Suomessa ja maailmalla pörssiyritysten johtajien palkoista keskustelu jatkuu ja jatkuu, ja ei ole mahdollista seurata päivän uutisia törmäämättä asiaan useasti.

Tämä keskustelu on surkeaa seurattavaa.

En tiedä onko syynä kateus, käsityskyvyn rajallisuus vai silkka, pesunkestävä typeryys, mutta työmiesten palkkojen suurudesta keskusteleminen on aivan täydellisen sivuraiteella olevaa lässyttämistä, ja kun kaikki aika käytetään tähän, jätetään havaitsematta oikeat ongelmat ja asiat.

Johtajien palkan absoluuttinen suuruus on yhtiökokouksen asia eikä lehdistön. On aivan samantekevää, onko liksa satanen, tonni, miljoona vai 42 miljoonaa, kunhan työmies vain tekee oikeita asioita. Tässä tapauksessa johtaa yhtiötä omistajien haluamalla tavalla.

Jos mainittu työmies tekee mitä sattuu tai suorastaan vääriä asioita, hänelle ei kannata maksaa mitään vaan antaa potkut.

Sen sijaan, että jankutetaan kunnon herrakaunahengessä palkkojen suurudesta, pitäisi oikeasti keskustella siitä, millainen palkka- ja bonusmalli tuottaisi haluttuja tuloksia. Jossakin firmassa omistaja arvostaa osakekurssin nousua, toisessa myynnin kasvua, jossain kolmannessa sitä, että markkinaosuus kasvaa, neljännessä kenties sitä, että tulos ei täysin sukella vaikka on lama.

Monessa yrityksessä on epäonnistuttu juuri tässä kohtaa, ja omistaja on saanut sitä mitä mittaa eikä sitä mitä haluaa. Ongelma ei ole palkan suuruus euroina vaan se, millä ansioilla se on tienattu. Jos Fortumin toimitusjohtaja saa liksaa 42 miljoonaa, ongelma ei ole se, että liksa on 42 miljoonaa vaan se, että tuon liksan on saanut kippaamalla pari miljardia suomalaisilta riistettyä rahaa johonkin uralintakaiseen sähköbisnekseen.

USA:n ja Britannian kriisipankeissa ei sielläkään konkurssi kohtaa siksi, että johtajalla on iso palkka vaan siksi, että tuon ison palkan saadakseen on pitänyt haalia markkinaosuutta keinolla millä hyvänsä. Omistaja on halunnut markkinaosuutta ja johto on markkinaosuutta toimittanut, mutta koska omistajat eivät halunneet vähäriskisiä ja laadukkaita asiakkuuksia vaan ylipäätään markkinaosuutta, rahaa ruvettiin lainaamaan persaukisille.

Konkurssin partaalla kummittelevassa autoteollisuudessa ei myöskään ongelma ole pomon liksa vaan se, että tuon liksan sai lopettamalla tuotekehityksen ja kuvittelemalla, että kiinalaiset ostavat kaiken mitä tehtaat vain tekevät.

Mutta nyt jankutetaan päivästä ja viikosta toiseen vain palkkojen suuruudesta. Esimerkiksi kaikkien idioottimaisten vallanpitäjien esikuva ja ukko ylijumala, Ruotsin valtio, on lähtenyt ristiretkelle johtajien palkkoja ja bonuksia vastaan. Kun ei ole bonuksia, firmat mukamas toimivat sen jälkeen oikein. Miksi toimisivat jos eivät tähänkään saakka ole toimineet, sillä siihen ei ole mitään rahallista kannustinta. Jos taas firmat ovat toimineet omistajan mielestä oikein, miksi pitää korjata palkkamalli, joka on tuonut haluttuja tuloksia?

Kun kaikki keskittyvät mussuttamaan palkkojen suuruudesta, firmojen toimivat johdot saavat täydellisen nakkisuojan tehdä aivan mitä huvittaa, koska firmojen strategia tai sen puute ei ole tapetilla vaan ainoastaan parin suurvisiirin palkka.