Oletteko ikinä huomanneet, että joillakuilla tuntuu menevän matkustamiseen liittyvissä muodollisuuksissa ihan tuhottomasti aikaa kun taas jotkut suoriutuvat niistä kymmenessä sekunnissa? Minä ainakin olen, ja itse olen siellä kymmenen sekunnin kategoriassa. Yhden täytetyn ja toisen melkein täytetyn passin verran maailmaa kiertäneenä olen tullut siihen tulokseen, että kyse on täydellisesti taitolajista, ja jos juuttuu johonkin turhanaikaiseen kuulusteluun, saa useimmiten syyttää vain itseään. Jos on arabi tai venäläinen, silloin simputukselta tuskin voi nykymaailmassa välttyä, mutta Suomen valtaväestöön kuuluva on joka paikassa jotensakin parasta a-ryhmää.

Rajasimputuksessa maat voi luokitella lyhykäisyydessään kolmeen: Euroopan maat, sivistysvaltiot Euroopan ulkopuolella ja kehitysmaat. Euroopassa eurooppalaisille ei ole mitään simputtamista. Kehittyneissä maissa Euroopan ulkopuolella kuten USA:ssa, Kanadassa, Australiassa, Singaporessa, Japanissa jne. touhu on koko lailla suoraviivaista. Mitä kehittymättömämmästä maasta on kysymys, sitä todennäköisemmin jokainen, jolla on pyssy ja koppalakki, on jotensakin Jumalasta seuraava.

Joutuisan suorituksen avain on ymmärtää, mitä ne oikein siellä tekevät. Länsimaissa etsitään terroristeja ja laittomia siirtolaisia. Kehitysmaissa todennäköisesti ollaan enemmän kiinnostuneita siitä, että ulkomaiset lehtineekerit eivät pääse arvostelemaan maan edistyksellistä sotilas- tai pappisdiktatuuria.

Länsimaissa on lupa olettaa, että ne tietävät tulokkaasta jotakin ja niissä ei muutenkaan ole mitään syytä valehdella kenellekään. Oleellinen asia länsimaissa on teeskennellä kiinnostunutta ja vastata vain siihen mitä kysytään. Jos heebo ei erityisesti kysy, ei ole mitään syytä tunnustaa, että maassa asuu vaikkapa sukulaisia tai hyviä tuttavia. Jos kysytään niin kerrotaan, mutta eivät rajamiehet mitään kavereita ole vaan palveluskuntaa, joten ei heidän kanssaan ole mitään syytä antautua vapaaehtoisiin keskusteluihin. Mitä enemmän hölisee omiaan, sitä varmempia he ovat siitä, että hölötyksen tarkoitus on kääntää huomio pois jostakin epäilyttävästä asiasta, ja sitten vain kyselevät lisää.

Toinen asia länsimaissa on se, että maassa oleskelun aika on syytä tietää tarkasti samoin kuin osoite jos sitä kysytään. Vaikka ei tarkasti tietäisikään, koska aikoo maasta poistua, kysymykseen ja kuponkeihin on aina syytä olla eksakti vastaus. Aika harvassa paikassa ilmoitettu aika vaikuttaa yhtään mitään mihinkään, eli jos maassa saa olla kolme kuukautta, passiin leimataan kolme kuukautta riippumatta siitä, mitä niille kertoi oleskelun kestoksi. Jotkut Karibian saaret ovat tästä poikkeuksia ja niissä päivä pitää tietää tarkasti. Muutaman päivän yliarviointi ei toisaalta haittaa yhtään mitään. Reipas yliarviointi aiheuttaa sitten taas jo ongelmia, koska jos kertoo haluavansa olla neljä kuukautta jossain länsimaassa, ne alkavat olla kiinnostuneita siitä, millä oleskelu aiotaan oikein rahoittaa.

Melkein kaikkialla kysytään myös osoitetta. Siihen voi huoletta laittaa vain ensimmäisen yön osoitteen ja vaikka ei olisi mitään varannutkaan, kannattaa katsoa matkaoppaasta joku kunniallinen hotelli ja laittaa se siihen. Ei se kiinnosta ketään tai vaikuta asioihin, mutta tyhjäksi jätetyt kohdat kupongeissa herättävät aina kysymyksiä. Sivistysvaltioissa on lupa käyttää myös huumoria, jos osaa tehdä sen tahdikkaasti. Itselleen nauraminen ja rento suhtautuminen hälventää aina epäluuloja, mutta jos epäilee vastapuolen huumorintajua, kannattaa pitää puujalkavitsit omana tietonaan. Vieraille maille ja kulttuureille nauraminen on lähtökohtaisesti älytöntä, omalleen saa nauraa.

