Tämä kannattaa lukea.

Olen kirjoitellut itse jonkun verran siitä, kuinka työelämän muuttumista ei haluta nähdä eikä tunnustaa todeksi vaan valtakorporaatiot näennäisin ja kosmeettisin julkilausumin teeskentelevät, että kyse on vain väliaikaisesti tilasta ja että aivan tuota pikaa kaikille löytyy “tyypillinen” ja ikuinen työsuhde.

Ns. epätyypilliset työsuhteet syntyivät työnantajan vastaiskuna vakituisen työsuhteen todelliselle tai kuvitellulle jähmeydelle. Enemmänkin kyse lie kuvitellusta. Ja koska niiden synty nähdään edelleenkin kapitalistiriistäjän vastenmielisenä salaliittona, maailmaa ympärillä ei haluta muuttaa sellaiseksi, että se tunnustaisi tapahtuneen tosiasian, sillä se olisi ikään kuin periksi antamista inhottavalle kapitalistiriistäjälle.

Samalla kun korporaatiot teeskentelevät kuuroa, mykkää ja sokeaa ja toivovat ikävänä pidetyn asian katoavan kunhan vain pidetään päätä pensaassa, yhä suurempi joukko ihmisiä joutuu elämään yhteiskunnassa, jossa työelämä on sellainen kuin se on, mutta ympäröivä yhteiskunta toimii siten kuin työelämä olisi sellainen kuin 30 vuotta sitten. Tämä asetelma on näiden ihmisten kannalta ikävä, mutta heidän asiansa ei tunnu kiinnostavan ketään. Ja jos hiukan hetken kiinnostaa, katsotaan väärää asiaa.

Näennäinen kiinnostus suunnataan hetkeksi siihen, että vika on “epätyypillisessä” työsuhteessa ja kerrotaan, että jos äänestätte meitä tai liitytte liittoon niin epätyypilliset työsuhteet katoavat. Paskapuhetta kuten jokainen omasta tahdosta tai pakosta pätkää tekevä voi kertoa. Ei työelämä tästä ikuisempia ja pysyvämpiä työsuhteita tarjoavaksi muutu, päin vastoin yhä useampia aloja ja tehtäviä tulee “epätyypillisten” työsuhteiden piiriin, ja nuorten töistä vähemmistö lienee jo “tyypillisiä”.

Mutta entä sitten? Ongelma ei ole nähdäkseni epätyypillinen työsuhde vaan se, että yhteiskunta ympärillä ei halua tunnustaa tapahtunutta todeksi. Jos työt ovat määräaikaisia, näin olkoon. Oleellisempaa kuin muuttaa tehtävänimikettä ja työsopimuksessa lukevia korulauseita on vaikkapa se, että “epätyypillisiä” työsuhteita tekevä ei joudu jokaisen työsuhteen jälkeen kärsimään jotain karenssia ennen kuin saa ansiosidonnaista päivärahaa. Ja aivan yhtä oleellista on se, että ainakin työttömyyden alkuvaiheessa ansiosidonnainen on hyvin lähellä viime kuukausien toteutunutta palkkaa eikä joku leikattu prosenttimäärä. Kun lyhyet työttömyydet ovat tosiasia töissä, joissa työnantajaa ja työpaikkaa joutuu/saa vaihtaa usein, tämä pitäisi ottaa jotenkin huomioon. Se, että lainsäätäjä ei ole kiinnostunut tästä ja lainsäädäntö edelleenkin pitää työttömyyttä kerran 30 vuodessa kohdalle osuvana lyhytaikaisena ja satunnaisena juttuna, kertoo meille siitä, että lainsäätäjä ei edes halua ymmärtää.

Toinen ongelma liittyy pankkeihin ja rahoituslaitoksiin. Kun lainaa ei tipu ilman tyypillistä työsuhdetta, asunnon ostaminen jää haaveeksi vaikka toimeentulo olisi säännöllinenkin, se tuntuu väärältä. Jollakulla voi olla vaikeuksia jopa saada luottokorttia pienellä luottorajalla nettiostosten tekoon. SAK paukuttelee aina henkseleitä sillä, että se edustaa yli miljoonaa suomalaista. Miksi SAK ei marssita paria räyhähenkeä keskustelemaan vakavasti pankkien toimitusjohtajien kanssa ja ilmoita, että meidän jäsenistömme ei asioi tässä kusiputkassa jos ei meno muutu? Siksi kun heitäkään ei kiinnosta.

Valkokaulustyössä voi jo nyt joillain aloilla ja tulevaisuudessa useammilla varautua siihen, että palkkalistoille ei ole asiaa, mutta työtä saa kyllä myytyä oman firman kautta suunnilleen kuukausipalkkaa vastaavalla hinnalla. Tällainen “yrittäjä” on kaikkien palkansaajan turvaverkkojen ulkopuolella, vaikka toiminimen pyörittäjän tuloista perittävä tulovero kyllä kelpaa valtiolle mainiosti.

Tarinoita riittää. Osa tekee pätkää vapaaehtoisesti, suurin osa pakosta. Riippumatta siitä kummasta tavasta on kysymys, yhteiskunnan pitäisi toimia siten, että yksi duunari ei ole toista arvokkaampi riippuen siitä, mitä jossain kupongissa lukee. Sinne on pitkä matka, sillä taivalta ei ole edes aloitettu vaan keskitytty vain hokemaan, että ongelma poistuu, jos teeskennellään ettei sitä ole tai jos onkin, se on aivan toisessa paikassa.