Aita ja aidan seiväs
07/01/11 16:12
Kreikka suunnittelee rakentavansa pätkän aitaa johonkin Turkin vastaiselle rajalleen, sillä tuota kautta tulee valtaosa Euroopan laittomista siirtolaisista.
Tänään asiaa käsittelee Hesarin pääkirjoitustoimittaja, mutta asiaa on käsitelty aiemminkin ja tämä koko keskustelu kulkee polkuja, joita en ymmärrä ensinkään.
Hesarin pääkirjoitustoimittajan mukaan "aita ei istu EU:n omakuvaan". Mikä ihme on "EU:n omakuva" ja kuka sen määrittelee? Aidan tarkoitushan ei ole sulkea rajaa raja-aseman kohdalta vaan vieressä olevan rääseikön kohdalta. Paikasta, jossa rajan ylittäminen on kielletty. Kun kerran tuosta kohdasta ei
rajaa saa ylittää, mitä väliä sillä on, onko siinä aita, vallihauta tai ouzoa tupruttavien suihkulähteiden ketju? Kun säännöt sanovat, että schengen-ulkoraja ylitetään raja-aseman kohdalta, tähän kannustaminen ei siis "istu EU:n omakuvaan". EU:n omakuva on siis hesarin pääkirjoitustoimittajan mukaan jotakin sellaista, että sääntöjä kyllä on, mutta ei niitä nyt ainakaan noudattaa tarvitse ja yritykset saada ihmisiä noudattamaan niitä ovat peräti tukeva tuulahdus kommunismin ajoilta.
EU:ssa kamppailee kaksi näkökulmaa. Jos unioni ottaa julistamansa arvot todesta, sekä pakolaisille että siirtolaisiksi pyrkiville kuuluu ihmisarvoinen kohtelu. Monien kansalaisten, poliitikkojen ja virkamiesten ensimmäinen refleksi on kuitenkin ahdas itsesuojelu, jonka valossa tulokkaita kohdellaan kustannuseränä ja turvallisuusuhkana.
Entä miten aita liittyy tähän asiaan? Parhaan ymmärrykseni mukaan ei mitenkään. Turvapaikanhakijaksi voi ilmoittautua tassuttelemalla siihen raja-asemalle, joten turvapaikanhakijoihin asia ei liity mitenkään. Tai no, sikäli liittyy, että jättämällä turvapaikkahakemuksen Kreikkaan, tulee palautetuksi Dublin-tapauksena suoraan sinne, jolloin turvapaikanhakijat eivät pääsekään nauttimaan pohjoismaisesta sosiaaliturvasta. En osaa pitää tätä EU:n kannalta mitenkään keskeisenä ongelmana, kuten en myöskään Suomen tai edes Kreikan.
Siirtolaiseksi pyrkivät taas hommaavat asianmukaiset luvat ja kupongit suurlähetystöstä. Jos tässä prosessissa on jotakin epäihmisarvoista ja simputtavaa, on asiaa syytä tutkia ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Kupongin saatuaan henkilö kuitenkin kävelee minkä hyvänsä raja-aseman yli tuosta vain eikä mainittu aita kiinnosta häntä ensinkään.
Tästä koko kirjoituksesta jää käteen se, että laiton siirtolaisuus olisi joku EU:n perusarvo, jonka haittaamista on syytä vastustaa. Tämä ei avaudu minulle perusteiltaan enkä tiedä, missä tällainen EU:n arvo määritellään. Oikeaksi osoitteeksi jäänee pääkirjoitustoimittajan toiveiden tynnyri.
Euroopan komissio on puolestaan sitä mieltä, että kyseessä on vain hätäratkaisu, joka ei puutu ongelman syihin ja juuriin. Teknisesti tämä on tietysti totta, sillä todellinen ongelma on se, että maailmassa ja varsinkin Lähi-Idässä ja Afrikassa, on runsaasti täysin omaehtoisesti ja ilman siirtomaa-ajan kauheuksia sössittyjä valtioita, joiden elintasokuilu köyhimpiinkin EU-maihin on valtava. Näissä maissa väestönkasvu on laukalla ja rahat käytetään Pomon pyssyihin, palatseihin, mersuihin ja hanhenmaksapalleroihin paitsi jos hanhenmaksapallerot ovat haram.
