Uuden ihmisen kasvatus on epäonnistunut

Sain ajatuksen tähän kirjoitukseen luettuani tämän ja tämän artikkelin Hesarista.

Toisessa paheksutaan voimaperäisesti rasismia. Toisessa joku kansanedustaja saa tappouhkauksen.

Nämä ovat oikeastaan saman kolikon kaksi puolta, mutta tuo kolikko on ollut tähän saakka varsin hyvin piilossa. Piilottamista on auttanut holhoava konsensusmeno, tiukasti konsensuksen käsissä oleva media, luja auktoriteettiusko ja kaikenlaisten uusien ongelmien vähäisyys.

Käsittelen asiaa lähinnä Suomen vinkkelistä, mutta ilmiö ei ole suomalainen vaan länsieurooppalainen, joskin Itä-Eurooppa tulee asiassa kovaa vauhtia perässä.

Sen jälkeen kun sodan jälkeinen jälleenrakennus oli suoritettu ja talous kasvoi kohisten, valtaan nousivat suuret ikäluokat, joiden arvomaailma oli kovasti vanhempiensa arvomaailmasta poikkeava. Tähän aikaan yhdistyi tiedonvälityksen kasvaminen ja keskittyminen, muuttoliike maalta kaupunkeihin ja maasta toiseen paremman elintason perässä, vasemmistolaiset ideaalit, lentomatkustamisen tuleminen kadunmiehen ulottuville, sodanvastaisuus, hyvinvointivaltion muuttuminen itsestäänselvyydeksi ja monet muut seikat.

Ilman mitään salaliittoteorioita näyttäisi siltä, että useissa maissa ja niissä eri tavoin syntyi kodifioimaton ajatus uuden, paremman maailman luomisesta kasvattamalla uusia, parempia ihmisiä, jotka olisivat paljon parempia kuin vanhempansa ja joiden arvoina olisi kansainvälinen solidaarisuus, liberaali arvomaailma, uskonnonvastaisuus, sosiaalidemokratia, tasa-arvo, vähemmistöjen suvaitseminen, teknokraattinen maailmankuva ja usko yhteisöjen voimaan.

On helppoa ymmärtää, miksi juuri tällaisia asioita katsottiin maailmassa tarvittavan.

Talous kasvoi kohisten ja kaikkien elintaso parani länsimaissa hurjasti ja kuilu kehittyneen ja kehittymättömän maailman välillä repesi. Oikeastaan se oli revennyt jo ajat sitten, mutta televisio toi kehitysmaiden ongelmat kaikkien olohuoneisiin. Kun kansallisvaltiokäsite ei tässä sodanjälkeisessä maailmassa ollut muutenkaan erityisen kovassa huudossa, ymmärrettiin ongelmien johtuvan siirtomaa-ajasta, mikä tarina elää pääsyynä tänäkin päivänä, ja ladattiin arvokuormaan eräänlainen käännetty valkoisen miehen taakka.

Uskovaiset olivat pyrkineet rajoittamaan nuorison hilluntaa, vapaata seksiä, sitä, tätä ja tuota hauskaa. Lisäksi uskonnot yhdistettiin lähinnä sotiin, joita käytiin ainakin Lähi-Idässä ja Irlannissa. Uskonnon nähtiin edustavan vanhaa ajattelua ja syypäätä kaikkiin historian sotiin ja uskovaisen konservatiivinen arvomaailma ärsytti yleisesti.

Suurten ikäluokkien vanhemmat elivät vielä pula-aikaa ja aikaa ilman päiväkoteja, sosiaalipalveluita ja ilmaista koulutusta. Näiden nähtiin edustavan hyvää kuten myös yleisen solidaarisuuden. Tuon ajan nuori intellektuelli on saattanut tuntea syvää häpeää kun kadulle on ilmestynyt ihan oikea

neekeri ja sivistymättömät moukat tuijottavat häntä kuin apinaa häkissä. Kaikenlaiset vähemmistöt olivat joko kaapeissaan tai ainakin halveksittuja. Naisasialiike oli saanut äänensä kuuluville ja ajatuksensa lävitse. Näitä voisi käydä läpi yksi kerrallaan pidempään, mutta yleisesti jälleen yksi sukupolvi halusi tehdä raivokkaasti pesäeroa menneeseen.

