Savuverho

YTV haluaa lisäselvityksiä pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuista.

YTV:n mukaan pitäisi selvittää, halutaanko maksuilla vähentää ruuhkia, vähentää liikennettä vai torjua ilmastonmuutosta. Valtuuskunnan mielestä ruuhkamaksujen toteuttamistapa voidaan päättää vasta sitten, kun päämäärästä on päätetty.

Niinpä niin. Tällaisia asioita pitäisi mukamas selvittää. Todennäköisesti päädytään johonkin tympeimpään vihertavoitteeseen, ja mitä hyvänsä lisäveroa voi nykyään perustella "ilmastonmuutoksen torjumisella". YTV unohti maagisesti tarkasteltavien tavoitteiden listaltaan sen ainoan tavoitteen, joka tällä hankkeella oikeasti on: kerätä lisää rahaa julkisen sektorin haaskattavaksi humpuukiin.

Nyt siis komitea kokoontuu ja miettii meille jonkun asiaan mitenkään liittymättömän savuverhon, jolla vihreyteen kallellaan oleva sakki saadaan kannattamaan tätä lisäveroa, ja kun tarpeeksi hullu ja elämästä vieraantunut selitys keksitään, päätös siunataan jossain nopeasti hölmöjen hurratessa.

Kyseisen maksun veroluonteisuutta voi perustella monin tavoin. Ensimmäinen on ajateltu alue. Kehä kolmosta on ajateltu "ydinvyöhykkeeksi", jossa maksettaisiin ajettujen kilometrien mukaan. Ydinvyöhyke on kohtuullisen suuri, ja kohtuullisen suurelta osin peltoa, omakotialuetta tai jotain sellaista, jossa ei ole ruuhkia ikinä nähtykään. Ruuhkat rajoittuvat muutamalle tienpätkälle tällä valtavalla alueella, ja siitä huolimatta Espoon metsissä pellolleen ajeleva maajussi pannaan maksamaan traktoristaan ruuhkamaksua.

Toinen veroluonteisuutta puolustava seikka liittyy autoilun luonteeseen ja joukkoliikenteen palvelutasoon. Joukkoliikenne on kilpailukykyistä silloin, kun se on suunnilleen yhtä nopeaa tai nopeampaa kuin autoilu, sillä aika on useimpien autoilijoiden eniten kortilla oleva asia eikä raha. Näin joukkoliikenne on kilpailukykyistä hyvin harvoissa pääkaupunkiseudun päivittäisissä matkoissa. Näiden matkojen tekijät, pääosin pääradan varresta keskustaan, maagisesti käyttävät joukkoliikennettä jo nyt eikä heitä siihen tarvitse erikseen motivoida. Muut ajot ovat peljätyistä ruuhkista huolimatta aikaa säästävää matkustamista, josta ei saada tarpeetonta lisäverolla vaan paremmalla joukkoliikenteellä. Kun ajolle ei ole mitään järkevää vaihtoehtoa, sitä voidaan verottaa vaikka kuinka, ja vapaa-ajastaan kiinnostuneet valkokaulustyöläiset vain joutuvat maksamaan.

Kolmas huomionarvoisa seikka liittyy tuohon "maksetaan per ajettu kilomteri" -ajatukseen, mikä implisiittisesti sisältää jonkun kyttäystekniikan rakentamisen. Tällainen on tietosuojamielessä iljetys, sillä näitä autojen liikkumistietoja ryhdytään aivan varmasti vuotamaan juorulehdille epävirallisesti, ja virallisesti ne siirtyvät poliisin käyttöön. Ensin poliisin pääsyä näihin tietoihin tullaan perustelemaan lapsipornon, pedofilian ja terrorismin torjunnalla, ja kun tiedot kerran jo ovat poliisilla, voidaan oikeastaan ruveta lähettelemään sen perusteella myös ylinopeussakkoja "turvallisuuden parantamiseksi". Vastaan haraajilta voidaan aina kysyä, haluatteko, että kaaharit ajavat päivittäin koulutiella olevien pikkulapsilaumojen ylitse. Tätä asiaa ja kokonaisuutta ei kuntalaisten etuja pyyteettömästi ajava YTV tunnu käsittelevän ensinkään. Ainoastaan sitä, mikä rutiinivalhe vedetään hanttipakasta rahstus- ja kyttäysjärjestelmän perustelemiseksi.

Kilometripohjainen veloitus selittää osaltaan myös sen, miksi ruuhkamaksu pitää saada kehä kolmosen sisäpuolelta eikä ruuhkaisilta teiltä ruuhka-aikaan. Jos pari kehäteiden pätkää olisi ruuhkamaksujen piirissä kuten myös alue Ruoholahdesta pitkällesillalle, kilometrimaksun pitäisi olla kohtuuton, ennen kuin järjestelmä tuottaisi edes keräyskulujensa verran. Kun "ruuhkamaksun" piiriin otetaan alue, jossa paikoitellen on kauppaankin useita kilometrejä ja alue faktisesti maaseutua, saadaan pienemmällä ja helpommin puolusteltavalla kilometrimaksulla kerättyä paljon rahaa.
blog comments powered by Disqus