Dinosaurusten tuhon tie
Nykytilanne on monella tapaa haasteellinen. Ei pelkästään laman takia vaan siksi, että se osuu ennen kaikkea suuriin yrityksiin. Minulla on sellainen tytinä, että niistä firmoista, jotka olivat viime kesänä top 50-listalla markkina-arvoltaan, on vuoden päätyttyä konkurssissa tai sosialisoituna puolet. Tai yli.
Korkopaperit eivät tuota mitään. Kultaan en viitsi sijoittaa kun en ymmärrä kultabisneksestä yhtään mitään ja se vaikuttaa muutenkin epämääräiseltä kohteelta. Raaka-aineiden hinnat ovat sukeltaneet eikä nousua ole näkyvissä. Asunnot lienevät jonkunlainen arvonsa säilyttävä kohde pitkällä tähtäimellä, vaikka ainakin Englannissa mennään vielä asuntomarkkinoillakin tukevasti alamäkeä ja oletan samaa Suomestakin. Eli ei tämäkään vaikuta kovin järkevätä kohteelta.
Sijoitusrahastot ovat nykymarkkinassa huono veto, koska ne tuntuvat sijoittavan pääasiassa suuriin yhtiöihin. Kun katsoo mitä hyvänsä rahastoa, sieltä löytyy dinosauruksia. Itse lähden siitä olettamasta, että jokainen dinosaurus-kokoluokan pankki, vakuutusyhtiö ja autotehdas on Euroopassa konkurssissa lähiaikoina, joten niihin sijoittaneet menettävät rahansa. Mutta mitä sijoitussalkuista löytykään? Katsoin oman varainhoitoni raporttia, ja ne ovat edelleen yli 20% osuudella rahoitussektorilla, mikä tuntuu täysin järjettömältä valinnalta. Muutama firma ei mene konkurssiin ja niitä halvalla ostamalla voittaa, mutta jos ostaa vain yleisesti rahoitussektoria, parin arpalipun keuliminen ei riitä kampeamaan koko sektoria voitolliseksi jos muut firmat ovat konkurssissa.

Olen perinteisesti ollut indeksisijoittamisen suosittelija, koska sen palkkiorakenne on siedettävä kun ei tarvitse elättää anal-yytikkoja, joiden arvaukset ovat aivan yhtä hyviä kuin omanikin. Nykymarkkina on kuitenkin indeksisijoittamiselle huono aika, koska esimerkiksi Eurostoxx 50 sisältää vain dinosauruksia. Siellä on edelleen pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja autokombinaatteja. Joku lentoyhtiökin mahtuu joukkoon, ja savupiipputeollisuutta.
Normaalissa markkinatilanteessa indeksi on aika hyvä valinta, koska kurssivaihtelut ovat kuitenkin sangen vaatimattomia. Indeksiä päivitetään kaksi tai neljä kertaa vuodessa ja otetaan mukaan 50 päivityshetkellä suurinta firmaa. Joku tippuu pois ja joku bubbling under -firma nousee tilalle. Mutta nykymarkkina tekee tästä sijoitustavasta ankean, koska kurssit ovat sukeltaneet kymmeniä prosentteja yhden päivän aikana. Kun mukana on pankkeja, joiden osakekurssi voi nollautua yhdessä yössä tai romahtaa 90%, moinen mätämuna saa vetää osuudellaan indeksiä alas seuraavaan tarkistuspäivään saakka. Jos indeksikori olisi reaaliaikainen ja osake potkaistaisiin korista heti pois kun se tippuu 50 suurimman joukosta, metodi patoaisi tappioita, mutta nyt näin ei tapahdu.
Kun indeksikorissa on puolet dinosauruksia, joiden ennustan päätyvän konkurssiin, ennustan siis. että indeksisijoituksen arvo romahtaa näiden yhtiöiden painoilla.
Pankkisektori on jo saanut yhden osuman, mutta seuraava tulee kun Itä-Eurooppa romahtaa, mikä on nähdäkseni vain ajan kysymys. Vakuutussektori ei ole vielä ottanut osumaa, mutta kun ne kuvittelivat maksavansa eläke- ja henkivakuuttajille sijoitustuotoillaan ja niistä on pyyhkäisty pois 70%, keskinkertainenkin auguuri näkee, että tuo bisnes on helisemässä tulevaisuuden vastuidensa kanssa. Raskas teollisuus ei enää pärjää Euroopassa kaikennäköisten viherverojen ja kiusanteon jälkeen, joten se pakkaa kamansa ja muuttaa kehitysmaihin. Silti indeksit pitävät sisällään autotehtaita ja muuta menneen maailman bisnestä.
Mitä jää jäljelle? Todella huolellista valintaa. Halpamyyntibisneksessä oleviin firmoihin kannatti sijoittaa viime kesänä, mutta nyt niiden hinta on jo väärä. Yksittäisiä osakkeita, jos tuntee firman ja toimialan ja näkee sille tulevaisuuden. Tähän saakka olen hyljeksinyt pikkufirmoja siksi kun ne ovat arpalippu, mutta jos pienellä firmalla on hyvä keksintö tai se tunkee johonkin hyvään markkinarakoon dinosaurusten romahtaessa ympärillä, näistä nousee tulevaisuuden suuria firmoja. Ja ainakin sijoitukselleen saa hyvän tuoton riskin vastapainoksi.
Oikeastaan kaikki muu tarjoaa tällä hetkellä vain suuria riskejä, mutta tuotto-odotukset ovat matalia.