Vähälle huomiolle jäävät kommentit
28/09/10 02:08
Muistaako kukaan muutaman viikon takaa Pekka Haaviston kommenttia siitä, että somaleja tulisi auttaa ennen kaikkea maan lähialueilla ja Euroopan käytäntöjä pitäisi yhtenäistää tukiaisshoppailun vähentämiseksi?
Minä muistan, mutta tämä puheenvuoro tuntuu kadonneen täydellisesti kartalta. Puheenvuoron tekee mielenkiintoiseksi se, että se on sisällöllisesti melko lähellä sitä, mitä natsiaineksena pidetty sakki toisinaan ehdottaa, mutta Vihreitä edustavaa Pekka Haavistoa ei varmastikaan pidetä Perussuomalaisia lähellä olevana hylkiöaineksena. Tätä olisi voinut käsitellä mielenkiintoisena keskustelunavauksena, mutta näin ei näytä tapahtuneen. Syvä hiljaisuus vallitsee, mutta miksi? Onko sanoma niin täydellisen epämiellyttävä, että se pitää vaieta huolimatta siitä, että se tulee pakolaisasioissa melko asiantuntevana pidetyltä henkilöltä?
Tänään julkaistiin tällainen kannanotto. Takana Husein Muhammed ja Heidi Hautala.
Ennustan, että tästäkään ei tulla kuulemaan paljon mitään. Artikkelissa kritisoidaan änkyräislamia (oma termini) vaatimuksineen ja sen sovittamista yhteen länsimaisen sananvapauskäsityksen kanssa. Sananvapautta uhataan toki muitakin reittejä, mutta islamilainen liiga on selvästi tällä asialla myös ja nyt asia on sanottu ääneen, taaskin sellaiselta suunnalta, että lausuntoa ei voi mitenkään pitää kiiluvasilmäisimpänä natsipropagandana.
Näyttäisi siltä, että turvapaikkajärjestelmän ongelmat sekä kovin radikaalin islamin yhteensopimattomuus länsimaisiin arvoihin ei olekaan niin kovin tuulesta temmattu ajatus. Millähän saataisiin valtapuolueetkin ymmärtämään tämä sen sijaan, että kuvitellaan ongelmien poistuvan, kunhan teeskennellään, ettei niitä ole olemassakaan?
Toistan saman, minkä olen sanonut useita kertoja ennenkin: islam-asiassa Euroopassa ei ole syytä sortua hysteriaan tai länsimaisten perusarvojen polkemiseen kieltämällä uskonnonharjoitus tai vaatimalla, että naiset saavat pukeutua aivan mihin hyvänsä muuhun mutta eivät mustaan pussilakanaan. Sen sijaan on ymmärrettävä, että viimeisen 20 vuoden ajalla Eurooppaan tullut turvapaikanhakijoiden ja yhdistettyjen perheiden tulva on asia, joka tulee aiheuttamaan ongelmia ja ne eivät katoa enää itsekseen jos vain odotellaan tarpeeksi kauan.
Maailma otti ja muuttui tuossa joskus, en tiedä tarkkaan koska. Euroopassa oli totuttu viimeisen 400 vuoden ajan siihen, että siirtomaista tuli kaikenlaista väkeä Eurooppaan, ja Eurooppaan tultuaan/päästyään he halusivat muuttua hyviksi englantilaisiksi, ranskanpulliksi, hollantilaisiksi tai espanjalaisiksi. Tällaisessa maailmassa tulokkaiden kirjavuus oli lähinnä hyötyjä tuova kokonaisuus, kuten tänä päivänä on vielä USA:ssa, jonne päätyvät siirtolaiset useimmiten haluavat sinne siksi, että he haluavat olla hyviä amerikkalaisia.
Euroopassa miljoonat tulokkaat pitävät eurooppalaista kulttuuria alempiarvoisena kuin heidän omaansa eikä heillä ole mitään aikomustakaan sopeutua. Euroopasta otetaan tukiaiset ja vaaditaan sopeutumaan tulokkaisiin. Tämä rakennelma ei ole hyvä ja se pitää saada jotenkin rikki.
Mainitsemani puheenvuorot Suomessa ovat olleet oikean asian havainnointia. Nyt niiden pohjalta pitäisi vain tehdä jotain. Ei taida olla syytä pidättää hengitystä, sillä kaikki kolme lausujaa ovat olleet Vihreiden edustajia, enkä näe kristallipallostani, että Vihreissä muutettaisiin kovin notkeasti suhtautumista turvapaikka- ja pakolaistenauttamisjärjestelmään tai lakattaisiin ymmärtämästä loputtomiin melkein mitä vain, jos se tehdään islamin nimissä.
Kun vihollinen on on länsimainen yhteiskunta ja elämäntapa, liittolaisia löytyy sangen omituisista paikoista.

blog comments powered by Disqus