Tämän hetken “ongelma” astuu kuvaan siinä, että kuviteltiin tällaisen isäkapinan, josta on esimerkkejä koko kirjoitetun historian ajalta, olevan nyt lopullisesti ohitse kunhan vain lapset kasvatetaan ja aivopestään oikein. Tätä ei tehty pahalla vaan lapsia syvästi rakastaen ja heille kaikkea parasta näin toivoen. Syntyi varsin auktoriteettikeskeisiä yhteiskuntia, joissa vallitsi yksi ainoa oikea totuus asiasta kuin asiasta. Viisaat ja koulutetut ihmiset kertoivat rahvaalle, millä kaikin tavoin rahvas on väärässä ja ajatuksiltaan vinksallaan. Oli hyviä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet heille syötetyt arvot ja sitten oli huonoja ihmisiä, joita vaivasi itsekkyys, itsekeskeisyys, piittaamattomuus, suvaitsemattomuus, taantumuksellisuus, ahneus, oman edun tavoittelu, kansallismielisyys tai joku muu lukuisista taudinkuvista.

Muistan itsekin nauttineeni peruskouluikäisenä tällaisen huonon ihmisen leimasta opettajakunnan tasolta mielipiteideni takia. En tietysti tunnistanut asiaa silloin, mutta kysehän oli tyylipuhtaasta mielipiteenmuokkauksesta, jossa mielipiteitä perusteluineen ja yleistä omaa aivotoimintaa ei ainakaan kaikissa asioissa suosittu. Tärkeämpää oli se, että mielipiteet ja ajatukset olivat oikeita eivätkä omia.

Sen jälkeen maailma alkoi muuttua, kuten se tietysti aina muuttuu. Kuviteltiin, että uusi ihminen on valmis ja valmis ottamaan kaiken, mitä auktoriteetti heille antaa.

Viime vuoden puheenaiheista esimerkiksi turvapaikanhakijoiden tulva Afrikasta nähdään edelleenkin vallankahvassa “väistämättömänä”, joten ihmiset ovat vain tyhmiä, jos eivät sopeudu siihen. Jos eivät sopeudu, siedätyshoidatetaan ja sitten ihmetellään, kun esiintyykin rasismia, jota ei pitänyt enää uudessa uljaassa ihmisessä olla olemassakaan. Oireellista on se, että juuri tällä viikolla EU:ssa keskustellaan siitä, pitäisikö Schengen-sopimusta muuttaa, kun ranskalaiset eivät halua Italiaan vyöryneitä afrikkalaisia maaperälleen. Kukaan ei vakavissaan edes mieti, että afrikkalaiset turvapaikanhakijat, joita mikään maa ei Euroopassa oikeasti tunnu haluavan, lähetettäisiin takaisin Afrikkaan. Sen sijaan mietitään, miten Euroopan toimivia rakenteita voitaisiin hieman rikkoa, jotta tämä luonnollinen ihmistulva saataisiin pidettyä italialaisten vaivoina.

Yleinen solidaarisuus ja hyvinvointivaltioiden kannattaminen ei myöskään näytä minun ikäisissäni ja nuoremmissa olevan niin kovin huudossa. Sitä tunnutaan kannattavan lähinnä, jos ollaan suuresti saamapuolella eikä aina silloinkaan. Yksilö- ja perhekeskeisyys

on nostanut päätään yhteisöllisyyden kustannuksella ja “yhteistä hyvää” tavoittelee yhä harvempi, vaikka juuri tämän piti olla uuden, paremman ihmisen ajatusmaailman kulmakivi. Toisenkinlainen itsekkyyden aalto on noussut politiikan vasemmalla laidalla. Yhteiskunnan tarjoamia tukia ja palveluja pidetään itsestäänselvyyksinä, mutta ei olla valmiita pistämään tikkua ristiin niiden tuottamiseksi tai rahoittamiseksi.

