Tästä puhuttiin viikonloppuna sananen selventävän oluen ääressä.

Oikeastaan ongelma ei ole suomalainen vaan yleisesti länsimainen. Liberaalit näyttävät häipyneen johonkin äänenkannattajineen. USA:ssa ja Englannissa liberaali tarkoittaa käytännössä sosiaalidemokraattia, mutta minun kaipaamassani liberalismissa yhdistyisi yksilön ajatuksen ja elämäntavan vapaus taloudelliseen vapauteen.

Suomessa valtaosa puolueista ei pärjää kummallakaan mittarilla kovin hyvin.

Taloudellisen vapauden osalta Suomessa tilanne on lohduton. Puolueet ovat hieman eriväristä lippua kantavia sosiaalidemokraattisia liikkeitä. Osalle puolueista kyse on ideologiasta. Vasemmistolle se on luontainen ideologia, Vihreille se on luontainen ideologia kuten myös kepuliskoille, mutta palaamme detaljeihin myöhemmin. Näennäisesti oikeistoa edustava Kokoomus ei ole punainen ideologisista syistä vaan siksi, että ydinkannattajakunta on valtion toimistorottia, opettajia, sairaanhoitajia ja lastentarhantätejä, jotka saavat kaikki palkkansa julkiselta sektorilta.

Yksilönvapauksien osalta tilanne on hieman parempi, mutta viime aikoina erityisesti maahanmuutto- ja uskontokeskustelut ovat aiheuttaneet horjumista niissäkin joukoissa, joissa asiaan on aikaisemmin suhtauduttu edes puolivakavasti.

Kokoomus on tällä hetkellä Suomen kannatetuin puolue, mutta kokonaisuus on osaltaan huono valmiiksi ja osaltaan falski kun hieman pintaa rapsuttaa. Kokoomuksen näkemykset kerjäläisasiassa ovat osoitus siitä, mitä ääriespoolainen kannattajakunta saa aikaiseksi puolueen suhtautumiselle muiden valitsemaan tapaan elää. Ajatus siitä, että kerjääminen pitäisi kieltää siksi, että ydinkannattajakunta ei halua nähdä kerjäläisiä, on turskea ahdasmielisyyden tuulahdus eikä edusta mitään hyvää. Falskiutta taas edustaa näennäinen taloudellisen liberalismin kannattaminen ja kosmeettinen nysväys veronalennusten kimpussa, samalla kun jätetään toteuttamatta julkisen sektorin täysremontti, jossa lopetettaisiin rahan kippaaminen humpuukiin ja keskityttäisiin kovaan ytimeen. Tätä ei voida tehdä, koska liipasimella olisi 300000 turhaa julkisen sektorin työpaikkaa.

SDP on itse asiassa yksilönäkökulmaa ajatellen yllättävän hyvä puolue. Sinne mahtuu kaikenlaista väkeä, ja puolueen politiikka keskittyy enemmän yhteiskunnan rakenteiden ja rahoituksen miettimiseen kuin siihen, mitä ihmiset saavat tai eivät saa tehdä. Tuntemani julkidemarit eivät ole osoittaneet suurensuurta innostusta kieltää vääriä mielipiteitä tai raivostua perinpohjaisesti, jos joku muu ei kannata heidän ajamiaan asioita. Hieman lipsumista on tapahtunut suhtautumisessa Heinäluoman ja Urpilaisen maahanmuuttonäkemyksiin viimeisen kuukauden aikana. Talouspuoli sen sijaan kusee. SDP:n ohjelman ytimessä on pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka on omaa elämäänsä elävä konsepti. Hyvinvointivaltio edustaa hyvää, kaikki muu edustaa pahaa. Asia näyttää henkisesti paketoituneen kokonaisuudeksi, jota on aivan mahdotonta avata siitä keskustelemiseksi, mikä on tarpeellista ja mikä on huuhaata. Rahaa palaa tuhottomia määriä ja vuotavaa laivaa ei saada paikattua, koska se olisi hyvinvointivaltion vastustamista.

Kepu on mahdoton molemmista näkökulmista. Maaseudun moral majorityä ei voita ahdasmielisyydessä kovinkaan moni. Kepulandiassa eletään Kepun talutusnuorassa ja kunnan urakoita on turha odottaa jos on väärän puolueen kannattaja. Helsingin herrat ja Etelän media ovat pääsyitä siihen, että kepulaiset paikat näivettyvät ja autioituvat, ja on suoranainen loukkaus rehtiä maajussia kohtaan, jos Helsingin loiset edellyttävät, että laki koskee sikafarmariakin. Taloudellisessa mielessä Kepu on aluepolitiikan vanki. Yritykset eivät ammenna rahaa kasvukeskuksista kehitysalueille, joten tämä on tehtävä julkisen sektorin kautta. Julkisen sektorin tehtävä ei ole tuottaa hyviä palveluja halvalla vaan mitä hyvänsä, kunhan se tehdään aluepoliittisin perustein.

