Saksalaisissa ja suomalaisissa lehdissä on ollut eilen ja tänään, että saksalaiset telcot eivät ota myyntiin Nokian puhelimia, joissa on skype-clientti.

Kaikki “Nokia on paska firma kun se on suomalainen ja olen povannut jo kohta 20 vuotta, että kyllä ne vielä konkurssiin menevät” -ihmiset hierovat jo karvaisia käsiään ja ovat aloittaneet vieterin veivaamisen “mitäs minä sanoin” -grammarissaan.

Mutta sivuutetaan Nokia ja keskitytään telcoon, joka ei suostu skypellisiä puhelimia myymään. Koko teleoperaattoribisnes on keskittynyt lähinnä jarruttamiseen. Niillä on käsitys siitä, että niiden kuuluu olla arvoketjun keskiössä siten, että ne voivat rahastaa kaikilta ja kaikesta, sen sijaan, että ne olisivat vain kaistan tarjoajia kuten lankaverkon internet-operaattoritkin ovat.

Kuinka moni olisi asiakkaana internet-operaattorilla, jonka lasku olisi täydellinen arpalippu kuukausittain? Siinä olisi kiinteä kuukausimaksu. Sen päälle tulisi maksu surffatuista minuuteista, siten, että eri aikoihin se maksaa eri määrän per minuutti ja kukaan ei voi intuitiolla tietää, mitä se maksaa milloinkin. Tämän päälle tulisi maksu siirretystä datasta, siten, että jos käytetty serveri on kotimaassa, se maksaa vähän ja jos euroopassa, vähän enemmän ja jos Amerikassa, hirveän paljon. Jos siirtää videokuvaa, peritään erillinen videokuvamaksu. Jos tekee google-haun, siitä peritään lisämaksu. Jne.

Tällaisella operaattorilla ei olisi yhtään asiakasta, sillä asiakas haluaa tietyllä nopeudella toimivan töpselin könttähinnalla.

Miksi mobiilibisnes olisi oleellisesti tästä erilaista? Minun insinöörin logiikallani mobiilioperaattorin kuuluisi olla samanlainen kaistan tarjoaja kuin lankaoperaattorinkin. Toistaiseksi niitä ei ole kukaan tähän pystynyt pakottamaan, mutta jossain vaiheessa tämä lienee edessä. Nokialla on pulska kassa ja se voi hyvin sotia hieman telcoja vastaan ja yrittää heiluttaa tätä pysähtyneisyyden mausoleumia.

Telcot eivät tietysti pidä tästä, sillä niiltä on katoamassa iso osa bisnestä. Bisneksen isot rahat ovat siirtymässä muualle. Mihin, sitä ei vielä tiedetä. Laitevalmistajat ainakin haluavat siitä isomman siivun kuten on nähty sekä Nokian että Applen yrityksissä. Sekaan toki mahtuu muitakin palveluntarjoajia, mutta lopulta keskeinen kustannus ei enää ole siirtotien hinta vaan käytetyn palvelun hinta.

Asiaa voi lähestyä hyin skype-esimerkin valossa. Jos soitan kännykkäni skype-clientillä Englannista Amerikkaan lankanumeroon, se maksaa 1,4 penceä minuutti. Jos soitan samaisella clientillä Australiasta Amerikkaan, se maksaa edelleen 1,4 penceä minuutti. Jos soitan kännykällä normaalin ulkomaanpuhelun, se maksaa Englannista soitettuna £1,72 ja Australiasta soitettuna £1,99/minuutti. Tästä voi siis päätellä, että hinnassa on ilmaa lähemmäksi 1,70/minuutti. Jos Skype kykenee tekemään bisnestä 1,4 pencen minuuttihinnalla, telcon kateprosentti on sellainen, että Cosa Nostran capo di tutti capi kiukuttelee iltaisin grappaa litkiessään, miksi tuli ryhdyttyä mafiapomoksi eikä perustettua teleoperaattoria.

Asiakkailla ei toistaiseksi ole mahdollisuutta äänestää jaloillaan, koska kukaan ei ole vielä muuttanut toimintamalliaan.