Tämänkin jutun olen kertonut tutuille useasti, mutta se on siinä määrin turha, että sen voi jakaa myös kunnianarvoisan lukijakunnan kanssa.

Olin joskus toissakesänä Lontoossa juomassa olutta ja tekemässä ostoksia. Päätin kävellä Veijo Selfridgesistä Mayfairin läpi Green Parkin asemalle kun oli tylsää. Mayfair on aika tylsää seutua, mutta siellä on nykymaailmassa erinomainen turistinähtävyys. Grosvenor Squarella on nimittäin lohduttoman rumassa talossa USA:n suurlähetystö. Sen ympärillä on betoni- ja piikkilankamuuri, sitten kymmenen metriä väliä ja toinen betoni- ja piikkilankamuuri. Välissä partioi operettisotilaita ja siellä oli parkissa joku ohjusautokin. Istuin 142 metrin päähän uloimmasta muurista Grosvenor Squaren pikku puistikossa olevalle penkille, sillä mies nauttii paraatisotilaiden marssimisen katselusta.

Ehdin istua siinä puolisen minuuttia kun jostain tuli juoksujalkaa kuuden (6) rynkkyjätkän partio luotiliiveissään. Capo di tutti capi kysyi minulta, että mitä helvettiä minä siinä teen, mihin olen matkalla ja miksi en ole jo häipynyt. Minulla oli hölökankkunen ja heebon asenne hiukan kyrsi. Sanoin kauniilla englannillani "voisitteko, sir, viedä minut oitis Kremliin keskustelemaan kansankomissaarin kanssa. En nimittäin tiennyt joutuneeni yön pimeydessä sivistyksestä johonkin itäiseen poliisivaltioon". Partion suursmurffi sai täydellisen raivokohtauksen ja alkoi huutaa kurkku suorana kaikennäköistä ikävää, ja muut alkoivat hiplata pyssyjään.

Häivyin rivakasti paikalta, hymyillen.