Vihreissä teeskennellään liberaalia ja suvaitsevaista, mutta ahdasmielisimmät tapaamani änkyrät ovat tunnustuksellisia vihreitä. Turvapaikkapolitiikan vastustajien vaientamiseksi sananvapaus katoaa arvona vähän väliä johonkin. Eri mieltä näistä asioista olevia ei todellakaan suvaita avarakatseisesti, vaan suvaitsevuus ja avarakatseisuus tarkoittavat näiden kiusanhenkien mielissä sitä, että samanmieliset taputtelevat toisiaan selkään ja kehuvat toistensa liberaalia arvomaailmaa. Totta on, että kerhossa on myös liberaalia väkeä, mutta se ei aina pääse esiin, mutta opponenttinsa natsiksi tai ulkomaalaisvihamieliseksi leimaavaa väkeä riittää. Talousasioissa kyse on samantapaisesta mielikuvamarkkinoinnista. Kun kaikkea epämiellyttävää ei haluta suoranaisesti kieltää, tarjotaan ratkaisuksi kaikkien verojen korottamista. Fiskaalinen vero ei muutu siitä miksikään vaikka se maisemoidaan ympäristöveroksi, ja mitä enemmän näitä veroja keksitään, sitä enemmän julkisella sektorilla on rahaa haaskattavaksi humpuukiin. Kun periaatteellinen tarkoitus on kerätä rahaa eikä tehdä rahalla oikeita asioita, politiikka tuppaa tuottamaan sitä, mitä se mittaa, eli lisää veroja.

Vasemmistoliitto on vähän samaa maata. Kuten vihreiden kanssa tarinoidessa, väärinä pidettyjen mielipiteiden esittäminen tuppaa aina henkilöitymään mielipiteen esittäjään. Tuloksena ei ole avartavaa ajatustenvaihtoa ja erilaisten näkökantojen suvaitsemista, sillä kun ollaan pontevasti hyvän puolella pahaa vastaan, pahan vastustamisessa mikään keino ei ole liian raskas. Taloudellisesti kyse on tietysti vasemmistopuolueesta, joten taloudellista liberalismia on turha odottaa.

Persut eivät eroa juuri Vihreistä retoriikallaan. Persujen maahanmuuttokritiikkiväki pitää itseään sananvapauden airuina ja itseään suvaitsevaisena ja avarakatseisena, mutta ei tarvitse kuunnella montaakaan puheenvuoroa kun huomaa, että keskustelun vastapuoli, usein punavihreiden piirien edustaja, leimataan homoksi, lesboksi, hulluksi tai pikkutytöksi. Tätä lähestymistapaa on ainakin minun täysin mahdotonta sietää. Taloudellinen liberalismi ei edusta mitään arvoa Perussuomalaisille, sillä ollaan pienen ihmisen puolella kaikkia muita vastaan, ja sehän tarkoittaa lisää veroja ja lisää tukiaisia.

RKP on usein varsin ok ajatuksellisesti. Tietyt ylilyönnit maahanmuuttokeskustelussa ovat aiheuttaneet kuvaan särön, sillä myös RKP:n riveissä esiintyy vähäistä suuremmin kyvyttömyyttä ymmärtää erilaisia mielipiteitä ja niiden esittäjiä. Talouspuolella RKP:n ongelma on se, että mikään asia ei ole liian kallis, jos se tehdään ruotsiksi ruotsinkielisellä paikkakunnalla, missä on hieman samaa henkeä kuin Kepun aluepolitiikkapuuhastelussa.

Kristillisistä ei tarvitse tälläkään kertaa sanoa mitään.

Valitse siitä sitten. Tarjolla on vain huonoja ja huonompia vaihtoehtoja. Minulla on sellainen tuntu, että liberaaleja tarvittaisiin taas. Kaikennäköiset maahanmuutto- ja uskovaiskeskustelujen oheiskohinasta syntyneet yritykset hyökätä sananvapautta, mielenosoitusvapautta ja väärinä pidettyjen mielipiteiden esittäjiä vastaan ansaitsevat huomiotamme enemmän kuin mitä asia nyt saa. Laki ei edelleenkään tunnista väärää mielipidettä, ja kukaan ei tunnu muistuttavan meitä tästä valtapolitiikan kentällä. Taloudellisessa mielessä julkistalouden ahdinko on tosiasia, ja se, miten yhdistetään ihmisten hyvinvointi, tasapainoinen julkistalous ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevista huolehtiminen, tarvitsee uusia ajatuksia.

Vanhoilla eväillä ja juustohöylällä ei synny valmista.