Tietovuodot viranomaisilta
05/12/08 15:01 Filed in: Suomi
Mitähän meidän pitäisi tehdä saadaksemme tietojen vuotamisen viranomaisilta lehtineekereille loppumaan? Minä en suoraan sanoen tiedä. Mutta ongelma on olemassa ja se on ilmeinen.
Aivan viime viikoilta muistuu mieleeni kaksi tapausta, todennäköisesti näitä on enemmänkin. Ensimmäinen oli Halla-Ahon aselupa-asia. Jos poliisi ottaa sisäisenä työnä jonkun henkilön aseenkantoluvan uudelleen harkintaan, asia ei ole tietääkseni millään tavoin julkinen ainakaan työn alla olevana asiana. En tiedä onko sekään julkinen asia, että poliisi peruuttaa jonkun henkilön aseenkantoluvan. Ilta-Sanomat tiesi kuitenkin raportoida prosessista päivää sen jälkeen kun se oli käynnistetty. Kuka kieli?
Joku jääkiekonpotkija taas on epäiltynä rattijuopumuksesta, ja tämäkin epäily löysi tapahtumaa seuraavana päivänä tiensä iltapäivälehtiin. Oliko toimittaja ratsiapaikalla? Kertoiko jääkiekkoilija asiasta mainettaan kolauttavasta asiasta julkisuuteen huvikseen? Vai soittiko joku poliisista toimittajalle, joka muistaa poliisia asianmukaisesti rahallisella palkkiolla?
Epäilen jälkimmäistä. Lehdistö vetoaa lähdesuojaan, ja koska juorulehdistöä ruokkiva julkisuuden henkilöiden yksityiselämän ja salaisten asioiden levittely ovat hyvää bisnestä, lehdistöllä ylipäätään ei ole mitään motiivia rakennelmaan puuttua. Toisaalta viranomaisille kyse on pimeästä tulonlähteestä. Eivät he taatusti maksa veroja saamistaan vihjepalkkioista, ja koska käytäntö näyttää voivan hyvin poliisissa, sosiaalitoimessa ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi terveydenhoidossa, jossa pääosin potilassalaisuus toimii, mukana olevia ihmisiä on vähäistä suurempi määrä. Joten myöskään viranomaisella ei ole mitään motiivia narauttaa itseään sekä virkarikoksesta että veropetoksesta.
Jäljelle jää poliittinen koneisto. Poliitikot ovat tässä asiassa pääosin kärsivänä osapuolena, sillä he ovat niitä julkisuuden henkilöitä, joiden perheriidat päätyvät lehtien sivuille. Poliittinen koneisto voi pakottaa tutkimuksen, mutta toisaalta se voi myös miettiä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä ja ainakin keskustella siitä, onko lehdistön lähdesuoja arvokkaampi asia kuin yksityisen ihmisen oikeus yksityiselämään ja siihen, että hänen salaiset tietonsa eivät niitä virkansa puolesta käsitteleviltä ihmisiltä vuoda säännöllisesti julkisuuteen.
Lehdistön kannan asiaan tiedämme, joten heiltä ei kannata edes kysyä. Mutta kukahan poliittisessa kentässä ottaisi asian hoitaakseen?
Aivan viime viikoilta muistuu mieleeni kaksi tapausta, todennäköisesti näitä on enemmänkin. Ensimmäinen oli Halla-Ahon aselupa-asia. Jos poliisi ottaa sisäisenä työnä jonkun henkilön aseenkantoluvan uudelleen harkintaan, asia ei ole tietääkseni millään tavoin julkinen ainakaan työn alla olevana asiana. En tiedä onko sekään julkinen asia, että poliisi peruuttaa jonkun henkilön aseenkantoluvan. Ilta-Sanomat tiesi kuitenkin raportoida prosessista päivää sen jälkeen kun se oli käynnistetty. Kuka kieli?
Joku jääkiekonpotkija taas on epäiltynä rattijuopumuksesta, ja tämäkin epäily löysi tapahtumaa seuraavana päivänä tiensä iltapäivälehtiin. Oliko toimittaja ratsiapaikalla? Kertoiko jääkiekkoilija asiasta mainettaan kolauttavasta asiasta julkisuuteen huvikseen? Vai soittiko joku poliisista toimittajalle, joka muistaa poliisia asianmukaisesti rahallisella palkkiolla?
Epäilen jälkimmäistä. Lehdistö vetoaa lähdesuojaan, ja koska juorulehdistöä ruokkiva julkisuuden henkilöiden yksityiselämän ja salaisten asioiden levittely ovat hyvää bisnestä, lehdistöllä ylipäätään ei ole mitään motiivia rakennelmaan puuttua. Toisaalta viranomaisille kyse on pimeästä tulonlähteestä. Eivät he taatusti maksa veroja saamistaan vihjepalkkioista, ja koska käytäntö näyttää voivan hyvin poliisissa, sosiaalitoimessa ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi terveydenhoidossa, jossa pääosin potilassalaisuus toimii, mukana olevia ihmisiä on vähäistä suurempi määrä. Joten myöskään viranomaisella ei ole mitään motiivia narauttaa itseään sekä virkarikoksesta että veropetoksesta.
Jäljelle jää poliittinen koneisto. Poliitikot ovat tässä asiassa pääosin kärsivänä osapuolena, sillä he ovat niitä julkisuuden henkilöitä, joiden perheriidat päätyvät lehtien sivuille. Poliittinen koneisto voi pakottaa tutkimuksen, mutta toisaalta se voi myös miettiä lainsäädännöllisiä toimenpiteitä ja ainakin keskustella siitä, onko lehdistön lähdesuoja arvokkaampi asia kuin yksityisen ihmisen oikeus yksityiselämään ja siihen, että hänen salaiset tietonsa eivät niitä virkansa puolesta käsitteleviltä ihmisiltä vuoda säännöllisesti julkisuuteen.
Lehdistön kannan asiaan tiedämme, joten heiltä ei kannata edes kysyä. Mutta kukahan poliittisessa kentässä ottaisi asian hoitaakseen?