Uuden, uljaan ihmisen maailmankuvasta sukupuolten välinen tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet näyttävät lyöneen itsensä parhaiten lävitse. Näilläkin on kuitenkin vastavoimia ja tänään ei ole enää alkuunkaan sopimatonta olla sukupuolirooleissa“perinteinen” (=miehet ovat pomoja) ja vastustaa homojen oikeutta siihen, tähän ja tuohon.

Uskonnotkaan eivät enää elä täysin hiljaiseloaan. Uskonnonvastaisuuden nimiin vannova intelligentsia on valmis puolustamaan melkein mitä hyvänsä, jos se tehdään islamin nimissä. Toisaalta änkyräkristillisyyskin näyttää olevan nousussa siellä täällä, joskaan ei niinkään Suomessa mitä nyt Päivi Räsänen vähän yrittää.

Hieman tätä asiaa sivuten on nähty pari kulttuurielämän ilmiötä. Dan Brownin alempaa keskitasoa edustava dekkarituotanto myy raivokkaasti kuten myös Harry Potter. Brasilialainen Paulo Coelhokaan ei ole aivan tuntematon nimi. Näen näissä kaikissa ajatuksena sen, että varsin monet ihmiset kaipaavat elämäänsä mystiikkaa ja selittämättömiä asioita. Kansankirkkojen ja kristillisen mystiikan alamäki sai vain ihmiset etsimään tätä mystiikkaa muualta. Dan Brown on tehnyt tunnetummaksi joitain kristillisiä symboleja ja käsitteitä kuin mitä yksikään pyhäkoulu on koskaan onnistunut tekemään. Harry Potterin reaalimaailmaa liippaava fantasiamaailma on luonut miljardille ihmiselle jotakin unelmia.

Tässä kaikessa näyttää olevan perusajatuksena se, että huolimatta vankasta aivopesutyöstä ihmiset eivät harhaoppisesti olekaan valmiita laittamaan elämäänsä täysin pikkuinsinöörien käsiin vaan insinööritieteiden vastapainoksi tarvitaan jotakin muutakin. Jotain selittämätöntä, jotain yliluonnollista.


Tämä oli vaatimaton johdanto, mutta sallikaa minun vielä lisätä sananen.

Muutaman vuosikymmenen uuden ihmisen kasvatusprosessi näytti onnistuneen ainakin miten kuten. Tosiasiassa ihmisistä ei onnistuttu muokkaamaan ajatuksiltaan paljonkaan entisiä parempia, mutta yhteisön paine ja auktoriteettien vahva asema saivat valtaosan ihmisistä pitämään mölyt mahassaan. Vaikka he eivät kannattaneetkaan uutta yhteiskuntajärjestystä, he teeskentelivät sitä kannattavansa, sillä vääräoppisuus ei johtanut mihinkään ja saattoi aiheuttaa ongelmia elämässä ja ihmissuhteissa myöhemmin.

Näin syntyi mielikuva siitä, että uusi maailma on valmis, mutta tosiasiassa kyse oli Potemkinin kulisseista.

Vallankahvalle ja establishmentille näytettiin sitä, mitä he haluavat nähdä, ja kun tiedotusvälineet olivat heidän komennossaan, he itse asiassa näyttivät itselleen omia fantasioitaan. Itsepetos pääsi valloilleen, sillä kuvittelisin jokaisen kuitenkin jollain tajunnan tasolla ymmärtäneen tuttujensa ja puolituttujensa juputuksesta muutaman kaljan jälkeen, etteivät uudet arvot aivan niin täysin hyväksyttyjä olleetkaan. Syntyi kuitenkin maan ja oikeastaan koko Euroopan laajuinen kupla, jossa saattoi elää elämänsä mukavasti ja teeskennellä, että paha on poistunut maailmasta ja että ihmiset ovat valmiita aivan mihin hyvänsä, mitä vain vallankahva keksii heille syöttää.

SItten vain tapahtui jotakin odottamatonta. Internet tuli jokaiseen kotiin ja tiedonvälitys ja ajatuksenvaihto vieraiden ihmisten kesken ei ollutkaan enää lehdistön yksinoikeus.

