... ja miksei muuallakin.

Vaalit lähestyvät ja limboja kuullaan muiltakin kuin Pekkariselta. Vasemmistoliiton Korhonen vaatii maakuntiin uusia valtionyhtiöitä. Minulla ei sinänsä ole mitään valtiollista yritystoimintaa vastaan kun puhutaan infrastruktuurista ja luonnollisista monopoleista. Tai tilanteista, joissa yksityiset yritykset eivät halua enää jotain palvelua järjestää huolimatta siitä, että sille on kysyntää.

Mutta vaikea kuvitella, että kun infrastruktuuri on myyty polkuhintaan ruotsalaisille, meillä olisi mitään uutta toimintaa, joka vaatisi valtionyhtiön perustamista. Mistä Korhonen meinaa nämä firmansa loihtia? Ei mistään, mutta ei kai sillä niin väliksikään.

Rakennemuutosalueiden pitäisi sen sijaan herättää keskustelemaan siitä, miksi yrittäjyys ei ole monelle realistinen vaihtoehto. Korhonen näkee mielessään valtiojohtoisen jättiläiskonglomeraatin, joka hyökkää työllistämään pois potkittuja. Ei tällainen mitään bisnestä varmastikaan olisi vaan lähinnä Valtion Suojatyövirasto. Sen sijaan yritys, joka tekee jotakin, jota joku haluaa ostaa, on kokonaan eri asia. Yritykset voivat olla ja todennäköisesti ovatkin aika pieniä, mutta jos niitä on paljon, töitä riittää mukavasti.

Logistiikkakaan ei ole ongelma, sillä tavara kulkee Kajaanista saksalaiselle ostajalle oleellisesti samassa ajassa kuin se kulkee saksalaisestakin pajasta. Tietysti maakuntiin voi olla hankalaa sijoittaa firmoja, jotka vaativat paikan päällä asiakaspalvelua, mutta ei sitten mietitä niitä firmoja vaan jotain muita. Genelecin kaiuttimetkin myyvät ympäri maailmaa vaikka ne tehdään jossain pimeimmässä Savossa.

Suomessa perustavaa laatua oleva ongelma niin kehitysalueilla kuin kasvukeskuksissakin on se, että yrittäminen on tehty liian riskaabeliksi ja kun pääomamarkkinat ovat kehittymättömät, rahoitusta ei saa ilman henkilökohtaista takausta mistään mitään starttirahoja kummempia summia. Harva viitsii hommaan ryhtyä vaikka olisi idea ja ympärillä koulutettua työvoimaa tyhjän panttina juomassa keskiolutta.

Sen sijaan, että haikaillaan monoliittisia valtionyhtiöitä, pitäisi miettiä, miten valtion rahalla paikataan sitä aukkoa, joka yksityisillä pääomamarkkinoilla on. Kun kerran riskirahoittajia ei tahdo löytyä, miksei valtio voi ruveta sellaiseksi jokseenkin normaalin pääomasijoitustoiminnan ehdoilla? Hyvä idea saa rahaa huomattavasti enemmän kuin mitä pienet apurahapaketit ovat ja jos joku tarvitsee miljoonia ja idea vaikuttaa hyvältä, siitä sitten vain. Toisaalta sijoituksen tekevä valtio ottaa sitten osuuden firmasta, jonka se voi myydä jos se kukoistaa saaden sieltä rahansa pois, nostaa osinkoja, saattaa vaatia lainamuotoiselle suoritteelle korkoja ja lyhennyksiä jne. Tällainen systeemi ei edes välttämättä maksa kauheasti, koska hyvistä firmoista raha tulee takaisin moninkertaisesti.

Toisekseen, pitäisi poistaa mahdollisuuskin pantata asuntonsa yrityksensä rahoittamiseksi. Henkilökohtainen vastuu firman veloista voi ulottua kaikkeen muuhun muttei asuntoon. Pankit tietysti mussuttavat, mutta niinhän ne aina mussuttavat jos joku meinaa tuoda niiden bisneksiin liiketoimintariskin eikä ainoastaan riskiä siitä, että pankin johto typeryyksissään ryssii putkan konkurssiin. Mutta jos asunnon vakuudeksi laittamista ei edes teoriassa voisi tehdä, pankit rupeaisivat todennäköisesti nekin olemaan luovempia pienyrityslainoituksessaan.

Kolmanneksi, pitäisi sallia henkilökohtainen konkurssi, jossa kuiville pääsee parissa vuodessa. Henkilökohtaisen konkurssin puute on pelkästään pankkien taseita paikkaava rakennelma. Antamalla niille oikeiden ulosmitata kolmanneksen henkilön tuloista hautaan saakka, muutamassa vuosikymmenessä pankki ehtii mukavasti saamaan omansa pois ja lopulta vielä kuolinpesän, koska velkapääoma kasvaa koko ajan. Jälleen sama tilanne, eli pankin liiketoimintariskiä on lainsäädäntötoimin vähennetty.

Lainsäädännön pitäisi suojata heikompia vahvempien mielivallalta, koska vahvempi voi ilman lainsäädäntöäkin tehdä mitä huvittaa. Yksittäiset ihmiset ja pienyritykset ovat nähdäkseni pankin rinnalla se heikompi ja lainsäädännön pitäisi keskittyä heihin eikä heidän potkimiseensa.

Aika monessa tapauksessa kun ei puhuta yrityksestä, joka vain myy yrittäjänsä työtä ja joka ei ole käytännön vaihtoehto työttömyysalueilla kun oman alueen väellä ei ole rahaa mitään ostaa, tarvitaan pääomaa, jotta saa rakennetuksi tuotteen ja markkinoitua sitä sen verran, että saa kassavirtaa. Nyt tätä ei voi tehdä ilman hirveää henkilökohtaista riskiä. Jos halutaan edistää dynaamista pienyrittäjyyttä ympäri Suomea eikä vain monoliittista valtiojohtoista savupiipputeollisuutta, tälle asialle pitäisi tehdä jotakin.

Mutta eipä vain tehdä, ilmeisesti poliitikot saavat vaaliavustussuojelurahansa ajallaan.