Ei näissä maissa ole käynnissä mitään sellaista
kehitystä, joka saisi tuon elintasoeron kapenemaan eikä sitä ymmärtääkseni voida Euroopasta etäkäynnistää kun vika on paikallisessa tavassa tehdä asioita. Vaikka se voitaisiin etäkäynnistää esimerkiksi luopumalla tulleista näiden maiden osalta kokonaan, mikä sinänsä olisi ihan järkevä ajatus, korruptio ja nepotismi söisivät valtaosan omaisuutta eikä näihin maihin silti syntyisi äveriästä keskiluokkaa.
Kun elintasoero on ja pysyy ainakin nähtävissä olevan tulevaisuuden, riittää laittomia siirtolaisia ja sellaiseksi haluavia ja joka sekunti syntyy muutama kymmenen uutta kandidaattia. Jos Euroopan komissiolla on ehdotus pysyväiseksi ratkaisuksi, toivoisin, etteivät he pitäisi siellä kynttiläänsä vakan alla, sillä tätä viisasten kiveä on odotettu Afrikassa kuumeisesti ikiajat.
Erinäköiset järjestöt ovat myöskin olleet äänessä ja syyttäneet aitaa "epäinhimilliseksi". Tästäkin heijastuu ajatus siitä, että laiton siirtolaisuus on joku ei-eurooppalaisen perusoikeus ja kaikki tämän asian kampittamiseksi suunniteltavat toimenpiteet ovat kategorisesti väärin. Täsmälleen samat järjestöt huusivat täsmälleen samoja iskulauseita silloin, kun EU lisäsi tuntuvasti partiointia Välimerellä ja ryhtyi käännyttämään veneitä takaisin jos paperit eivät olleet sinnepäinkään kunnossa.
Siirtolaisuuden pitää olla sellaista, josta keskimäärin hyötyy sekä muuttaja että maa, mihin muutetaan. Laittoman siirtolaisuuden ongelma on täydellinen valikoimattomuus, ja siksi me laittomasta siirtolaisuudesta puhummekin. Laiton siirtolaisuus tuo mukanaan muitakin ongelmia, sillä kun ihmisiä ei virallisesti ole olemassakaan, voi esimerkiksi lasten pääsy kouluun olla maasta riippuen vaikeaa tai mahdotonta, kun taas laillisen siirtolaisen tapauksessa tällaisia ongelmia ei esiinny.
Jos tarkoituksena on avata Euroopan rajat kenelle hyvänsä, tämä pitää sanoa ääneen eikä syyttää aitaa. Sen jälkeen voimme keskustella siitä, mitä tämä oikein tarkoittaa julkisille palveluille, palkkatasolle ja sosiaaliturvalle ja miettiä, onko ehdotus hyvä vai huono. Nyt tätä keskustelua ei haluta käydä, sillä rajojen avaamista kannattavat tahot kyllä tietävät, ettei heillä ole mahdollisuutta saada kantaansa yleisesti hyväksytyksi jos totuus seurauksista paljastetaan.
Tästä syystä vastustetaan sitten aitoja, rajavartijoita, merivalvontaa ja kaikkia muitakin käytännön keinoja, joilla rajoja yritetään jotenkin pitää valvottuina.
Tänään asiaa käsittelee Hesarin pääkirjoitustoimittaja, mutta asiaa on käsitelty aiemminkin ja tämä koko keskustelu kulkee polkuja, joita en ymmärrä ensinkään.
Hesarin pääkirjoitustoimittajan mukaan "aita ei istu EU:n omakuvaan". Mikä ihme on "EU:n omakuva" ja kuka sen määrittelee? Aidan tarkoitushan ei ole sulkea rajaa raja-aseman kohdalta vaan vieressä olevan rääseikön kohdalta. Paikasta, jossa rajan ylittäminen on kielletty. Kun kerran tuosta kohdasta ei

EU:ssa kamppailee kaksi näkökulmaa. Jos unioni ottaa julistamansa arvot todesta, sekä pakolaisille että siirtolaisiksi pyrkiville kuuluu ihmisarvoinen kohtelu. Monien kansalaisten, poliitikkojen ja virkamiesten ensimmäinen refleksi on kuitenkin ahdas itsesuojelu, jonka valossa tulokkaita kohdellaan kustannuseränä ja turvallisuusuhkana.
Entä miten aita liittyy tähän asiaan? Parhaan ymmärrykseni mukaan ei mitenkään. Turvapaikanhakijaksi voi ilmoittautua tassuttelemalla siihen raja-asemalle, joten turvapaikanhakijoihin asia ei liity mitenkään. Tai no, sikäli liittyy, että jättämällä turvapaikkahakemuksen Kreikkaan, tulee palautetuksi Dublin-tapauksena suoraan sinne, jolloin turvapaikanhakijat eivät pääsekään nauttimaan pohjoismaisesta sosiaaliturvasta. En osaa pitää tätä EU:n kannalta mitenkään keskeisenä ongelmana, kuten en myöskään Suomen tai edes Kreikan.
