Matti Vanhanen vaatii palkansaajilta palkkamalttia.

Vaatimus on puoliksi oikea, kuten myös perusteiltaan. Sinänsä on aivan järkevää olla kompensoimatta raaka-aineiden hinnannoususta aiheutuvaa inflaatiota palkoissa, koska, kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, tuo inflaatio on seurausta enemmänkin siitä, että maailmassa on enemmän kuluttajia tappelemassa samoista resursseista kuin aikaisemmin. Samalla nämä ihmiset ovat kilpailemassa samoilla työmarkkinoilla, ja jos Suomessa palkat nousevat rivakasti, tuottavuuden pitää nousta rivakasti myös, muuten seurauksena on työttömyyttä.

Noin yleisemmin asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen.

Suomessa ei olisi mitään syytä palkkamalttiin, jos verot Suomessa olisivat samaa tasoa kuin vaikkapa Sveitsissä. Siellä palkat ovat kovat mutta niin ovat hinnatkin, koska verokiila on pidetty erittäin kapeana. Raha päätyy kiertoon ja työllistää, ja maassa on täystyöllisyys + 15% työvoimasta siirtotyöläisiä. Suomessa taas on yksi maailman jyrkimmistä progressioista, länsimaisittain maailman kirein länsimaisittain keskituloisen (Suomessa heidät niputetaan suurituloisiin) verotus ja maailman kolmanneksi kirein hyväpalkkaisen verotus.

Suomessa raha ei pahemmin kierrä kulutuksen kautta, koska siitä otetaan 3/4 julkiselle sektorille veroina ja sivukuluina. Julkinen sektori taas ei ole Suomessa sellainen, että siellä olisi pieni joukko hyväpalkkaisia eri asioiden huippuja. Julkisen sektorin väkimäärän kasvu kertoo meille siitä, että siellä on paljon pienipalkkaista väkeä, minkä oikeastaan tiesimme muutenkin. Pienituloisten suosimisessa tai rakentamisessa verotuksen kautta on taas se vika, ettei se luo palvelujen kysyntää, koska pienituloisen raha menee vuokraan ja välttämättömyystarvikkeisiin.

Työllisyyden ja talouden vakauden kannalta olisi parempi, että raha jäisi ihmisille itselleen kulutettavaksi kuin että se otetaan pois valtaosin ja annetaan sitä palkkoina ja tulonsiirtoina niin vähän, ettei synny ostovoimaista ylempää keskiluokkaa.

Joten oikeastaan Vanhanen on aivan oikeassa. Suomen nykyisen verojärjestelmän vallitessa palkankorotukset ovat lähinnä vahingollisia, koska ne päätyvät valtaosin julkiselle sektorille kaadettavaksi kankkulan kaivoon. Kilpailukykyä nämä palkankorotukset rapauttavat aivan samalla tavalla kuin pienemmänkin verokiilan maissa, mutta siinä, missä pienen verokiilan maassa kovat palkat luovat ympärilleen taloudellista toimeliaisuutta ja näin paikkaavat sitä, mikä menetetään ulkoisessa kilpailukyvyssä, Suomessa menetetään vain kilpailukykyä eikä saada oikeastaan mitään muuta paitsi lisää törsäystä leijonanosan palkankorotuksista vievälle julkiselle sektorille.


Mutta en minä siitäkään pidä, että suomalainen keskipalkkainen on länsimaiden mittapuulla ostovoimaltaan kolmanneksi heikoin kreikkalaisten ja ruotsalaisten pitäessä perää. Tässä mielessä parasta politiikkaa olisi äänestää nykyiset sosialistit vallankahvasta pois puolueiden sisällä, jotta meillä olisi tarjolla vaaleissa muutakuin kuin sossusossuja, agraarisossuja, virkamiessossuja ja vihersossuja.

Vasta sen jälkeen kun julkinen sektori on trimmattu neljäsosaan BKT:stä ja rahoitettavaksi pääasiassa kulutus- eikä ansaitsemisveroilla, kannattaa vetää kapitalisti kölin alitse ja vaatia kunnollisia palkkoja. Kyllä firmoissa maksuvaraa on, sanovat Etelärannan miehet mitä hyvänsä, mutta sitä ei kannata käyttää nyt, koska se vain paisuttaa julkisen sektorin törsäämistä ja tekee edessä toivottavasti joskus olevan savotan suuremmaksi hommaksi kuin mitä se nyt olisi, ja se olisi nytkin aika iso.

Minusta tuntuu sitä paitsi siltä, että jos julkisen sektorin koko BKT:stä trimmattaisiin johonkin 25% paikkeille BKT:stä, meidän ei oikeasti tarvitsisi luopua peruspalveluista eikä perusturvasta.