E-kirjat

Näyttäisi siltä, että tämän skaban voittajaksi on nousemassa Kindle.

Itse lukulaitetta en ole nähnyt, mutta käyttäjät ovat tyytyväisiä, joten jos uskomme heitä ja miksipä emme uskoisi, lukeminen sillä on varsin mukavaa. Ipadia on tarjottu kilpailijaksi tähän segmenttiin, mutta Apple näyttää sössineen tämän bisneksen osaltaan ainakin toistaiseksi, ja Kindlen etumatka kasvaa.

Ipadissa voi tietysti lukea myös Amazonin kindle-kaupan kirjoja omalla softallaan. Ipadia ei kuitenkaan ole varsinaisesti tehty tähän käyttöön, ja ulkona auringonvalossa Ipadin kanssa saa todella taiteilla, että siitä näkyy ylipäätään mitään. Luin kesällä puistossa sillä kirjoja ja sen kanssa oli todella tarkkaa, ettei siitä heijastu taivas, naama tai joku lähistön puista. Kindle kuulemma toimii auringonvalossa hyvin.

Isoin Kindlen etu on kuitenkin se, että kaupassa on tavaraa ja kirjat ovat halpoja. Pidän käyttöliittymällisesti hieman enemmän Applen Ebook-readerista, mutta ongelmana on se, ettei kaupasta saa juuri mitään. Tai jos saa, hinta ei ole tältä planeetalta. (Taru sormusten herrasta:
Apple 3*9 puntaa = 27 puntaa, Amazon 14 dollaria). Juuri eilen etsin tämän syksyn puhutuinta kirjaa tällä saarella, eli Tony Blairin muistelmia. Applen kauppa ei ole kuullutkaan jostain ei-amerikkalaisesta Tony Blairista, Amazonissa myynnissä kymmenellä dollarilla Kindleen.

Minä en oikein tiedä, mitä Apple sössii tällä hetkellä tuon kirjakauppansa kanssa. Se tuntuu olevan melkein yksinomaan USA-keskeinen, eli jos joku asia ei ole kiinnostava USA:ssa, sitä ei ole olemassa. Sieltä tuntuu lisäksi puuttuvan valtaosa kustantajista ja vain muutama toimittaa sinne kirjojaan, mikä haiskahtaa jonkunlaiselta sopimustekniseltä ongelmalta. Kun Applella softakehitys on varsin tarkasti säänneltyä ja softia poistuu softakaupasta tai on edes pääsemättä sinne jos niissä on jotain pientäkin periaatteellista vikaa, miksi ihmeessä Apple kelpuuttaa sinne kirjoja standalone-sovelluksiksi?

Kun katsoo päivittäin uudet julkaistut softat Ipadille, yli puolet niistä on kirjoja kaikilla maailman kielillä. On siis joku simppeli selainkäyttöliittymä, joka osaa näyttää yhden dokumentin. Minä en osta ensimmäistäkään kirjaa näin, vaan haluan kaikki ostamani kirjat Ebook-readerin tai Kindlen kirjahyllyyn, jotta myös löydän ne jostakin. Miksi Apple sallii kirjojen tarjoamisen standalone-sovelluksina sovelluskaupassa sen sijaan, että patistettaisiin laittamaan ne kirjakauppaan, jolloin ne löytyisivät kirjakauppaan tehdyillä hauilla ja näkyisivät kirjoina asiakkaalle eivätkä sovelluksina? Kun Apple patistaa kehittäjiä tekemään kaikkea muutakin, miksi tämä sitten kuitenkin sallitaan ja haitataan kirjakauppabisnestä?

Samalla itse asiassa haitataan jo sovellusbisnestäkin, sillä kun “sovelluksista” valtaosa uusista on kirjoja, aidot sovellukset hukkuvat paskaan eikä niitä enää välttämättä huomaa ziljoonien espanjankielisten kirjasovellusten seasta, ja ostamatta jää myös softaa, kun asiakkaat eivät enää viitsi selata sovelluskauppaa, joka täyttyy epäkiinnostavista kiinankielisistä kirjoista.

Amazonilla näyttää toimivan prosessi varsin hyvin. Kun kirja julkaistaan, se on samana päivänä kindle-kaupassa. Vanhoja kirjoja löytyy vaikka kuinka paljon. Kun olen etsinyt haluamiani dekkariklassikoita, jotka jossain vaiheessa ostan, en ole löytänyt Applen kaupasta vielä yhtään. Amazonista ei ole sen sijaan jäänyt vielä yksikään löytymättä.

Kun ainut ero lukuohjelmissa on käyttöliittymällinen (ebookissa voi räplätä sivunreunaa ja olla terapeuttisesti kääntelevinään sitä ja kindlessä ei voi), ja tekstin laadussa jne. ei ole mitään havaittavaa eroa kuten ei myöskään kirjanmerkkien synkkaamisessa eri laitteiden välillä, kilpailu ratkaistaan kaupan tarjonnalla ja hinnoittelulla. Tällä hetkellä Amazonille ei oikein näytä olevan edes haastajaa. Onko Amazon onnistunut neuvottelemaan kustantajilta itselleen yksinoikeuksia? Tuskinpa, Näyttäisi enemmänkin siltä, että kyky tai halu prosessoida maailman kirjallisuutta bittimuotoon ei ole kilpailijoilla kunnossa. Mitään periaatteellista estettä en tälle osaa keksiä, sillä Amazon on homman kuitenkin saanut tehdä.

Nyt pitäisi enää ehtiä lukemaan ne Blairin muistelmat.
blog comments powered by Disqus