Mari Kiviniemi haluaisi “nostaa Suomen profiilia rauhanvälityksessä”.

Kuinkahan on? Periaatteessahan asia kuulostaa tietysti aika kauniilta, mutta kyllä se mukanaan ongelmansakin tuo.

Maailmassa ei ole tällä hetkellä käynnissä yhtään sellaista sotaa, joka voitaisiin jotenkin lopettaa tallomatta voimaperäisesti jonkun varpaille. Kriisit ovat samantyyppisiä kuin Kosovon tilanne, jota ei pystynyt ratkaisemaan mitenkään siten, että kaikki ovat tyytyväisiä. Kosovolle ei kelvannut kuin ero Serbiasta ja Serbia ei halunnut edes keskustella tästä vaihtoehdosta. Lopulta päätettiin talloa Serbian varpaille ja samalla hermostui Serbiaa tukeva Venäjä.

Kannattaakohan Suomen olla kovin aktiivinen tällaisissa asioissa, sillä aina tulee joku, joka ei ole asiaan tyytyväinen. Käytännössä maailman kriisejä ei voi ratkaista ilman USA:n tukea, joten käytännössä kaikki saneluratkaisut tulevat olemaan lännelle miellyttäviä ja itämaille vastenmielisiä, paitsi *staneissa, joissa ne ovat todennäköisesti jatkossakin Venäjälle mieleen ja lännelle ei. Lännen kantaa vastustavaa osapuolta tukee lähes poikkeuksetta Venäjä ja/tai Kiina, mikä oikeastaan on merkki siitä, että kylmä sota on jo käynnissä uudelleen.

USA, Venäjä ja Kiina eivät ole enää yksimielisiä mistään asiasta, on takana sitten sortoa, ydinpommien rakentelua tai kansanmurha. Venäjä on jo aloittanut Hitler-tyyppisen ratkaisun etsimisen siihen, että *staneihin jääneet venäläiset asuvat vieraassa maassa. Georgia pilkottiin jo, ensi vuonna joku muu maa kuten vaikkapa Moldova.

Tuntuu siltä, että näiden saneluratkaisujen tekeminen, jos niitä tehdään, kannattaisi jättää suurten maiden harteille ja antaa niiden myös kerätä niistä kumpuava huono karma. Sekä huono karma siitä, että kansainvälinen yhteisö ei tee mitään. Pienten maiden on aivan turhaa lähteä mukaan lokaamaan itseään asiassa, jossa ei koskaan saa ystäviä kaikkialta.