Vielä sananen ruotsin kielestä

Olen kirjoittanut asiasta viime aikoina usein mutta kerrataan vielä, mistä tässä on nähdäkseni kysymys.

Tänään Euroopan neuvosto on ollut huolissaan Suomen kaksikielisyydestä ja joku vähemmistövisiiri on lausunut jotakin.

Huoli sinänsä on aivan oikea mutta tavallaan melko myöhässä tuleva. Suomessa kaksikielisyys lakkasi tarkoittamasta koko maata koskien mitään jo ajat sitten. En tiedä tarkalleen koska tässä asiassa tapahtui suuri muutos, mutta veikkaan sen liittyvän suunnilleen siihen, kun väki 60-luvulla alkoi muuttaa rivakasti maalta kaupunkeihin.

Tätä ennen isommissa kaupungeissa ainakin keskustat olivat olleet aidosti kaksikielisiä ja niissä ihmiset osasivat kohtuullisen hyvin molempia kieliä. Jos nyt eivät kovin täydellisesti niin osasivat kuitenkin ja asiakaspalvelu pelasi molemmilla kielillä. Kun kaupunkeihin muutti yli puoli

miljoonaa ihmistä, palvelurakenne muuttui ja uusia palveluja tarjoamaan ei enää riittänyt kaksikielistä väkeä. Varsin nopeasti minkäännäköinen into ruotsin opettelemiseen oli tältä osin tiessään, sillä kaupungit suomenkielistyivät nopeasti poislukien jotain käpykyliä länsirannikolla.

Toinen, hieman harvemmin käsitelty muutos, ajoittuu myöhempään aikaan. Itse ajoitan sen 80-luvun juppivuosien alkuun ja talouden avautumiseen Kekkosen ja Maalaisliiton perinnöstä.

Yksityinen sektori saa Suomessa tarjota palvelut haluamillaan kielillä, tämä on perustuslain tarjoama oikeus. Toisaalta perustuslaki takaa kielivähemmistöllekin oikeuden käyttää äidinkieltään viranomaistoiminnassa ja julkisissa palveluissa, ja tänään kuultu kritiikki koskettaa juuri tätä puolta. Tämä ei liene Suomessa käytännössä toteutunut enää aikoihin mitenkään automaattisesti vaan enemmänkin vahingossa.

Merkittävä vaikutus on ollut työelämän muutoksella. Varsin pitkään Suomessa virkamies oli työmarkkinoiden aatelia ja valtion työpaikka oli ikuisuutensa ja etujensa takia erityisen tavoiteltu asia. Tällöin kielitaitovaatimuksista oli helppoa pitää kiinni, sillä valtion virkoihin, hieman matalammankin tason tehtäviin, haki kansakunnan parhaimmisto. Sen jälkeen kun kauppa alkoi käydä ja bisnes kukoistaa muuallakin kuin savupiipputeollisuudessa, tilanne tältä osin muuttui.

Korkeisiin valtion virkoihin on edelleenkin tunkua ja työnantajalla teoriassa mahdollisuus valita paras ehdot täyttävä. Käytännössä olemme tosin nähneet esimerkiksi Eva Biaudetin tapauksessa, että vaatimuksista kyllä voidaan tinkiä kunhan pitää keksiä suojatyöpaikka jollekin kaverille. Korkeiden virkamiesten läsnäolo asiakaspalvelussa on kuitenkin olematon. Ruohonjuuritasolla ei enää ole kyse siitä, että voidaan valita parhaiden joukosta, sillä parhaat ja kielitaitoisimmat eivät todellakaan hae toimistorotaksi julkisen sektorin pätkätyöhön vaan päätyvät yksityiselle sektorille tienaamaan paremmin. Julkiset töpinätyöpaikat täytetään tietysti hakijoista parhailla, mutta kielitaito ei enää ole mikään erityisen automaattinen asia johtuen ensin mainitsemastani kohdasta eli siitä, että valtaosalle suomenkielisistä ruotsin kieli on kuollut ja epärelevantti reliikki.

Kolmas asiaan vaikuttava seikka on se, että yllättävän vähän bisnestä edes ruotsalaisten kanssa tehdään nykyään ruotsiksi. Englanti on luonteva työkieli minun ikäisilleni ja nuoremmille suomalaisille ja ruotsalaisille. Bisneksessä kielipolitiikkaan keskittyminen tuottaa ongelmia kuten Nordea huomasi. Ei tämä tuota mitään osakkeenomistajien edun mukaista, joten kielikysymys lakaistaan pohjoismaisessakin bisneksessä oitis maton alle ja käytetään sitä kieltä, jonka kaikki osaavat. Vaikka jotain bisneksiä ruotsalaisten kanssa voitaisiinkin pyörittää ruotsiksi, jo Baltian maiden mukaan ottaminen kääntää taas kielen englanniksi. Edes työperäinen tuutti ei enää motivoi ketään erityisesti opiskelemaan ruotsia ellei siihen ole omaa kiinnostusta.

