Stagflaatiosta meitä on varoiteltu taas viimeksi tänään. Siis tilanteesta, jossa talouskasvu näivettyy ja hinnat nousevat siitä huolimatta.

Kyseessä ei ole edes mikään kovin erikoinen tilanne. Se on ollut harvinainen vieras, mutta sen syntymekanismi on täysin luonnollinen. Tähän tilanteeseen ajaudutaan globaalissa maailmassa yhä useammin sen jälkeen kun tämänkertaisesta on selvitty. Viimeksi tauti vaivasi meitä öljykriisin aikaan 70-luvun alkupuolella.

“Normaalissa” lamassa tavaroiden ja raaka-aineiden kysyntä ja hinnanmuodostus ovat sidoksissa länsimaiden talouskasvuun. Kun talous kasvaa, kaikkea tehdään paljon ja hinnat nousevat. Tässä tilanteessa talouskasvu laukkaa ja sitä hillitään koronnostoilla. Kohoavat hinnat kompensoituvat ihmisille parempina palkkoina. Perinteisessä lamassa talous sukeltaa, mutta niin sukeltavat hinnatkin, koska kysyntä tyssää. Asiaa autetaan koronlaskuilla ja houkutellaan laiska raha taas investoimaan, mutta työnsä säilyttäneet ihmiset hyötyvät laskevista hinnoista.

En tiedä miksi kutsutaan stagflaation vastakohtaa, eli sitä tilannetta, jossa talous kasvaa kohisten ja hinnat laskevat siitä huolimatta. Länsimaat elivät vuosituhannen alun käytännössä tässä tilanteessa, sillä talous kasvoi rivakasti, mutta globalisaatio ja Kiina-ilmiö polkivat tavaroiden hintoja jatkuvasti. Tämä on stagflaatiota huomattavasti harvinaisempi taloudellinen ilmiö. Viimeksi se lienee ollut tosiasia joskus 50-60 -luvulla ja sitä ennen teollistumisen tultua hyödyttämään jokaista kuluttajaa. Tätä tilannetta on vaikea “korjata” mitenkään, koska se näyttää tilanteelta, jota ei korjata tarvitse. Eikä tarvitsisikaan, jos siitä ei seuraisi krapulaa kuten siitä helposti seuraa.

Nyt ihmiset on totutettu kohoavaan ostovoimaan ja parempaan elintasoon. Stagflaatio on myrkkyä tässä tilanteessa, sillä efektiivisesti stagflaatio on seurauksena, jos ihmisten elintaso on liian kova realiteetteihin verrattuna ja sitä pitää laskea. Se on seurausta tilanteesta, jossa maailman tavarakauppa eriytyy länsimaiden talouskehityksestä. Nythän tilanne on se, että lännessä talous sukeltaa, mutta minkään hinta ei laske, koska maailmassa on miljardi ostovoimaista ja -kykyistä ihmistä enemmän kuin vielä reilu 10 vuotta sitten.

Asiassa ei ole mitään erityisen epäselvää. Kun olemme kipanneet vuosituhannen alun ja vanhan vuosituhannen lopun ajan rahaa Kiinaan ja Intiaan ylläpitääksemme tuota halpenevien hintojen ja kasvavan talouden tilannetta, nyt tuo raha vyöryy sieltä takaisin. Kun resurssien määrä maailmassa ei ole kasvanut, mutta jakajia on kaksi kertaa enemmän, tuloksena on yleinen resursseista riippuvan elintason lasku.

Stagflaatio muodostaa ongelman juuri nyt, sillä vaarana on inflaation pompsauttaminen täysin valloilleen. Ihmiset nimittäin eivät hevillä usko, että heidän elintasonsa kuuluu nyt pudota. Ei romahtaa, mutta melkein kaikki joutuvat tinkimään jostakin ja on oma valinta mistä. Tätä lähdetään korjaamaan hirvittävän kalliilla palkkaratkaisuilla. Tässä ongelmana on se, että jos teemme ainoana maana niin, menetämme kilpailukykymme ja pompsautamme työttömyyttä kun vienti ei enää vedä ja tuonti on halvempaa kuin kotimarkkinatuotanto. Jos taas koko länsi tekee niin, painoimme vain maailmaan lisää rahaa. Kun tavaraa ei edelleenkään ole tarjolla enempää, hinnat nousevat lisää eikä ostovoima siitä parane.

Stagflaatioon ei ole mitään ihmelääkettä. Se menee ohi itsekseen kun tavoite on saavutettu eli elintasomme on laskenut riittävästi. Se voi loppua ulkoisen syyn takia, jos esimerkiksi kuvitteellisesti Kiina ja Intia alkaisivat sotia keskenään ja poistaisivat markkinoilta valtaosan kuluttajista. Mutta keskuspankit eivät voi tehdä mitään. Työmarkkinamekanismi ei voi tehdä mitään korjaavaa, sillä edes nollalinja ei korjaa tilannetta ja palkankorotukset vain pahentavat. Poliitikot eivät voi tehdä mitään.

Asia kannattaisi tunnustaa ääneen sen sijaan, että mietitään keinoja korjata vikaa, joka ei ole vika ensinkään vaan pelkästään seuraus menneen kymmenen vuoden kulutusjuhlasta.