Siirtolaiseksi pyrkivät taas hommaavat asianmukaiset luvat ja kupongit suurlähetystöstä. Jos tässä prosessissa on jotakin epäihmisarvoista ja simputtavaa, on asiaa syytä tutkia ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Kupongin saatuaan henkilö kuitenkin kävelee minkä hyvänsä raja-aseman yli tuosta vain eikä mainittu aita kiinnosta häntä ensinkään.
Tästä koko kirjoituksesta jää käteen se, että laiton siirtolaisuus olisi joku EU:n perusarvo, jonka haittaamista on syytä vastustaa. Tämä ei avaudu minulle perusteiltaan enkä tiedä, missä tällainen EU:n arvo määritellään. Oikeaksi osoitteeksi jäänee pääkirjoitustoimittajan toiveiden tynnyri.
Euroopan komissio on puolestaan sitä mieltä, että kyseessä on vain hätäratkaisu, joka ei puutu ongelman syihin ja juuriin. Teknisesti tämä on tietysti totta, sillä todellinen ongelma on se, että maailmassa ja varsinkin Lähi-Idässä ja Afrikassa, on runsaasti täysin omaehtoisesti ja ilman siirtomaa-ajan kauheuksia sössittyjä valtioita, joiden elintasokuilu köyhimpiinkin EU-maihin on valtava. Näissä maissa väestönkasvu on laukalla ja rahat käytetään Pomon pyssyihin, palatseihin, mersuihin ja hanhenmaksapalleroihin paitsi jos hanhenmaksapallerot ovat haram.
Ei näissä maissa ole käynnissä mitään sellaista

Kun elintasoero on ja pysyy ainakin nähtävissä olevan tulevaisuuden, riittää laittomia siirtolaisia ja sellaiseksi haluavia ja joka sekunti syntyy muutama kymmenen uutta kandidaattia. Jos Euroopan komissiolla on ehdotus pysyväiseksi ratkaisuksi, toivoisin, etteivät he pitäisi siellä kynttiläänsä vakan alla, sillä tätä viisasten kiveä on odotettu Afrikassa kuumeisesti ikiajat.
Erinäköiset järjestöt ovat myöskin olleet äänessä ja syyttäneet aitaa "epäinhimilliseksi". Tästäkin heijastuu ajatus siitä, että laiton siirtolaisuus on joku ei-eurooppalaisen perusoikeus ja kaikki tämän asian kampittamiseksi suunniteltavat toimenpiteet ovat kategorisesti väärin. Täsmälleen samat järjestöt huusivat täsmälleen samoja iskulauseita silloin, kun EU lisäsi tuntuvasti partiointia Välimerellä ja ryhtyi käännyttämään veneitä takaisin jos paperit eivät olleet sinnepäinkään kunnossa.
Siirtolaisuuden pitää olla sellaista, josta keskimäärin hyötyy sekä muuttaja että maa, mihin muutetaan. Laittoman siirtolaisuuden ongelma on täydellinen valikoimattomuus, ja siksi me laittomasta siirtolaisuudesta puhummekin. Laiton siirtolaisuus tuo mukanaan muitakin ongelmia, sillä kun ihmisiä ei virallisesti ole olemassakaan, voi esimerkiksi lasten pääsy kouluun olla maasta riippuen vaikeaa tai mahdotonta, kun taas laillisen siirtolaisen tapauksessa tällaisia ongelmia ei esiinny.
Jos tarkoituksena on avata Euroopan rajat kenelle hyvänsä, tämä pitää sanoa ääneen eikä syyttää aitaa. Sen jälkeen voimme keskustella siitä, mitä tämä oikein tarkoittaa julkisille palveluille, palkkatasolle ja sosiaaliturvalle ja miettiä, onko ehdotus hyvä vai huono. Nyt tätä keskustelua ei haluta käydä, sillä rajojen avaamista kannattavat tahot kyllä tietävät, ettei heillä ole mahdollisuutta saada kantaansa yleisesti hyväksytyksi jos totuus seurauksista paljastetaan.
Tästä syystä vastustetaan sitten aitoja, rajavartijoita, merivalvontaa ja kaikkia muitakin käytännön keinoja, joilla rajoja yritetään jotenkin pitää valvottuina.
blog comments powered by Disqus