Mitä asialle sitten pitäisi tehdä?

Kun kerran pakko-opetus närästää ja aiheuttaa oman mutuun perustuvan analyysini perusteella 94,2% kaksikielisyyttä kohtaan esitetystä kritiikistä, minkä ihmeen takia tätä ihmisistä vastenmieliseltä tuntuvaa aivopesua tulee jatkaa? En usko sen aiheuttavan ns. hyvää karmaa ruotsin kieltä kohtaan

suomenkielisessä valtaenemmistössä. Toisin kuin RKP meille valehtelee, kielivähemmistö itse asiassa tarvitsee tätä hyvää karmaa huomattavasti enemmän kuin kaltaisiani muutaman sanan ruotsia pakko-opetuksen perusteella osaavia ihmisiä. Kieleen positiivisesti suhtautuvat ja sitä vapaaehtoisesti opiskelevat tuottavat sellaisia suomenkielisiä, joilla ruotsin kieli nousee käyttökielen tasolle ja myös säilyy siellä.

Pakko-opetuksen väkisinsyöttäminen tuntuu lähinnä jonkunlaiselta kohtaloonsa alistuneen viimeiseltä kostolta. Ikään kuin olisi alistuttu siihen, että ruotsin kieli aikanaan häviää Suomesta tai ainakin näivettyy, mutta nyt viime hetkeen saakka annetaan opetus enemmistölle. Kenelle hyvänsä pitäisi olla selvää, että nykyinen polku johtaa nimenomaan tähän näivettymiseen eikä ruotsin opetuksen aikaistaminen vuodella tai mikään muu poppakonsti muuta vastahankaisen kansan asenteita vaan vahvistaa niitä. Tämän tien päässä ei ole nuoria, jotka kiinnostuvat ruotsin kielestä vaan kansa, joka lusii pakkopullaa ja hankkiutuu siitä eroon niin nopeasti kuin pystyy.

Tuollaiseen alistumiseen ei nähdäkseni ole mitään syytä. Ruotsin kieli pysyy Suomessa aivan mainosti hengissä alueellisesti kielivähemmistön ja asiaan positiivisesti suhtautuvan enemmistökieltä puhuvan kansanosan avulla, mutta jälkimmäinen on oleellinen asia rivien vahvistamiseksi nimenomaan suuremmissa kaupungeissa. Nykymeno ei rivejä vahvista, joten pitäisikö niitä vahvistaa muilla tavoin?

Jos virkamiehet eivät osaa ruotsia mutta heidän pitäisi, miksi työnantaja ei opeta heille tuota kieltä? Jos pakko-opetuksesta luovutaan ja siirrellään hieman rahoja paikasta toiseen turhaa kielipolitikointia ja kylttien kääntelyä siellä täällä trimmaten,

voisi ajatella, että julkisen sektorin työnantaja voisi aivan hyvin maksaa vaikkapa 5% palkanlisän niille, jotka osaavat molempia kotimaisia kieliä hyvin. Kun kerran pakko ei motivoi kouluopiskeluun, tarjottakoon aikuisille sekä opetusta että rahallinen porkkana. Näinhän yksityinenkin sektori toimii, miksi se olisi väärin julkisella sektorilla?

Pakko saa suomalaiset aina jonkunlaiseen vastarintaan. Minun on vaikea kuvitella, että ruotsin kielestä saataisiin coolia, trendikästä ja siistiä juttua valtaenemmistön nuorille, sillä se tarkoittaisi sitä, että pitäisi tunnustaa pakkopullan ja siihen liitetyn propagandan siunauksellisuus ja myöntää olleensa väärässä. Harva tekee näin, joten miksi ketään pitää asettaa tähän “vastustan, vaikka sitten ainoastaan periaatteen vuoksi” -tilanteeseen? Nyt ruotsin kielestä kiinnostuminen on aivan liian monelle nimenomaan nuorelle sen ikäiselle sopivan arvomaailman mukaisesti nöyryyttävää. Ei tämä tie johda mihinkään. Jos mitään pakkoa ei ole, voidaan alkaa ruokkia “vähänkös olet tyhmä kun et viitsi tätä opetella, tämä on helppoa” -asennetta.

Samaten ehdotan, että nykyisestä kielikoulutuspropagandasta vastaavat tahot siirretään vahtimestarin tehtäviin Närpiön terveyskeskukseen. Minä en ainakaan halua kuulla yhtäkään valhetta siitä, että ruotsin kieli on oivallinen ponnahduslauta sivistyskielten opiskeluun tai että ruotsin kieli on jotenkin erityisen hyödyllistä. Kumpikaan ei ole totta. Kyllä ihmiset osaavat puhdasoppiset valheet tunnistaa.

Miksi propaganda ei keskity siihen, että tällainen pikkujuttu on varsin mukava lisä osaamiseen eikä varmasti mene ainakaan hukkaan?

blog comments powered by Disqus