Kehitysmaissa tilanne on täydellisen toisenlainen. Niistä ei koskaan tiedä mitä ne oikein kysyvät ja mitä ne etsivät, mutta ne eivät toisaalta tiedä mistään mitään, joten niille voi kertoa aivan mitä sattuu jos siitä on jotain iloa. Itse olen ajat sitten lakannut selittämästä niille ammatikseni mitään IT-johtajaa, koska jossain Afrikassa ne eivät tiedä siitä mitään ja saattavat kysellä lisää. Jos ammatti on lehtimies, valokuvaaja, toimittaja, historiantutkija tai joku maallikon mielestä sellaiselta vaikuttava, voi olla paras loihtia itselleen uusi ammatti. Insinööri on sangen kunniallinen homma kaikkialla maailmassa, itse olen aina sellainen ja jos kysytään tarkemmin, sanon, että suunnittelen siltoja. Kaikki tietävät mikä on silta, tietoturvahommien selittäminen on huomattavasti haasteellisempi homma. Ja valheesta ei voi jäädä kiinni oikeastaan mitenkään.

Kehitysmaissa todennäköisesti kysytään maahantulokupongeissa kaikennäköistä älytöntä kuten uskontoa, Sambian viisumihakemuksessa kysyttiin jopa heimoa. Tyhjät kohdat herättävägt aina epäilyksiä, joten niihin on syytä vain keksiä jotakin. Vaikka olisi kuinka pakana ja uskonnon kieltäjä, kannattaa sanoa olevansa kristitty. Kristitty on aivan kelvollinen uskonto myös islamilaisessa maailmassa, mutta tyhjäksi jätetty uskontokohta saattaa aiheuttaa jossain päin palloa epäilyksiä siitä, että tulokas yrittää kätkeä juutalaiset juurensa. Tässäkin asiassa kannattaa noudattaa "tietoa vain tarpeen mukaan" -periaatetta eikä ryhtyä selittämään mitään luterilaisuudesta ja protestanttisuudesta, koska se vain herättää ihmetystä maissa, joissa ei ole ikinä kuultu kummastakaan.

Koppalakkihenkilöt kehitysmaissa ovat tottuneet olemaan kuninkaita ja heitä tulee kohdella arvonsa mukaisesti. Vitsit piiloon, kohtelias puhuttelu, asianmukainen vastaus kaikkiin kysymyksiin. Hermostua ei saa missään päin maailmaa ja vaikka simputus kiukuttaisi, se pitää vain sietää. Erinomainen tapa saada haaskattua jossain keskellä ei mitään olevalla raja-asemalla puoli päivää on antaa ymmärtää, että tietää kaikki asiat koska on valkoinen ja ne paikalliset puolestaan eivät tiedä mitään, koska ovat neekereitä.

Kaikkialla maailmassa on lisäksi paikallaan muistaa, että kukaan ei erityisemmin pidä pummeista, köyhistä ja hampuuseista. Vaikka kohdemaan sanottaisiin olevan kuinka reppukansaystävällinen, ei pidä olettaa, että maan byrokraatit tietävät sen. Jokainen on pitkän lennon jälkeen hiukan räjähtäneen oloinen, joten mitään fashion statementtiä ei ole tarpeen esitellä, mutta rikkinäiset farkut, kauhtuneet t-paidat, räjähtäneet lenkkarit, sotkuisa risuparta ja muu alemman luokan yleisön varustus kannattaa kätkeä. Siististi pukeutunut henkilö antaa mielikuvan uskottavuudesta, sivistyksestä ja äveriäisyydestä toisin kuin likaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa matkustava.

Valinta on tietenkin vapaa. Jos haluaa toteuttaa jotain "minä olen yksilö ja siis pukeudun ja käyttäydyn miten sattuu" -ideologiaa, niin voi tehdä, mutta aikaa kannattaa varata huomattavasti enemmän.