Britannian uutisia väritti eilen sangen erikoislaatuinen veneenkeikuttamisyritys.

Labourin peräpenkkiläiset ryhtyivät masinoimaan labour-parlamentaarikkoja vaatimaan salaista äänestystä Gordon Browin soveltuvuudesta puolueen johtoon ja pääministeriksi. Hanke näyttäisi nyt kuivuvan kokoon, koska ministerit, osa ilmeisen vastahankaisesti, kuitenkin ovat seisomassa Brownin takana.

Itse hanke kertoo kuitenkin Labourin syvästä hajaannuksesta, ja siinä on yhtymäkohtia suomalaiseenkin politiikkaan.

Kaksipuoluejärjestelmässä on aivan luonnollista ja järkevää, että puolueessa on eri virtauksia ja eri näkemyksiä henkilökysymyksistä. Näitä on ollut aina ja niitä tulee aina olemaan. Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet kuitenkin Labourille todella kuluttavia.

Tony Blair aloitti "new Labour" -hankkeensa, joka teki käytännössä Labourista yhden Euroopan oikeistolaisimmista puolueista ja Labourin talouspolitiikka oli reippaasti Toryjen oikealla puolella. Tämä ei rivijäsentä taantuvilla teollisuuspaikkakunnilla miellytä, ja siellä virta onkin käynyt uusiin pikkupuolueisiin UKIP:hen ja BNP:hen, joista jälkimmäinen Britisn National Party on avoimen ulkomaalaisvihamielinen kerho, jota muut yrittävät vaieta kuoliaaksi. Kannatus kuitenkin kasvaa koko ajan ja nyt tuli europarlamenttipaikkojakin. Todennäköisesti seuraavien parlamenttivaalien jälkeen puolue on Westminsterissä ja sen vaientaminen muuttuu hankalammaksi.

Blairin sotaretket Irakiassa ja Afganistanissa eivät ole suosittuja nekään. Sisäinen oppositio keräsi niin paljon vauhtia, että Blair käytännössä savustettiin ulos 2007 ja tilalle nousi Gordon Brown.

Brown on ollut yksi Britannian epäsuosituimpia pääministerejä ikinä. Blairin hallituksen kirstunvartijana hän oli epäsuosittu jo valmiiksi, ja päälle hyökännyt lama, kyvyttömyys saada aikaiseksi mitään ja haluttomuus irtautua sodista ovat romauttaneet Labourin kannatusluvut ja se on nykyään kolmanneksi suurin puolue kun Lipilaarit ovat menneet reippaasti ohitse.

Vaalit on pakko järjestää tänä keväänä. Tekee puolue mitä vain, sitä odottaa rökäletappio. Brownin johdolla vaaleihin meneminen on murskatappion tie, mutta toisaalta pääministerin vaihtaminen nyt eikä vuosi sitten kertoo paniikista puolueessa ja antaa vauhtia kilpailijoille, ja samalla herättää oikeutetun kysymyksen siitä, miksi Blairin tilalle ei nostettu ketä hyvänsä muuta. Toisaalta tällainen kääpiöiden kapina juuri nyt kertoo, että puolueen sisälläkään ei olla enää valmiita äänestämään omaa puoluetta jos se tarkoittaisi Brownin jatkamista pääministerinä.

Vallankahva on Britanniassa aina sangen kuluttavaa, ja kolmien vaalien voittaminen peräjälkeen hyvin, hyvin harvinaista. Erityisesti valta kuluttaa Labouria, sillä kannattajissa on sosialidemokraatteja, mutta puolueen talouspolitiikka on perinteisesti sangen oikeistolaista kuten talouspolitiikka Britanniassa aina on ollut.

Tässä on yhtenevyyksiä Maalaisliittoon Suomessa.

Jäätteenmäki savustettiin ulos ja tilalle nousi sangen epäsuosittu Vanhanen. Yhdet vaalit on toki käyty välissä toisin kuin Britanniassa, mutta silti Vanhanen on eräänlainen vahinkopääministeri aivan kuten on Gordon Brown. Vanhasen eroilmoitus yllätti ajankohdallaan muttei sisällöllään, sillä häntä on oltu kampeamassa syrjään jo pidempään.

Vaalit lähestyvät ja kannatus hupenee, joten puolue tarvitsee uudet kasvot ja uuden linjankin. Vuoto on ydinkannatusalueilla kova sekä nukkuviin että persuihin.

Vallankahva näivettää Suomessa erityisesti kepua.. Vaikka Kepu on kuinka vallassa, maaseutu ei muutu kukoistavaksi paratiisiksi. Ei kepu sitä voi sellaiseksi muuttaa eikä kukaan muukaan, sillä sieltä puuttuu kriittinen massa muulle paitsi tukiaisbisnekselle. Ei ole sattumaa, että valta ja raha maailmanlaajuisesti keskittyvät suuriin kaupunkeihin. Kun kannattajat jäävät nuolemaan näppejään, se tekee hallaa Kepun kannatukselle. Maalaisten kannalta on aivan samantekevää, onko Kepu oppositiossa vai hallituksessa, mutta oppositiossa ollessaan Kepu voi itse teeskennellä olevansa täysin osaton maaseudun näivettymiseen. Hallituksessa se ei voi väistää vastuutaan mitenkään.

Suomessa puoluejohtaja vaihtuu Kepussa varmasti ennen vaaleja. Britanniasta ja Labourista ei vielä tiedetä. Gordon Brownilla ei ole mitään muuta kunniakasta tietä ulos umpikujasta kuin se, minkä Vanhanen jo teki, eli eroilmoitus.

Gordon Brown tuntuu kuitenkin takertuvan vallankahvaan äärimmäisen ahnaasti, eikä ole valmis päästämään irti, vaikka hänen tosiasiallinen otteensa vallasta on jokseenkin samaa tasoa kuin Nicolae Ceauşescun ote silloin kun hänet buuattiin pois parvekkeeltaan puhetta pitämästä 21.12.1989.