Hallitus päätti munattomuudessaan jättä kaikenlaiset eläkepäätökset tekemättä ja kippaa katastrofin perkaamisen seuraavan hallituksen niskoille.

Siitä, kun viimeksi eläkkeistä kirjoitin, tilanne on oleellisesti heikentynyt, sillä Etelä-Euroopan velkaongelma kertoo meille siitä, että hiljaisesti suunniteltu ja äänettömästi hyväksytty metodi korjata vaje vain valtiota velkaannuttamalla ei johda mihinkään. Lainarahan saanti alkaa tyssätä jo, kun vajeesta on katettu viidennes, olettaen, että valtion velka olisi nykyisellä tasolla kun vippaus aloitetaan, mitä se ei ole.

Ennen Kreikan kriisiä saattoi toistaitoinen poliitikko ajatella, että istutaan ja odotetaan ja toivotaan, että jotain tapahtuu ettei tarvitse tehdä mitään ja suututtaa eläkeläisiä, ja jos ei tapahdu niin sitten vain lainataan. Nyt tätä vaihtoehtoa ei selvästikään meillä enää ole.

On siis vaihtoehtona sopeuttaa nyt tai sopeuttaa myöhemmin. Mitä tyhjemmäksi pajatso putsataan ennen kuin sopeuttaminen aloitetaan, sitä suurempia toimia tarvitaan. Sitä vaihtoehtoa, ettei sopeuteta, ei nähdäkseni ole olemassa, ellei tapahdu jotain ihmettä. Kun kuitenkaan lainausvaihtoehtoa ei ole siinä tapauksessa, että Herra ei poliitikkojen rukouksista huolimatta pulpauta runsaudensarvestaan muutamaa sataa miljardia, pitäisi asia mielestäni kertoa ihmisille kuten se on.

Suomen poliittinen kulttuuri on siltä osin terve, että välttämättömät mutta ikävät päätökset saadaan tehtyä nuristen, kunhan asiat kerrotaan avoimesti. Viinanen sai toteutettua lamataloutensa. Kreikan lainapaketti näyttää menevän läpi. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että myöskään eläkejärjestelmän pikaista uudistamista vastustettaisiin, jos numerot heitettäisiin pöytään ja järjestettäisiin massiivinen kulissien takainen mediakampanja, jossa saataisiin jokainen vakuutettua siitä, että nykyinen malli ei ole kestävä.

Muutamat tietysti vastustaisivat, mutta myöskään nykyisellä pääoppositiopuolueella ei olisi suuresti varaa harata vastaan, ja juuri tämä tekisi tästä päivästä oikean hetken tarttua toimeen.

Siirrytään hetkeksi tulevaisuuden vaalituloksen ennustamiseen, ja oletetaan, että Kokoomus on ensi vaalien jälkeen suurin puolue. Nykyisten kannatuslukujen valossa SDP on toiseksi suurin, ja pekkarointi tuskin nostaa Kepua kukoistukseen kaupungeissa jatkossakaan. Pääministeri siis tulee Kokoomuksesta, ja viime hallituksissa valtiovarainministeri on toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja. Hallitusratkaisua ei tietysti tiedetä vielä etukäteen, mutta siihen voi vaikuttaa.

Kuvitellaanpa, että Kokoomus ottaisi nyt asiakseen tämän eläkejärjestelmäasian pöyhimisen jo tällä vaalikaudella. Kepu ei oikein voisi ryhtyä asiaa vastustamaan, sillä se on päähallituspuolue ja se näyttää vieläkin naurettavammalta, jos ihmiset saadaan uskomaan, että pieniä viilauksia eläkejärjestelmään tarvitaan pikaisesti, ja Kepu vastustaa sitä vain periaatteellisista syistä. SDP taas ei voisi harata kovin vahvasti vastaan myöskään, sillä se toivoo pääsevänsä hallitukseen vaalien jälkeen, jolloin tuon vaalitulosennusteeni mukaan tuleva valtiovarainministeri on Urpilainen (herra varjele) tai hänen seuraajansa jos puheenjohtaja vaihdetaan johonkin Jungneriin jo ennen vaaleja.

Jos SDP vastustaisi tässä tilanteessa eläkejärjestelmäuudistusta, se tietäisi löytävänsä asian edestään vaalien jälkeen, ja silloisena rahakirstunvartijapuolueena joutuisi kantamaan päävastuun ikävistä päätöksistä.

Eli totuus esiin saman tien. Työeläkkeisiin X% leikkaus nyt heti. Palkansaajien eläkemaksuihin Y% korotus. Työurakeskustelu uudelleen käyntiin siten, että keskitytään erityisesti työuran alkamisen ja päättymisen välissä olevaan tyhjäkäyntiin. Työvoimapolitiikkaan uutta potkua siten, että ihmiset tekevät mieluummin töitä pienellä palkalla jonkunlaisen perustulon varassa kuin eivät tee mitään.

Kaikki nurisisivat hieman, mutta sitten se olisi tehty. 5-10 vuoden odottelu tarkoittaa sitä, että puhumme X*2:sta ja Y*2:sta.