Hesari kirjoittaa meille otsikolla “tappamisella uhkailu yleistä lähisuhteissa”.

Ehkäpä.

Leipätekstissä kuitenkin kerrotaan näin: Tappouhkauksien lateleminen puolisolle tai ex-kumppanille näyttää olevan valitettavan yleistä, kertoo Raiskauskriisikeskus Tukinaisen tilastobarometri. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneista yli puolta on uhattu hengen lähdöllä.

Minusta näyttää epäilyttävästi siltä, että toimittaja on yleistänyt tuon “puolet” tarkoittamaan kaikkia naisia eikä vain väkivallasta tuolle keskukselle raportoineita, sillä mitenkään muuten ei ole ymmärrettävissä otsikko. Toimittaja on siis joko ymmärtänyt väärin tai väittää tietoisesti jotakin, jota hänen artikkelinsa ei perustele ensinkään. Tappouhkausten määrään yleisesti kun mikään kirjoitettu ei ota kantaa.

Tai no, ottaa sikäli, että kerrotaan keskukseen tulevan keskimäärin kaksi uuden uhrin puhelua päivässä. Jos näistä toinen mainitsee tappouhkauksesta, saadaan siis 365 tappouhkausta vuodessa kahta ja puolta miljoonaa naista kohti. Tappouhkauksia siis heiluu prosentin sadasosalle. Lienemme kaikki sitä mieltä, että olisi parempi, jos näitä uhkauksia ei olisi, mutta kahteen ja puoleen miljoonaan mieheen mahtuu kaikenlaista vipeltäjää, ja maailma ei ole täydellinen.

Minun on kuitenkin lukemani perusteella mahdotonta yhtyä uutisen otsikkoon, sillä tappamisella uhkailu vaikuttaisi olevan sangen harvinaista. Tällaisten rumien ankanpoikasten ongelma on siinä, että ne jäävät helposti elämään totuuksina. Kukaan ei enää muista viikon kuluttua perusteluja tai lähinnä niiden puutetta, mutta joku saattaa muistaa mielikuvana, että joka toista naista on uhattu tappamisella, mikä ei pidä paikkaansa.

Uutinen kuitenkin vahvistaa mielikuvaa siitä, että suomalainen mies on väkivaltainen melkein-tappaja jo olemassaolollaan.