Halonen ja maahanmuuttajat

Tarja Halonen on varoittanut meitä kohtelemasta maahanmuuttajia “pelkästään työvoimana” ja kannattavansa oikeutta “vapaaseen muuttamiseen mutta vastustavansa työvoiman tuontia”.

Onneksi tänä päivänä ei presidentillä ole enää samanlaista valtaa kuin silloin, kun Manu avasi ovet inkeriläisten paluumuutolle. Heitä oli vähän, kehitysmaissa väkeä riittää muutama miljardi.

Tässä koko lauselmassa on jotain aivan täydellisen mieletöntä, eikä se edes oikein avaudu minulle.

Kuvaako Halonen nykytilaa vai haluamaansa tulevaisuutta? Jos nykytilaa, kuka kohtelee maahanmuuttajia pelkästään työvoimana? Suomen maahanmuutto on turvapaikkaperusteista ja perheenyhdistämisperusteista, ja työttömyysluvut näissä joukoissa ovat yli 50%. Ei heitä varmastikaan vain työvoimana kohdella, koska he eivät valtaosin ole mitään työvoimaa. Naiset ovat kotona ja miehistä osa ei töihin halua, ja töihin haluavistakin suuri osa ei löydä työnantajaa, koska heidän ammattitaidolleen ei ole mitään kysyntää.

Muutenkin lausunto on hieman outo. Maahanmuuttoasioissa on ajateltu, että työllistyminen on suomalaisessa yhteiskunnassa paras tapa päästä siihen sisälle. Aivan samalla perusteella ollaan huolestuneita valtaväestön pitkäaikaistyöttömyydestä, koska työelämästä tipahtaminen karsii usein myös sosiaalisia kuvioita ja aiheuttaa ongelmia. Onko Halonen siis tehnyt tässä asiassa takinkäännön, ja työnteko ei enää ole mikään oleellinen elementti suomalaisessa yhteiskunnassa? Vai koskeeko rajaus ainoastaan maahanmuuttajia, joiden ei kuulu turhaan rasittaa itseään työllä, riittää kun tuovat etnovärinää katukuvaan? Vai puhuuko Halonen sekavia?

Jos taas kuvataan tulevaisuutta, mitä ihmettä tarkoittaa “vapaan maahanmuuton kannattaminen ja työvoiman tuonnin vastustaminen”? Minä luen sen niin, että Suomeen kuuluu tuoda elättejä muttei työvoimaa. Mitä minä ymmärsin väärin vai ymmärsinkö aivan oikein? Jos ymmärsin jotain väärin, Halosen pitäisi ehkä hieman täsmentää lausuntoaan, koska minä sentään ymmärrän maailman menosta aika paljon. Jos ymmärsin oikein, mitä on tapahtnut huolelle huoltosuhteesta ja huutavasta työvoimapulasta?

Ja mitä perustavaa laatua olevaa hyvää saavutetaan siten, että jätetään “työvoiman tuonti” pois? Jos Suomessa on töitä muttei tekijöitä, miksi emme voisi tuoda tekijöitä? Halosen malli tarkoittaa firman siirtämistä tekijöiden lähelle, mikä vie Suomesta työpaikkoja ja verotuloja.

Minusta näyttää siltä, että Halonen on heittänyt pataan ay-taustansa pohjalta jyrkimmät ay-argumentit (“ei työvoiman tuontia, työpaikat suomalaisille”) ja punavihreän trendiaatteen (“vapaa maahanmuutto”). Ja on saanut aikaiseksi kerrassaan eriskummallisen taikajuoman, joka vaatii lisäämään maahanmuuttoa ja huolehtimaan siitä, että tulokkaat eivät vahingossakaan työllisty vaan jäävät veronmaksajien elätettäviksi.

Näitä tulokkaitahan me saamme kehitysmaista juuri niin paljon kuin haluamme ottaa. Joku voisi vielä kertoa minulle, millä tavoin Suomi tästä Halosen taikajuomasta hyötyy, kun minun mielestäni keitos vaikuttaa monellakin tapaa myrkkyliemeltä.

Mitä järkeä on painottaa maahanmuuttoa erityisesti sopeutumattomiin ja vaatia luopumaan siitä osasta maahanmuuttoa, joka on tuonut Suomeen tekijöitä ja veronmaksajia?
blog comments powered by Disqus