60-luvun lopun ja 70-luvun alun nuorison vasemmalle vinksahtamista on tutkittu ja siitä on kirjoitettu hyviä ja huonoja kirjoja. Jonkun pinon niitä lukeneena olen tullut itse siihen tulokseen, että stalinismin ihannointi oli Suomelle eräänlainen demokratian ja vakauden koetinkivi, jonka Suomi läpäisi. Ei siksi, että stallarit olisivat saaneet jotain aikaan vaan juuri siksi, ettei tapahtunut oikeastaan mitään.

Tätä voi miettiä kahdelta kantilta.  Ensinnäkin, meillä oli aate, jolla oli vähäistä laajempi kannattajakunta, jolla oli käsissään tiedotusvälineitä ja rahaa, sekä tuki Suomen sisäpolitiikkaan jatkuvasti vaikuttamaan pyrkineestä Moskovasta rähmälläänolon pahimpina vuosina.  Silti on päivänselvää, että kansan valtaenemmistö ei tukenut stallarien pyrkimyksiä ja vaikka aina avoimesti ei uskallettukaan vastaan pistää, kansan syvien rivien tuki markkinataloudelle ja länsisuuntaukselle oli päivänselvä.  Näin ollen pidän osoituksena poliittisen järjestelmän toimivuudesta sitä, että se onnistui olemaan toteuttamatta oikeastaan mitään taistolaisten ehdotuksia huolimatta siitä, että niitä vyörytettiin vahvasti kaikennäköisiä tuutteja pitkin.

Toisekseen, Suomessa ei varsinaisesti koskaan ennen ole ollut sallittua "keikuttaa venettä".  Eri mieltä vallanpitäjien kanssa olleet päätyivät ajasta riippuen ammuttavaksi, Siperiaan, muilutettavaksi Venäjälle tai vankilaan.  Stalinistien röyhkeimmät temput todennäköisesti olisivat täyttäneet maanpetoksen tunnusmerkit jos olisi haluttu olla turhantarkkoja, mutta ei haluttu.  Teoriassa olisi ollut keinoja yrittää stalinisteja hiljentää, koska vallankumoukseen ja väkivaltaan masinoiminen on tämänkin päivän lainsäädännön valossa kiellettyä.   Mitään tällaista ei kuitenkaan tapahtunut vaan stallarit saivat mellastaa ja vouhottaa, kunnes koneen vieteri väsähti. Eli vallankahva päätti, että antaa nuorison politikoida ja jätti käyttämättä kaikki lailliset ja sallitutkin keinot ylilyöntien kitkemiseksi.

Minulle tuo aika osoitti, että Suomi yhteiskuntana on oppinut sietämään soraääniä virallisen totuuden ulkopuolelta, ja toisaalta poliittinen järjestelmä onnistui kuitenkin tulkitsemaan enemmistön tuntoja ja toteuttamaan sitä.  Joten stalinismista jäi käteen lähinnä poliittisesti ei-mitään, kulttuurillisesti kasa hyviä lauluja ja tämän päivän iloksi noloutta herättäviä katumusharjoituksia "minä olin mukana vain kun ne muutkin olivat".

Ei huono testi kansakunnalle.