Tukiaisia, jipii.
16/05/12 10:31
Ranskanpullien uusi suurranskanpulla François Hollande ja teutonien jo kalustoon kuuluva arkkiteutoni Angela Merkel ovat antaneet yhdessä lausuntoja. Kaksikon viesti kreikkalaisille oli se, että nyt pitäisi jatkaa säästämistä, mutta sen jälkeen voidaan harkita “kreikan talouskasvua tukevia toimia”.
Tämä lauselma kiteyttää aivan täydellisesti sen, mikä niin kovin monessa asiassa on poskellaan.
Mietitäänpä, mistä Kreikan ongelmat alun alkaen ovat peräisin. Alun alkaen toki siitä, että siellä asuu kreikkalaisia, mutta nyt puhjennut kupla on kyllä aivan eri kokoluokkaa kuin mitä jorbakset olisivat itse kyenneet itselleen rakentamaan.
Merkelin ja Hollanden viesti sisältää käytännössä jotain tukiaisia ja tukitoimenpiteitä. Millä muulla he voisivat ulkoa käsin “tukea Kreikan talouskasvua”? Kannettu vesi ei ole ennenkään pysynyt kaivossa, mutta jostain syystä Euroopan poliitikot haluavat kokeilla keinoa uudelleen ja uudelleen.
Kreikan nykyinen toivoton tilanne johtuu siitä, että maan talous vääristettiin vieläkin vääremmäksi nimenomaan tukiaisilla ja halvalla rahalla. EU:n tukiaisautomaatti on lapioinut Kreikkaan tuhottomasti rahaa vuodesta 1981 lähtien ja sen jälkeen kun Kreikka otettiin euroon ja lainaraha halpeni,
siellä alettiin pyörittää tukiaisbisneksen lisäksi velkarahabisnestä. Kaiken tämän ongelma oli se, että sekä tukiaiset että puoli-ilmainen lainaraha olivat paljon parempi tapa pitää talouden kulisseja pystyssä kuin tuottavan työn teko paikassa, jossa työ ei kulttuurillisista syistä tuota niin kovin hyvin hintaansa nähden.
Oikea ja kestävä tapa olisi ollut aloittaa kulttuurin muuttaminen. Siinä olisi voinut mennä sata vuotta tai enemmänkin, mutta tulokset olisivat olleet kestäviä ja kun kreikkalaista omillaan pärjäävää bisnestä olisi alkanut syntyä, olisi syntynyt positiivinen kierre ruokkimaan itseään. Nyt taas syntyi tukiaistalouden kuolemanspiraali, sillä tukiaisista ja halvasta lainarahasta tuli talouden käyttövoima. Taloudellisesti oli paljon järkevämpää perustaa bisnestä, joka vain kuppaa näitä rahavirtoja. Kun halpa lainaraha katosi, talous ajautui syöksykierteeseen, sillä tuon rahan paikasta toiseen siirtely oli Kreikan talouden kova ydin. Toinen kova ydin, EU-tukiaisrahan paikasta toiseen siirtely, on vielä jäljellä.
Jotain perusteellisen viallista on siinä, että kahden suuren EU-maan johtajat ovat paikkaamassa tukiaisten syventämää kriisiä uusilla tukiaisilla. Aivan samoin kuin Kreikan velkaongelmaa on yritetty auttaa lainaamalla sinne lisää rahaa.
Ajatuskin siitä, että Kreikka tarvitsisi tuotteliaan yksityisen sektorin, tuntuu olevan vieras näille EU-satraapeille. Jos on ongelma, tarvitaan tukiaisia ja tukitoimia. Näin on rakennettu koko sosdem-Euroopan talous ja saatu aikaan kriisi, jollaista ei ole koskaan nähty. Kaikki ongelmat maiden sisällä ja EU:ssa on yritetty vuosikymmenet ratkaista keskusjohtoisilla tukitoimilla, ja näistä tukitoimista on tullut niin iso osa talouksia, ettei niistä enää voida hankkiutua eroon helposti.
Kun tukiaiset eivät tule taikaseinästä, nääntyvät useimmat valtiot vuosikymmenten aikana rakennettujen velkavuorten alle nyt kun velkavuori on saanut konkreettisen sisällön luotonannon kiristyttyä. Talouksissa on vältetty rakennemuutoksia, sillä tukitoimilla on pidetty pystyssä elinkelvottomia bisneksiä elinkelvottomissa paikoissa. Tukiaisbisneksen ydinmaa on ollut iät ja ajat Ranska, joka ei ole saanut aikaiseksi kukoistavaa taloutta.
Kahden keskeisen poliitikon lauselma kertoo meille siitä, että virheistä ei ole edes opittu. Ensimmäinen aste parannuksen tiellä on aina tunnustaa ongelman olemassaolo, mutta nyt ei ole tehty edes sitä. Ei Kreikka tarvitse lisää tukiaisia tai tukitoimia. Se tarvitsee toimivan yksityisen sektorin ympärillä pyörivän talouden aivan kuten kaikki muutkin maat. Tämä ei ole vientituote.
Näiden pönöjen lausunto sen sijaan kuvaa meille hyvin, miksi politiikka nykyisellään on kyvytön ratkaisemaan tätä kriisiä.

blog comments powered by Disqus