Mikä ihmeen maabrändi

Ollilan pitäisi kuulemma työryhmineen ottaa mallia Kanadasta Suomen maabrändin kirkastamistyöryhmässään.

Luin tutkimuksen tiivistelmän ja tulin siihen tulokseen, että Suomella olisi mahdollisuuksia juuri ja juuri kymmenenteen sijaan, jolla nyt on Ruotsi. Tuossa positiossa voi olla propagandakoneistolla markkinoitu pikkumaa, mutta muuten kärkikymmenikössä on lähinnä suuria maita ja erikoista luontoa. Suuret maat ja Sveitsi ovat esillä uutisissa vaikkeivät ne tee mitään, ja Uusi-Seelanti nyt vain on maailman laidalla ja sen luonto on tuttu aika monesta luonto-ohjelmasta.

123_2309
Jorma Ollila voi tietysti miettiä työryhmineen vaikka mitä, mutta ennen kuin hommaan ruvetaan suuremmin rahaa polttamaan, joku voisi kertoa minulle, mitä tästä koko maabrändistä on hyötyä. Suomalaiset tuotteet käyvät kaupaksi jos ne ovat hyviä ja oikean hintaisia ja ne osataan myydä oikein. Turisteja taas Suomeen tulee lähinnä Venäjältä, ja venäläiset eivät ole tähänkään saakka välittäneet mitään maabrändeistä. Suomen luonnolla ja ilmastolla on aika vaikea houkutella vuodesta toiseen Suomeen tulevaa väkeä mistään muualta vaikka brändi olisi mikä, joten tässäkään mielessä bisnestä on vaikea keksiä.

Minusta koko maabrändiasia haiskahtaa Suomessa hiukan “mitähän ne meistä ajattelevat” -jutun johdannaiselta. Mitään oikeaa bisnestä ei näiden brändien varaan rakenneta, mutta jos hommaan hurahdetaan, erinäköisillä konsulteilla ja mainosmiehillä riittää töitä. Tuon rahan voi käyttää fiksummin monella tavalla, esimerkiksi antamalla sen minulle. Ilmastolle ei Suomessa voida mitään, maantieteelle ei voida mitään, eikä mitään voida sillekään, että luonto on aikai tavanomainen eikä tarjoa erikoisia eläimiä ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuisia luonnonmuodostelmia.

Joten ainoa keino Suomessa olisi järjestää propagandakampanjoita, koska Suomen tapauksessa yhtään julkisuutta ei tule ilmaiseksi. Jo Ruotsissa tilanne on toinen, koska ne saavat ilmaista julkisuutta swedish bikini teamilla sekä parilla kulutustavarafirmalla (ikea), jotka mainostavat ruotsalaisuuttaan. Kun maata tekee tunnetuksi firma, joka samalla tahkoaa miljardivoittoja, kaikki voittavat, mutta jos homma jätetään jonkun komitean ja konsulttien varaan, edessä on vain rahan lapioiminen kankkulan kaivoon.

Ennen kuin moiseen äyskäröintiin ryhdytään, jonkun pitäisi kertoa ainakin minulle, mikä tässä investoinnissa on takaisinmaksuaika. Ja oikeastaan jo se, missä itse bisnes on.