissä tapahtuvia asioita ei saa valvoa ja säännellä mitenkään.

En minä tiedä onko tuo laki tarpeellinen. Tuntuisi ettei ole. Mutta sen vastustamisen perusteet tuntuvat olevan kovin puolivillaisia ja vaikuttaa lähinnä siltä, että ne on keksimällä keksitty, koska ei kuitenkaan haluta sanoa ääneen, että kaiken internetissä pitää olla sääntelemätöntä ja vapaata kun kerran 20 vuotta sittenkin oli.

Noista ajoista internet on muuttunut pienten yliopistohikinörttipiirien jutusta kaiken kansan asiaksi, ja on selvää, että tämä muutos aikaansaa ennemmin tai myöhemmin tarpeita huomioida asia lainsäädännössäkin. Kyse ei enää ole asiasta, joka voi perustua johonkin risupartojen aikanaan kirjoittamiin etiketteihin ja itsesääntelyyn.