Yhtäkkiä hammastahna pääsi pois tuubista siellä täällä kun nykymenoa epäilevät ihmiset huomasivat, etteivät he olekaan yksin. Valhe alkoi paljastua. Poliittiset kentät ovat menneet uusiksi useammassakin maassa, viimeiseksi Suomessa, sillä kymmenen vuoden työn jälkeen on nyt viimein aivan salonkikelpoista ja trendikästäkin sylkäistä pontevasti uuden uljaan ihmisen ajatusta ja mallia kohtaan. Jos ihminen ei ole yltiösuvaitseva vaan enemmänkin perinteitä arvostava, se ei enää olekaan taantumusta vaan asia, joka tuntuu kelpaavan suomalaisten enemmistölle aivan hyvin. Vallankahvan syöttämä ajatus turvapaikanhakijoiden siunauksellisuudesta ja välttämättömyydestä ei olekaan aivan kaikkien kannattama asia. Siinä ei olekaan mitään pahaa, että haluaa itselleen ja lapsilleen paremman elämän sen sijaan, että syöttää muita tai rakentaa jotakin monikulttuurista lähiöunelmaa. Rikastuminen työllä ei ole enää halveksittava ajatus vaan miellyttävä utopia.

Nyt ollaan sitten tässä. Perinteinen kulissientakainen establishmentti lähellä tiedo(s)tusvälineitä, kulttuuripiirejä ja politiikan perinteistä ydintä ihmettelee, mikä ihme ihmisissä on vialla kun he eivät ymmärrä omaa parastaan. Perussuomalaisten kannatus raketoi ja muut keskittyvät selittämään, että nämä kannattajat ovat tyhmiä tai vääräoppisia ihmisiä ja lisäksi heillä on vääriä arvoja ja mielipiteitä.

Ihmiset eivät näytä myöskään täysin ymmärtäneen muutoksen sisältöä ja ajatusta. En tiedä, onko uutisen rasistiselta haiskahtava rikos nykyisen, vähemmän keskusjohdetun ajattelumaailman tulos vai onko se vain yksittäistapaus, mutta en pidä

mahdottomana, että jotkut kuvittelevat ajattelun vapautumisen tarkoittavan myös tekojen vapautumista, mitä siitä ei missään tapauksessa seuraa eikä saa seurata.

Toisen uutisen tappouhkaus on samaa asiaa. Politiikan kentälle on tullut uusi tekijä, joka on tähän saakka vaiennettu. Siitä ei pääse eroon väkivallalla vaan äänestämällä, politikoimalla ja perustelemalla ja jos ei pääse, se kertoo vain siitä, että Suomessa on kannatusta tällaisellekin aatteelle. Väkivaltaan turvautuminen kertoo kuitenkin poliittisen kulttuurin nuoruudesta kun ei olla valmiita antamaan poliittiselle opponentille täyttä ihmisarvoa.

Löydän tästä kaikesta jotain yhteistä myös arabimaiden nykyisen liikehdinnän kanssa.

Kummassakin tapauksessa suurin muutos yhteiskunnassa on ollut se, että on lupa ja myös mahdollisuus olla eri mieltä, yksin tai kollektiivisesti. Arabimaissa vastustetaan lähinnä despootteja ja heidän ajamansa totuuden mallia. Euroopassa vastustetaan pakkosyötettyä uuden, paremman ihmisen mallia. Näitä molempia yhdistää ihmisen kaipuu ajatella tai ainakin kuvitella ajattelevansa itse sen sijaan, että heille kerrotaan vain ylhäältä isällisesti Totuuksia, joita ei kuulu kyseenalaistaa. Näiden liikkeiden aikaansaamaa lopputulosta en kykene ennustamaan, mutta kykenen ennustamaan sen, että aika entinen ei koskaan enää palaa ja että kummassakin paikassa establishmentti taistelee raivokkaasti muutosta vastaan. Jossain asein, jossain propagandan keinoin.

Establishmentti vain tulee taistelun häviämään.

blog comments powered by Disqus